perjantai 31. toukokuuta 2019

Nokkosta lettuihin, murekkeeseen ja tukanpesuun

Nokkonen on ehkä suomalaisten parhaiten tuntema villivihannes. Maultaan sen muistuttaa pinaattia mutta on monin verroin maukkaampi ja myös ravintorikkaampi. Silti kovin moni tyytyy mieluummin valmisruokana myytävään pinaattikeittoon kuin raaka-aineeseen, jota löytää käytännössä mistä tahansa ihan ilmaiseksi. Ei siis kannata kirota puutarhan reunan nokkosia vaan kerätä ne talteen!

Nokkosen lehtien keräämiselle paras aika on nyt, kun varretkin ovat vielä pehmeitä eikä kasvi ole kukassa. Tosin nokkosta ja sen eri osia voi kerätä mihin aikaan kesää vain. Myös siemenet ovat syötäviä - ja tokihan kasvilla on vaikka miten paljon käyttötarkoituksia teestä kosmetiikkaan ja  puutarhan lannoitukseen. Hyvää tietoa nokkosen käytöstä antavat vaikkapa Martat ja Arktiset aromit.


Osin ajanpuutteen ja osin laiskuuden vuoksi olen käyttänyt nokkosta yleensä vain kahdella perinteisellä tavalla. Olen siis joko ryöpännyt tai kuivattanut lehdet ja silpunnut tai murentanut ne ruokaan. Ryöppääminen eli nopea keittäminen on oikeastaan tarpeen vain siksi, että nokkosen lehden alapinnan poltinkarvat todellakin polttavat sekä iholla että suussa. Kerätessä siis käsineet käteen!

Kyllä nokkosta voi keittämättäkin nauttia, kun survoo lehdet oikein hienoiksi sauvasekoittimella tai blenderissä ja samalla rikkoo poltinkarvat. Joskus olen lisännyt tuoreita, toki huuhdeltuja, lehtiä aamun pirtelöön surauttamalla ne banaanin ja marjojen kanssa sekaisin. Ei ole tuntunut poltetta suussa.

Viikon sisällä olen paistanut nokkoslettuja ja lisännyt haukimurekkeeseen raidan silputusta nokkosesta. Nokkoslettujen perusresepti on tämä: 5 dl maitoa tai jotain korvaavaa maitojuomaa, 2 munaa, 3 dl vehnä- tai grahamjauhoja tai molempia sekaisin (ohraakin voi käyttää), ½ tl suolaa, n. 4 rkl nokkossilppua. Sekoitetaan muut aineet keskenään paitsi nokkossilppu, annetaan turvota puolisen tuntia, lisätään silppu. Letut paistetaan mielellään valurautapannussa, rasvana voi käyttää voita tai öljyä.

Minulla oli nokkossilppua sen verran enemmän, että ensimmäiset letut hajosivat kosteuttaan. Lisäsin vajaan desin jauhoja, minkä jälkeen homma sujui oikein mallikkaasti. Gluteenitonta lettutaikinaa en ole vielä kokeillut, sekin täytyy ottaa ohjelmaan. Nokkosletun päällä söimme karpalososetta ja ohessa mm. savustetuista muikuista tehtyä tahnaa ja raparperihillolla ja ruohosipulilla maustettua kotijuustoa. Mahtavia makuyhdistelmiä!

Haukimurekkeeseen lisäsin raidan ihan vain silputusta nokkosesta, jota en edes maustanut mitenkään. Vihreä raita antoi sekä makua että mehevyyttä muuten miedolle murekkeelle.

Yhden uuden käytön olen omaksunut näiden kevään ruokien yhteydessä. Olen säästänyt ryöppäysliemen ja käyttänyt sen tukanpesuvetenä. Vaikuttaa siltä, että pehmeä hiuslaatuni tykkää nokkoskäsittelystä. Onneksi tukkani on hieman punaiseen vivahtavan ruskea, joten mahdollinen viherryskään ei siinä näy. Jos harmaita tulee paljon lisää, voi vihreä sävy tietysti näyttää oudolta.

tiistai 28. toukokuuta 2019

Italian tuliaisia keittiössä

Vietin kuun alussa pari viikkoa Firenzessä ja ostin tietenkin tuliaisiksi italialaisia herkkuja. Keskityin tryffelituotteisiin ja maustesekoituksiin, jotka ovat tyypillisiä turisteille tarjottavia tuotteita mutta samalla myös erittäin maukkaita sellaisia.

Itse asiassa ensimmäiset ostokset tein isosta keskustan kauppahallistaa, jossa käy myös paikallisia. Sienikoju oli huumaava, koska siellä oli kymmenittäin erilaisia sieniä kuivattuina ja säilöttyinä. Nyt harmittaa, etten huomannut ennen kuin kuvasta, että tarjolla olisi ollut huhtasieniä (pinkki lappu, jossa lukee morchella), niitähän olisi pitänyt ostaa! Kuivattuja herkkutatteja en tarvitse, sillä niitä on itselläkin myyntiin asti.

Mutta tryffelituotteita siis ostin, ja täydensin ostoksia vielä supermarketissa ja toisessa herkkumyymälässä. Mukaan lähti valkoisella ja mustalla tryffelillä maustettuja tahnoja, joissa perusraaka-aine on jokin edullisempi sieni tai vihannes.  Ostin myös tryffeliöljyä, -voita ja suolaa.

Ensimmäistä tryffelitahnaa - mustalla tryffelillä maustettua herkkusientä - maistoimme jo viikonvaihteessa parsojen mausteena. Maku oli hyvä ja tunnistettava, vaikka ei pärjännytkään lahtelaisen TryffDelin kotimaisella tryffelillä maustetulle tuotteelle. Hintakin toki on ihan eri luokkaa, italialaisen "halpiksen" vain noin kolmasosa suomalaisen superherkun hinnasta.

Sen verran säästäväinen olen, että kaavin kaikki tryffelisäilykkeet käyttöön viimeistä murenta ja öljyistä pisaraa myöten. Niinpä huljuttelin purkin pohjalle jääneen puoli senttiä tahnaa hyvällä oliiviöljyllä tänään paistamani sienipizzan päälle. Pakastimesta löysin vielä rasiallisen kauniita herkkutattiviipaleita, joiden rinnalle pizzan päälle veistelin vuohenjuuston ja punahomejuuston jämät jääkaapista. Lisäksi pizzaan tuli vielä hiukan tuoreita ruohosipulinkukkia ja saksankirvelin lehtiä sekä ripaus tryffelisuolaa.

Uskokaa tai älkää, mutta näin hyvää pizzaa en saanut kertaakaan Firenzessä! Ohje onkin mukaelma roomalaislähtöisen ystäväni Lian herkkutattipizzasta, johon tulee savujuustoa ja mozzarellaa sekä tietenkin hyvää oliiviöljyä. Alkuperäinenkin on loistava resepti, mutta tällä kertaa pieni ripaus tryffeliä vielä korosti makuja. (Pizzataikinan salaisuuden kerron täällä.)

Toiseen pizzapohjaan laitoin tomaattikastikkeen sekaan Firenzestä tuomaani maustekoitusta, jossa siinäkin on herkkutattia ja sen lisäksi persiljaa, valkosipulia, tomaattia, kivikkokäenminttua, chiliä, suolaa ja pippuria. Täytteiksi valitsin tomaatteja ja etikkaan säilömiäni voikukannuppuja sekä ruohosipulisilppua. (Marinoiduista voikukannupuista kerron puolestaan täällä.) Päälle lisäsin raastettua mustaleimajuustoa.

Tämä toinen pizzaversio oli lähempänä sitä, mitä suomalaiset pitävät pizzana. Maukas toki, mutta ei samanlainen superherkku kuin herkkutattipizza.

Herätän taas henkiin ajatuksen "pienestä keksinnöstä" ja muistutan siitä, että kannattaa käyttää tryffelin kaltaisten herkkusäilykkeiden pohjat maustamiseen. Olen harrastanut tätä aikaisemminkin lisäämällä mm. aurinkokuivattujen tomaattien yli jäänyttä öljyä leipätaikinaan.

P.S. Tiedän kyllä, että pizza on suomeksi pitsa. Mutta koska harrastan italian kieltä ja Italian keittiötä ja kulttuuria, käytän alkuperäistä kirjoitusasua.