Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhla. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhla. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Joulukylän herkkuja

Joulua on jo pitkään vietetty meillä käytännössä ilman lahjoja. Ruoka- ja juomaherkkuja on kuitenkin mukava nauttia tapahtumissa ja ostaa myyjäisistä. Eilen järjestetty Joulukylä Kalkkinen on ehdoton käyntikohde tässäkin mielessä.

Omalle aamupäivän joulukyläkierroksellemme osuivat kylän jouluseimi, Pörskälä, koulun kahvipiste ja Viini-Pihamaa. Lopulta kävimme myös kaupassa tekemässä ihan normaalit puolen viikon ruokaostokset.

Nuorisoseurantalo Pörskälän pihakojuista tarttui mukaan pari lanttulaatikkoa - myyjän ainoat - ja joululimppu. Olisi toki ollut sinappia ja kalaa, mutta niille ei ollut tällä kertaa tarvetta. Emme syö kinkkua emmekä oikein innostu viljellystä lohesta, jota tulee vastaan kaikissa pitopöydissä nykyään. Mutta hienoa, että monien suosikkiherkkuja oli tarjolla!

Sisällä Pörskälässä nautin glögiä ja erinomaisen maistuvaa riisipuuroa. Omassa taloudessa en paljonkaan enää käytä riisiä sen ilmastokuorman vuoksi, mutta yksi pussillinen puuroriisiä ja toinen risottoriisiä kyllä kuluu vuodessa.

Harvinaisesta juhlaruoasta nauttiikin erityisesti.

Puuropöydässä viereeni istui hetkeksi kylän superaktiivi Aila Tyrni, joka vähän ajan päästä sai Kalkkisten Tontun arvonimen - onnittelut! Aila onneksi vinkkasi palaamaan myyntipöydälle, jossa oli tarjolla kuivattuja yrttejä. Ostin tilliä ja purjoa, joita tarvitaan talven aikana paljon. Ja mikä ihaninta, aivan upeita valkosipuleita. Eipä tarvitse hetkeen ostaa kiinalaisia...

Koulun kahvipöydässä olisi ollut vaikka mitä makeita ja suolaisia ihanuuksia, mutta vatsa ei vetänyt kuin kahvikupilliset. Mies oli myös ostanut Pörskälästä pari mustikkamunkkia, jotka oli tarkoitus nauttia myöhemmin jälkiruoaksi.

Pihamaalle kävelyn jälkeen nautiskelimme hetken viinituvan tunnelmasta ja päätimme nauttia sherrylasilliset 40-vuotishääpäivän kunniaksi.

Riitta Pihamaan punajuurikeitto suolakurkkuineen ja leipineen houkutteli myös sen verran, että nautimme sitä lounaaksi. Kannatti! Lämpimän jutteluhetken jälkeen puoliso osti vielä jouluolutta ja purkillisen chilihilloa.


Mani-baari olisi houkutellut lasilliselle ja vaikkapa pizzalle, jos olisimme olleet yötä. Karaokeihmisiä emme kuitenkaan ole. Nyt oli viisainta kävellä ohi ja lähteä muutamaksi tunniksi huvilalle askareisiin ja haihduttamaan sherryn alkoholia.

Illalla paistoimme vielä kotona blinejä juhlapäivämme kunniaksi. Oikein maistuva päivä!

sunnuntai 27. elokuuta 2017

Luontopäivän sienet lautasella

Järjestin eilen eli Suomen luonnon päivänä avoimen luontotapahtuman Pulkkilanharjun talomme pihapiirissä ja Vähäsaaressa pihan ympärillä. Koko viikon sitä ennen sienestin niin Kalkkisissa kuin Pulkkilanharjullakin.

Luontopäivän yksinkertainen pääruoka on vihannes-sienikeitto, jonka pohja keitettiin sipulista, palsternakasta, kesäkurpitsasta ja kuivatusta tattijauheesta. Keittoon tuli lisäksi paljon porkkanaa, kukkakaalia, perunaa ja muitakin kasviksia ja tietenkin mausteita.

Täyteläinen keitto keräsi paljon kiitosta! (Ja eihän minulla tietenkään ole kuvaa yhdestäkään keittolautasellisesta, mutta onneksi Luontopäivän vieraat kuvasivat ja lähettivät kuvia: keitosta ja grillaamisesta ja luontokierroksesta ja paljon muustakin.)

Pihakeittiömme erikoisuus olivat tosiaan grillatut sienet, joita sai ottaa joko sattumiksi keittoon tai maistella ihan sellaisenaan. Puoliso uurasti tuntikausia grillin ääressä paistamassa ja tarjoilemassa. Sieniä ei maustettu paistettaessa ollenkaan, toki tarjolla oli suolaa. Moni kertoi ihastuneensa yksinkertaiseen makuelämykseen, mistä olen tosi iloinen.

Tarjoiluun kuuluivat keiton lisäksi leipä ja sienisalaatti, juomaksi jäätee ja punaviinimarjamehu Kalkkisten puutarhan marjoista sekä jälkiruoaksi musta- ja punaherukoita sisältävä marjapiirakka. Ruoka ja juoma tekivät todella kauppansa!

Pihakeittiömme hermokeskus oli rantasaunassa, jossa homman hoitivat ammattilaistyyliin molemmat tyttäreni puolisoineen. Vieraita kävi neljän tunnin aikana yli 50, joten osaamista ja jaksamista todella tarvittiin! Apuna kaikessa hääräsi myös ystäväni Sari Innanen. Minä sain viettää aikani seurustelemalla vieraiden kanssa ja vetämällä pieniä sienikierroksia saaressa.

Päijät-Hämeen lintutieteellisen yhdistyksen asiantuntijaoppaat Paavo Posti ja Jorma Heinonen vastailivat kysymyksiin linnuista ja Kalkkisissa asuva lastenkirjailija ja luontoihminen Titta Kuisma kertoi kirjoistaan ja veti lasten väripajaa.

Päivä oli onnistunut ja elämyksellinen, nautin siitä täysin siemauksin ja kuulin hyviä kommentteja myös vierailta. Ainoa miinus oli se, etten voinut osallistua samaan aikaan järjestettyyn Kalkkisten kymppiin. 

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Kantarelli-perunaherkkua juhlapöytään

Osallistuimme eilen perinteisiin puutarhajuhliin, joita ystävämme ovat järjestäneet ainakin parikymmentä vuotta. Perinteen mukaan vieraat tuovat mukanaan jotain alkupala- ja juomapöytään, isäntäväki huolehtii lämpimästä ruoasta ja osasta juomia. Ja voin kertoa, että systeemi toimi taas kerran upeasti, niin hienoja makuja oli tarjolla. Pahoittelen, että otin kuvan vasta siinä vaiheessa, kun pääosa vieraista oli jo käynyt pöydässä.

En hirveästi ehtinyt ennalta pohtia omaa vietävääni, joten se piti tehdä kotona löytyvistä aineksista, sillä en enää ollut menossa kauppaan. Pääraaka-aineeksi valikoituivat kantarellit, joita olin kerännyt muutaman litran sekä Kalkkisista että Pulkkilanharjulta.

Vihanneksia oli tosi huonosti, vain pussinpohjallinen siikliperunoita ja pari kynttä valkosipulia. Lisäksi löysin yhden pienen kesäkurpitsan omilta viljelyksiltä sekä timjamia omasta yrttimaasta. Ja melkein ainahan meillä on parmesaanijuustoa ja hyvää oliiviöljyä.

Siinä vaiheessa muistin, että ensimmäisessä sienikeittokirjassani on kanssakirjoittajan Lia Gasbarran hyvä resepti Perunaa ja sieniä millefoglie, jossa perunat viipaloidaan ohuenohuiksi, samoin sienet (mieluiten herkkutatit), maustetaan ne ohuilla valkosipulisiivuilla, suolalla ja timjamilla ja paistetaan keko uunissa. Päälle ja väleihin voi ripotella parmesaania.

Muokkasin ohjetta hiukan, joten tällainen siitä tuli: Viipaloi n. 500 g raakaa perunaa ja kesäkurpitsaa ohuiksi viipaleiksi. Leikkaa 2-3 valkosipulinkynttä ohuenohuiksi siivuiksi. Viipaloi tai hienonna n. 500 g kantarelleja. Raasta tai höylää ohuiksi lastuiksi parmesaania haluamasi määrä, 50-150 g. Lisäksi paistokseen tulee 4-5 rkl neitsytoliiviöljyä, timjamia ja suolaa ja halutessasi sitruunamehua.

Lorota vuoan pohjalle runsaasti hyvää oliiviöljyä ja laita puolet peruna- ja kurpitsaviipaleista pohjalle. Tee sienistä seuraava kerros, mausta suolalla, valkosipuliviipaleilla ja muutamalla riivityllä timjaminoksalla sekä pääosalla juustosta. Peitä lopuilla perunan- ja kurpitsanviipaleilla, lisää hieman suolaa ja mahdollisesti vielä juustoa (parmesaani kuitenkin palaa helposti pinnassa, joten se toimii paremmin kerrosten välissä) ja lorota jälleen päälle öljyä. Jos löydät jääkaapista puolikkaan sitruunan, purista siitä vielä mehua päälle - se antoi omaan paistokseeni hyvän säväyksen. Paista 175-asteissa uunissa, kunnes perunat ovat pehmenneet mutta eivät vielä ole muuttuneet mössöksi.

Minä paistoin ko. määrän kahdessa matalassa 0,85 litran foliovuoasssa, jotka saatoin jättää juhlapaikalle. Toki paistos olisi ollut kauniimpi jossain oikeassa vuoassa. Ruoka tarjottiin jäähdytettynä, jolloin sienten, mausteiden ja öljyn maut olivat imeytyneet perunaviipaleisiin.

Itsekin uskalsin maistaa hieman, vaikka vatsani ei kantarelleja siedä. Uskomattoman hyvää! Jopa perunaa välttelevä mieheni kehui paistosta huippuherkuksi, ja näytti ruoka hupenevan pöydästä muidenkin syöjien suuhun.