Kalkkisten huvila on tarjonnut ilonaiheita ja voimia silloinkin, kun ei ole oikein muuten jaksanut tehdä mitään. Blogiin ei ole riittänyt voimia.
Tänään risuhommissa ja siivoillessa alkoi tuntua, että nyt voisi taas jotain kertoakin. Siksi listaan muutamia ilonaiheita, joita Kalkkisten talveen ja kevääseen on mahtunut.
Yli vuoden kokosin tilkkupeittoa, jonka lopulta vajaa viikko sitten sain valmiiksi. Hitaaseen työhön käytin vuosikymmenien aikana keräämiäni kankaita, jotka olin kuljettanut asunnosta toiseen niinäkin vuosina, kun en tehnyt käsitöitä. Peiton taustakankaan sain äidiltäni siinä vaiheessa, kun kävimme läpi hänen tavaroitaan lapsuudenkodin muuton yhteydessä.
Tilkkupeitto on tarkoitettu Kalkkisten kodin rautasängyn päälle, kunhan olen ehtinyt tehdä kevätsiivouksen huvilan sisällä.
Peiton ompelun imussa innostuin muistakin tilkkutöistä: surautin ohimennen parikymmentä patalappua ja mietin nyt, mitä niillä teen. Myyntiin vai lahjaksi?
Onneksi talon, ulkorakennusten ja kasvihuoneen katot kestivät. Sen sijaan pihassa pitkään seissyt varastoteltta romahti, mikä harmitti puolisoa, vaan minäpä riemastuin. Lopultakin on syy purkaa rumilus ja vapauttaa yksi osa pihaa oleskelulle ja suunnitella sinne jotain uutta kasvillisuuttakin. Pääsenpä taas ideoimaan!
4) Oleilu. Olen niitä ihmisiä, jonka on lähes mahdoton olla tekemättä mitään. Kalkkisten talvessa annoin kuitenkin itselleni monta kertaa luvan vain istahtaa lämmittämään keittiön hellaa ja katselemaan tulta. Välillä kuuntelin radiota, välillä vain ajattelin tai tyhjensin mielen kaikesta hyödyllisestä. Näin kyllä pölyt nurkissa, mutta en silti halunnut olla missään muualla.
5) Ruoka? Syödähän pitää, ja välillä olemme syöneet hienostikin. En ole oikein jaksanut ideoida mitään herkkuruokia, mutta onneksi puoliso on eläkkeellä innostunut yhä enemmän kokkaamaan ja myös kokeilemaan. Yksi aivan tuore aluevaltauskin on tehty. Siitä sitten seuraavalla kerralla. Vihjeeksi kuva.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti