Kannattaa seurata myös Kalkkisten kylän sivua!

Kun aloimme kesällä viihtyä Kalkkisissa, haimme usein tietoa Kalkkisten kylän nettisivuilta. Sen kautta olemme löytäneet mm. kylän tapahtumiin ja kyläyhdistyksen aktiivien, sahurin, nuohoojan, taksiautoilijan jne. yhteystietoja.

Ylpeänä kerron, että linkki tähänkin blogiin löytyy nyt kalkkinen.fi-sivuilta, peräti etusivulta! Lämmittää niiden monien tervetulotoivotusten rinnalla, joita olen saanut ihan kasvokkain kylällä.

Ensimmäinen leipä leivinuunissa

Huvilamme puuhellaan kuuluu pieni leivinuuni, jossa joulun maissa ehdimme valmistaa pari kertaa pataruokaa. Kannen alle suojatut ruoat ovat olleet turvallinen valinta, sillä niissähän lämpötila ei ole hirveän tarkka. Ihan toisen luokan kokemusta ja osaamista vaatii leipominen, josta minulla ei ole kokemusta oikeastaan mistään puilla lämpiävästä uunista.

Viime viikon Lahden markkinoilta kuitenkin hankimme taikinatiinun ja uuniharjan (harja kuvassa lumisessa ämpärissä, jossa kastelin sitä ennen kuuman uunin putsaamista). Pakkohan leipomista oli siis kokeilla. Aloitin helpoimmasta päästä eli päätin tehdä pataleipää, josta olen jo kirjoittanut aiemmassakin blogissani. Se sopi myös siksi, että olin vuoden lopussa lopultakin hankkinut aidon rautapadan lahtelaiselta kirpputorilta.

Laitoin juuren tekeytymään eilen ja kuljetin sen mukanani tänään, kun saavuimme huvilalle. Ryhdyimme miehen kanssa lämmittämään uuneja tilanteessa, jossa sisälämpötila oli keittiössä +7 ja makuusalissa -4 (keittiössä pidämme pientä patteria päällä, jotta joka kerta ei tarvitse viedä vichyjä ja muuta jäätyvää pois). Piti siis polttaa aika monta tuntia ensin valkeaa puuhellassa ja yrittää samalla lämmittää leivinuunia. Kahdella eri uunin pesällä kun sattuu olemaan samat pellit, ei niitä tietenkään saanut kiinni, ennen kuin hellasta olivat hiilet mustuneet. Leivinuunistahan hiilet kaavitaan pois ja viedään sinkkiämpärissä ulos jäähtymään.

Poltin leivinuunissa kaksi pesällistä, joka oli selvästi liian vähän. Leipä kyllä nousi kauniisti padassa ja kuorikin vaikutti hyvältä. Mutta sisältä leipä jäi raa'aksi, mihin ei kauheasti auttanut edes kaksinkertainen paistoaika. Tein hätäratkaisun ja siivutin lämpimän ja hajoavan leivän niin hyvin kuin pystyin ja laitoin vielä viipaleet "paahtumaan" uuniin. Näin saimme tarvittavan perustan päivän ruualle, joka sisälsi lisäksi salaatteja, vihreitä papuja, kylmiä kaloja, juustoja ja kermaviilikastiketta.

Mies kehui leivän makua ja kysyi varovasti, jäivätkö kokeilut nyt tähän. Ehei, mutta taidan kuitenkin seuraavaksi etsiä jostain leiviinuuniin sopivan lämpömittarin ja kokeilla jo osaamaani pataleipää uudestaan.

Joululimput, ruisleivät ja karjalanpiirakat saavat odottaa, kunnes uuni ja minä olemme tutustuneet.

P.S. Fasaanitytöt kävivät taas tervehtimässä ja selvästi ihmettelivät hangelle kaadettua tuhkaa. Yleensä vien tuhkat marjapensaiden alle, mutta nyt puoliso päätti kipata lastin syreenin alle. Toivottavasti se ei hermostu.