Nokkosta lettuihin, murekkeeseen ja tukanpesuun

Nokkonen on ehkä suomalaisten parhaiten tuntema villivihannes. Maultaan sen muistuttaa pinaattia mutta on monin verroin maukkaampi ja myös ravintorikkaampi. Silti kovin moni tyytyy mieluummin valmisruokana myytävään pinaattikeittoon kuin raaka-aineeseen, jota löytää käytännössä mistä tahansa ihan ilmaiseksi. Ei siis kannata kirota puutarhan reunan nokkosia vaan kerätä ne talteen!

Nokkosen lehtien keräämiselle paras aika on nyt, kun varretkin ovat vielä pehmeitä eikä kasvi ole kukassa. Tosin nokkosta ja sen eri osia voi kerätä mihin aikaan kesää vain. Myös siemenet ovat syötäviä - ja tokihan kasvilla on vaikka miten paljon käyttötarkoituksia teestä kosmetiikkaan ja  puutarhan lannoitukseen. Hyvää tietoa nokkosen käytöstä antavat vaikkapa Martat ja Arktiset aromit.

Osin ajanpuutteen ja osin laiskuuden vuoksi olen käyttänyt nokkosta yleensä vain kahdella perinteisellä tavalla. Olen siis joko ryöpännyt tai kuivattanut lehdet ja silpunnut tai murentanut ne ruokaan. Ryöppääminen eli nopea keittäminen on oikeastaan tarpeen vain siksi, että nokkosen lehden alapinnan poltinkarvat todellakin polttavat sekä iholla että suussa. Kerätessä siis käsineet käteen!

Kyllä nokkosta voi keittämättäkin nauttia, kun survoo lehdet oikein hienoiksi sauvasekoittimella tai blenderissä ja samalla rikkoo poltinkarvat. Joskus olen lisännyt tuoreita, toki huuhdeltuja, lehtiä aamun pirtelöön surauttamalla ne banaanin ja marjojen kanssa sekaisin. Ei ole tuntunut poltetta suussa.

Viikon sisällä olen paistanut nokkoslettuja ja lisännyt haukimurekkeeseen raidan silputusta nokkosesta. Nokkoslettujen perusresepti on tämä: 5 dl maitoa tai jotain korvaavaa maitojuomaa, 2 munaa, 3 dl vehnä- tai grahamjauhoja tai molempia sekaisin (ohraakin voi käyttää), ½ tl suolaa, n. 4 rkl nokkossilppua. Sekoitetaan muut aineet keskenään paitsi nokkossilppu, annetaan turvota puolisen tuntia, lisätään silppu. Letut paistetaan mielellään valurautapannussa, rasvana voi käyttää voita tai öljyä.

Minulla oli nokkossilppua sen verran enemmän, että ensimmäiset letut hajosivat kosteuttaan. Lisäsin vajaan desin jauhoja, minkä jälkeen homma sujui oikein mallikkaasti. Gluteenitonta lettutaikinaa en ole vielä kokeillut, sekin täytyy ottaa ohjelmaan. Nokkosletun päällä söimme karpalososetta ja ohessa mm. savustetuista muikuista tehtyä tahnaa ja raparperihillolla ja ruohosipulilla maustettua kotijuustoa. Mahtavia makuyhdistelmiä!

Haukimurekkeeseen lisäsin raidan ihan vain silputusta nokkosesta, jota en edes maustanut mitenkään. Vihreä raita antoi sekä makua että mehevyyttä muuten miedolle murekkeelle.

Yhden uuden käytön olen omaksunut näiden kevään ruokien yhteydessä. Olen säästänyt ryöppäysliemen ja käyttänyt sen tukanpesuvetenä. Vaikuttaa siltä, että pehmeä hiuslaatuni tykkää nokkoskäsittelystä. Onneksi tukkani on hieman punaiseen vivahtavan ruskea, joten mahdollinen viherryskään ei siinä näy. Jos harmaita tulee paljon lisää, voi vihreä sävy tietysti näyttää oudolta.