Näytetään tekstit, joissa on tunniste sieniruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sieniruoka. Näytä kaikki tekstit

torstai 4. lokakuuta 2018

Uusia ja uusvanhoja sienimakuja

Vierastin pitkään kehnäsientä, vaikka sen ihan varmasti tunsin ja osasin myös erottaa (muista) seitikeistä. Jotenkin oli jäänyt mieleen joku makuvivahde, ehkä pieni metallisuus. Suurin virhe oli joskus vain kerätä sienet ja säilöä ne pakastimeen - sieltä ei tule kyllä käytettyä sieniä, joiden makumaailma ei takuuvarmasti houkuta.

Kellertävän vaaleanruskean kehnäsienen tärkeä tuntomerkki on se kehnä eli vaaleampi "jauhe" tai "puuteri" siinä lakin päällä. Lisäksi sienessä on rengas, joka kylläkin irtoaa helposti. Heltat ovat vaaleanruskeat (eivät kellertävät), vaalea jalka varsin tasapaksu ja vanhemmiten puiseva.

Yleensä suositellaan käytettäväksi vain vielä "nupulla" olevat sienet ja niistäkin vain lakit. Minä tosin olen pilkkonut mukaan ne jalat, jotka eivät ole tuntuneet kuituisilta.

Tänä syksynä hyväkuntoisia kehnäsieniä on ollut paljon, joten päätin kokeilla sienen maistamista oikein kunnolla. Sain oikeastaan kimmokkeen kehnäsieniä keränneeltä ystävältä, joka kysyi reseptejä. Piti vain sanoa, etten tiedä ja ohjata Facebookin Ruokasienet ja sieniruoat -ryhmän äärelle.

Muutama päivä myöhemmin päätin tutkia omaa sieniruokakirjastoani, josta löysin klassikkokirjan vuodelta 1979. Metsäsieniherkuissa kehnäsieni oli yhdistetty riisiin ja juustoon, tosin ajan mukaisesti ei puhuttu risotosta vaan käytettiin pitkäjyväistä riisiä.

Minä sovelsin reseptiä vaihtamalla pitkäjyväisen riisin risottoriisiin ja rakentamalla ruoan niin, ettei riisiruokia hyljeksivä mies joudu riisin kanssa liikaa kosketuksiin. Asettelin uunivuoan keskelle tuoreet kehnäsienten lakit heltat ylöspäin kuten kupit, maustoin ne kevyesti suolalla, pirskotin päälle vähän sitruunaa ja raastoin lakkeihin hyvää Gruyere-juustoa.

Reunoille valmistin "risoton" kuullottamalla paistinpannussa öljyssä ensin silputun sipulin ja vajaan desin riisiä ja lisäämällä läpikuultavien riisien päälle desin verran kasvislientä.

Kun riisiseos oli imenyt kasvisliemen itseensä, siirsin riisit paistinpannusta kehnäsienilakkien ympärille, lisäsin vielä desin kermaa, paljon persiljaa ja muutaman rouhauksen pippuria ja pistin uuniin. Siellä vuoka sai hautua n. 175-asteessa puolisen tuntia.

Lopputulos eli maku oli aivan uskomattoman upea - vahinko vain, ettei kuva ole sitä! Minä söin juustoisten lakkien ympäriltä myös maukasta risottoa, mies vain lakkeja salaatin ja leivän kanssa. Kun risottoa hieman jäi, säilöin sen tulevia leipätaikinoita varten.

Syksyn uusi sienituttavuus on tuoksuvahakas, jota löysin Kalkkisten lähimetsästä oikein ison esiintymän.

(Upealta maistuvia mustavahakkaitakin on ollut kiitettävästi, ja niitä olenkin kerännyt ja kuivattanut.)

Koska tuoksuvahakas oli uusi tuttavuus, kyselin Suomen Sieniseuran Facebook-sivulla vahvistusta ensin tunnistukseen (joka jokaisen pitää silti tehdä viime kädessä itse) ja sen jälkeen kokemuksia mausta.

Nimenkin mukaisesti sienen tuoksu lupaa jotain erityistä, sienikirjojen mukaan karvasmantelia. Aika moni piti makua mitättömänä, yksi keskustelun osallistujista saippuaisena.

Paistoin ensin muutaman sienen ihan vain voissa ja sen jälkeen maustoin kevyesti suolalla. Rapeaksi paistuneet sienet olivat mielestäni mietoudessaan oikein hyviä.

Mutta sitten paistoin hieman isomman määrän kerralla, jolloin niistä ei tullut samalla tavalla rapeita ja yritin syödä munakkaan sisällä. Huhheijaa, saippua todella maistui! Kokemukseni mukaan siis kannattaa suosia rapeutta. Ehkä kuivaaminen olisi auttanut asiaa... Ei mennyt suosikkilistalle tämä sieni.


keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Pikapastaa ja sienikeittoa hirveään nälkään

Tänään tein tunnin lumitöitä ennen lounasaikaa ja tulin sisään hurjan nälkäisenä. Ruokaa en ollut ehtinyt miettiä, joten piti ryhtyä katsomaan kaappeihin.

Pöydältä löytyi kypsä avocado ja muutama tomaatti, kuivakaapista tarjouksesta ostettuja pinjansiemeniä. Kuivapastaa oli jäljellä juuri yhden hengen tarpeisiin. Jääkaapista löytyi puolikas sitruuna ja pala hieman yli-ikäistä punahomejuustoa.

Näin tein: laitoin veden kiehumaan, maustoin suolalla ja heitin tagliatelle-pastakääröt kiehuvaan veteen. Kuuden minuutin kiehumisajan aikana kaavin avocadon lihan syvälle lautaselle, pirskotin päälle sitruunan mehun, lisäsin hieman suolaa ja siivutin sekaan yhden valkosipulinkynnen. Poistin valkosipulisiivut parin minuutin kuluttua, koska en halunnut syödä raakaa valkosipulia ja henkäillä höyryjä vielä ensi yönäkin. Ehdin vielä puolittaa tomaatit, siivuttaa juuston ja heittää mukaan puoli desiä pinjansiemeniä.

Kun pasta oli kypsynyt, huuhdoin sen ja lorautin sekaan hieman oliiviöljyä. Kaadoin kuuman pastan muiden ainesten päälle ja sekoitin, jolloin juusto hieman suli. Ja sitten söin. Ihan kaiken. Nälkä lähti ja maistui!

Eilen muuten tein hieman suunnitellumpaa pikaruokaa, jossa siinäkin oli teemana "kaivellaan kaappeja". Sienikeittoa varten pilkoin hieman kuivahtaneen puolikkaan purjon, pienen sipulin sekä jääkaappiin jääneet pari siivua vahvaa chorizo-makkaraa, jotka kuullotin nopeasti kattilassa. Lisäsin litran vettä ja murensin sekaan pari reilua kourallista kuivattuja herkkutatteja ja puoli desiä mustatorvisieniä sekä itse tekemääni lipstikkasuolaa. Annoin porista ja raastoin sekaan vielä pari porkkanaa. Kun chorizon chili maistui mielestäni hieman liikaa, taivuin lisäämään purkillisen creme fraichea. Puolessa tunnissa valmistui ja maistui tietenkin ihanalta!

Talvella muuten kannattaa joskus muistaa keittää ihan oikeaa kaakaota. Tai aivan oikeaa olisi tietenkin sellainen, johon on sulatettu tummaa suklaata, mutta hyvää tulee myös makeuttamattomasta luomukaakaojauhosta maidon tai joidenkin kasvisvaihtoehtojen seassa.

Eilen innostuin jopa vispaamaan kermavaahtoa puolisolle, joka kävi hiihtämässä. No, kyllä minä sitä kermaa itsekin otin...

sunnuntai 27. elokuuta 2017

Luontopäivän sienet lautasella

Järjestin eilen eli Suomen luonnon päivänä avoimen luontotapahtuman Pulkkilanharjun talomme pihapiirissä ja Vähäsaaressa pihan ympärillä. Koko viikon sitä ennen sienestin niin Kalkkisissa kuin Pulkkilanharjullakin.

Luontopäivän yksinkertainen pääruoka on vihannes-sienikeitto, jonka pohja keitettiin sipulista, palsternakasta, kesäkurpitsasta ja kuivatusta tattijauheesta. Keittoon tuli lisäksi paljon porkkanaa, kukkakaalia, perunaa ja muitakin kasviksia ja tietenkin mausteita.

Täyteläinen keitto keräsi paljon kiitosta! (Ja eihän minulla tietenkään ole kuvaa yhdestäkään keittolautasellisesta, mutta onneksi Luontopäivän vieraat kuvasivat ja lähettivät kuvia: keitosta ja grillaamisesta ja luontokierroksesta ja paljon muustakin.)

Pihakeittiömme erikoisuus olivat tosiaan grillatut sienet, joita sai ottaa joko sattumiksi keittoon tai maistella ihan sellaisenaan. Puoliso uurasti tuntikausia grillin ääressä paistamassa ja tarjoilemassa. Sieniä ei maustettu paistettaessa ollenkaan, toki tarjolla oli suolaa. Moni kertoi ihastuneensa yksinkertaiseen makuelämykseen, mistä olen tosi iloinen.

Tarjoiluun kuuluivat keiton lisäksi leipä ja sienisalaatti, juomaksi jäätee ja punaviinimarjamehu Kalkkisten puutarhan marjoista sekä jälkiruoaksi musta- ja punaherukoita sisältävä marjapiirakka. Ruoka ja juoma tekivät todella kauppansa!

Pihakeittiömme hermokeskus oli rantasaunassa, jossa homman hoitivat ammattilaistyyliin molemmat tyttäreni puolisoineen. Vieraita kävi neljän tunnin aikana yli 50, joten osaamista ja jaksamista todella tarvittiin! Apuna kaikessa hääräsi myös ystäväni Sari Innanen. Minä sain viettää aikani seurustelemalla vieraiden kanssa ja vetämällä pieniä sienikierroksia saaressa.

Päijät-Hämeen lintutieteellisen yhdistyksen asiantuntijaoppaat Paavo Posti ja Jorma Heinonen vastailivat kysymyksiin linnuista ja Kalkkisissa asuva lastenkirjailija ja luontoihminen Titta Kuisma kertoi kirjoistaan ja veti lasten väripajaa.

Päivä oli onnistunut ja elämyksellinen, nautin siitä täysin siemauksin ja kuulin hyviä kommentteja myös vierailta. Ainoa miinus oli se, etten voinut osallistua samaan aikaan järjestettyyn Kalkkisten kymppiin. 

torstai 27. heinäkuuta 2017

Ensimmäinen sienipaistos ja tuunatut perunat

Paras kesäruoka on yksinkertaista. Ja kaikkein ihanin on aina se kauden ensimmäinen sienipaistos, johon en lisää edes kermaa.

Löysin eilen kesän ensimmäisen herkkutatin ja sen seuraksi pari kaunista haavanpunikkitattia ja muutaman kelvollisen koivuhaperon. Enemmänkin sieniä noukin, mutta sienisääsken toukat olivat ehtineet ensin. Ja kantarellit - joita oma vatsa ei siedä - ne jätin vielä kasvamaan, koska ne harvemmin kelpaavat toukille.

Pilkoin sieniä hieman, laitoin paistumaan öljytylle valurautapannulle ja nesteen kuivuttua lisäsin yhden punasipulin varsineen. Paistoin sieniä ja sipulia viitisentoista minuuttia, jotta punikkitatit olivat varmasti kypsiä (ne saattavat aiheuttaa muuten vatsavaivoja). Maustoin tryffelisuolalla, mustapippurilla, lehti- ja tavallisella persiljalla sekä saksankirvelillä. Lorautin lopuksi päälle vielä ruokalusikallisen kuivaa sherryä.

Edelliseltä päivältä oli jäänyt keitettyjä priimakuntoisia Mäkisen tilan siikliperunoita, joten päätin tuoreuttaa niitä kattilassa nokareella voita, parilla timjami- ja tillioksalla ja lohkomalla sekaan sielä vajaan pihvitomaatin, joka oli jäänyt kesävierailta. Kymmenisen minuuttia kääntelin aineksia, kunnes tomaatinpalat olivat vähän pehmenneet ja muuttuneet osittain kastikkeeksi ja perunat imeneet makua yrteistä ja tomaateista.

Puoliso valmisti bravuurinsa kukkakaali-homejuustosalaatin, johon tulee ehdottomasti ensiluokkaista kukkakaalia raakana, jotain pehmeää homejuustoa ja creme fraichea, smetanaa tai kermaviiliä kastikkeeksi. Joukkoon sopii myös persilja, ja näin hyvien tomaattien aikaan pinnalle lisätään tomaatteja mauksi ja väriksi.

Lisäksi meillä oli purkillinen Järki-Särkeä, jonka ostimme Pihamaan tilalta, kuten sen hyvän kukkakaalin ja muitakin vihanneksia. Ihanaa aikaa tämä kesä, kun kaikki on tuoretta!

Oman puutarhan sato on vasta kypsymässä, tänään ehkä voin napata sieltä ensimmäisen pienen kesäkurpitsan. Siemenestä asti kasvattamissani erittäin vankoissa tomaatintaimissa on vasta kukkia, joten saa nähdä, herkuttelemmeko ollenkaan omilla tomaateilla tänä vuonna. En rakasta helteitä, mutta hieman auringonpaistetta nyt pyytäisin tomaateille.

Mutta ensi vuonna on eri tilanne, sillä kasvihuone on kohta valmis! Rakennustyö on vienyt aikaa ja voimia kaikelta muulta, mm. tämän blogin päivittämiseltä. Mutta hienohan siitä tulee kuin mikä, toivottavasti myös hyvä paikka erilaisille kasveille.

Ja vielä yksi ikävä havainto: löysin ensimmäisen lehtokotilon puutarhasta muutama päivä sitten. Noukin sen tietenkin pois ja brutaalisti keitin hengiltä. Jotenkin en usko, että ongelma olisi sillä poistunut, vaikka muita sukulaisia en olekaan nähnyt. Etanoita ja pieniä kotiloita sadekesä on kyllä suosinut myös, ja ovathan ne tietenkin syöneet mm. salaattini rei'ille.

keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Kaalikääryleitä ihanasta varhaiskaalista

Minulle iskee kaaliruokien himo monta kertaa vuodessa, mutta kyllä varhaiskaalin aika on se kaikkein parhain. Näin maanantaina uusia kotimaisia kaaleja Lampisen kaupassa ja tiesin heti, että tällä viikolla meillä syödään kaalikääryleitä. Olen lomalla, joten on aikaa kääriä ja haudutella.

Oikeastihan kaalikääryleet eivät ole ollenkaan niin työläs ruoka kuin moni ajattelee. Vaiheita on oikeastaan neljä: kaalin keittäminen käärimispehmeäksi, täytteen teko, kääryleiden täyttäminen ja rullaus ja lopulta hauduttaminen uunissa kypsiksi.

Minä en paista kääryleitä ensin pannussa, koska se on mielestäni turhaa. Kääryleisiin saa halutessaan paistopinnan nostamalla uunin lämpötilaa hetkeksi tai käyttämällä grillivastusta.

Kesäisiin kääryleisiini ei tullut ollenkaan lihaa (jos käytän lihaa, se on lammasta). Sidosaineeksi keitin tällä kertaa puuroriisiä, koska sitä oli kaapissa sopiva pussinpohjallinen, muuten suosin ohraa tai spelttiä.

Päämakuna käytin kuivattuja herkkutatteja, jotka liotin pehmeiksi kuumassa kaalin keitinliemessä. Lisäsin proteiiniksi pilkottuja saksanpähkinöitä sekä vihanneksiksi kevätsipulia, naurista ja porkkanaa ja yhden pienen kupillisen edellispäivän lehtisalaattia ja tomaattia. Kaikki ainekset täytyy tietysti pilkkoa sellaiseen muotoon, että ne muodostavat riisin kanssa tahnamaisen täytteen.

Maustoin täytteen tuoreella mintulla, timjamilla ja persiljalla, valkosipulilla, omatekoisella sieniliemijauheella, soijakastikkeella ja pippurilla, lopuksi parilla lusikallisella sherryä. Otinpa käyttöön myös purkinpohjalle kuivuneen inkiväärillä maustetun hunajan, jonka ehkä muuten olisin heittänyt pois. Hunajan notkistin kuumalla keitinvedellä.

Sitten vain täytin kaalinlehdet ja käärin ne ja asettelin öljyttyyn uunivuokaan tiukasti vieri viereen. Näin kääryleet pysyvät hyvin kasassa ja myös pysyvät mehukkaina, vaikka ei ihan koko paistamisajan olisi vahtimassa ja lisäilemässä nestettä. Toki uuniin kannattaa välillä katsoa ja lisätä päälle esimerkiksi sitä kaalin keitinlientä tai vedellä laimennettua siirappia. Päälle voi toki lorauttaa myös hieman öljyä tai vuolla muutaman voilastun, jos ei rasvaa pelkää. Kääryleet kannattaa kerran kääntää, jos haluaa tumman pinnan ylle ja päälle.

Paistoaika vaihtelee kaalin pehmeyden mukaan reilusta tunnista ylöspäin. Tällä kertaa paiston kääryleitä 200-asteisesssa uunissa noin puolitoista tuntia ja jätin ne vielä sammutettuun uuniin, kun olin ensin tarkistanut nesteen riittävyyden.

Kaalikääryleet kannattaa mielestäni aina paistaa sen verran aikaisemmin, että ehtii jäähdyttää ne kerran ja lämmittää uudestaan ruokailua varten. Testasin asian syömällä yhden kääryleen lounaaksi heti paistamisen jälkeen. Hyvää, mutta jotain puuttui. 

Päivällispöydässä mies maistoi ensin ja huokaili ihastuksesta. Sitten uskalsin minäkin ja totta: maku oli tiivistynyt aivan toiselle tasolle. Erityisen ihanilta kääryleet maistuivat uusien perunoiden, puolukkasurvoksen ja mustatorvisienillä maustetun ruskean kastikkeen kanssa.

Pahoittelen, etteivät kuvat kerro herkullisuudesta mitään. Kaaliruokien suurin ongelma onkin ehkä se, etteivät ne näytä kovin hyviltä.

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Kiinalaisia mykyjä gluteenittomana versiona

Lupasin siskon tuleville syntymäpäiville kiinalaista ruokaa enkä tietenkään tyytynyt helpoimpaan vaihtoehtoon. Tarkoitus on valmistaa kiinalaisia nyyttejä, dumplingeja, mykyjä (kiinaksi jiaozi) gluteenittomana versiona, sillä sekä päivänsankari että muutama muu sukulainen kärsii keliakiasta. Useimmitenhan nyyteissä käytetään vehnätaikinaa.

Ruokalajia piti tietenkin kokeilla ensin kotona, jotta ensi viikonloppuna on edes pieni mahdollisuus saada kelvollista ruokaa reilulle parillekymmenelle ihmiselle. Onneksi siellä on tarjolla muutakin...

Apuun tuli tytär, joka hänkin noudattaa gluteenitonta ruokavaliota. Hän etsi amerikkalaisen ohjeen, jonka neljän hengen taikinaan käytetään 2,4 dl tapiokatärkkelystä, 2,4 dl riisijauhoja, 2 tl ksantaanikumia, 3 rkl oliiviöljyä ja 12-15 rkl kylmää vettä. Tuo vesimäärä on mainittu hieman epämääräisesti, koska taikinan pitää käsissä tuntua jämäkältä mutta ei kuivalta - vettä siis lisätään tarpeen mukaan.

Mitat on käännetty amerikkalaisista kupeista (cup) ja sovellettu sikäläisiä teelusikan ja ruokalusikan kokoja, jotka ilmeisesti ovat vähän isompia. Itse asiassa käytin joskus lahjaksi saamaani mittasarjaa, joka on aina tuntunut hieman omituiselta. Uskon löytäneeni suunnilleen oikeat mitat.

Ensin sekoitetaan kuivat aineet, minkä jälkeen lisätään öljy ja lopuksi vettä lusikallinen kerrallaan. Kun taikina tuntuu hyvältä, se kääritään muoviin tai märkään pyyhkeeseen ja jätetään odottamaan täytteen valmistamista.

Me teimme täysin kasvisversion täytteestä, johon tuli munakoisoa, kevätsipulia, pinaattikiinankaalia (pak choi), inkivääriä, porkkanaa, valkosipulia, kuivattuja suppilovahveroita ja mausteita (soijakastike, valkopippuri, sherry, seesamiöljy, suola). Kiinassa olen tehnyt täytteen lähes samoista vihanneksista (ilman munakoisoa) ja possunpaistista, jota taas emme koskaan käytä kotioloissa.

Kotitäytteemme oli huomattavan maukas mutta turhan irtonainen, sillä siitä puuttui lihan sitova ominaisuus. Varsinaiseen juhlaan aionkin tehdä yhden satsin broilerinlihalla, sienillä ja vihanneksilla ja kasvisversion, johon tulee joko tofua tai nyhtökauraa sitovaksi aineeksi. Myös kananmunaa voi käyttää, jos kasvissyöjät eivät ole täysvegaaneja.

Mykyjen vaikein osa on leipomisosuus. Ideana on kaulia pienistä palleroista mahdollisimman ohut kuori, joka kuitenkin säilyy ehjänä myös täyttämisen ja kiinni rypyttämisen aikana. Sen opin, että kaulitut taikinakuoret on syytä pistää märän pyyhkeen alle odottamaan täyttämistä, muuten ne kuivuvat ja hajoavat - etenkin nämä gluteenittomat versiot.  

Pyöreä taikinapala otetaan täytettäessä kämmenelle ja lusikoidaan täytettä sen toiselle puoliskolle. Tyhjä puoli käännetään päälle ja reunat rypytetään yhteen toisen käden peukalolla ja etu- ja keskisormella. Ainakin gluteenittoman mykyn rypytyksessä on hyvä välillä kostuttaa sormia vedessä, jotta taikina liimaantuu kunnolla. 
Helpoin tapa kypsentää nyytit on laittaa ne bambuisen höyrykeittimen ritilälle höyrystymään noin kymmeneksi minuutiksi. Jos mykyt pysyvät varmasti kasassa, ne voi myös keittää vedessä. Valmiin dumplingin taikina muuttuu höyryssä läpikuultavaksi. Nyytit tarjoillaan lämpiminä soijakastikkeen (jota saa myös gluteenittomana), viinietikan ja/tai chiliöljyn kanssa. Me vähän oikaisimme ja toimme pöytään myös makeaa chilikastiketta.

Kuvissa näkyvä kirjan aukeama kuuluu kirjaamme Suomalaisia sieniruokia kiinalaisella otteella. Siinä kerrotaan perinteinen mykyjen resepti. Neljän hengen taikinaan tulee 200 g vehnäjauhoja, hyppysellinen suolaa ja 11 rkl (n. 1,6 dl) vettä.

Kerron kirjassa myös, että kiinalaiset valmistavat mykyjä usein juhlapyhinä isolla porukalla, jossa jokaiselle riittää tehtävää "liukuhihnalla". Ja lopuksi tietenkin syödään yhdessä. Chi ba! Hyvää ruokahalua!

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Sienipiirakkaa, kuljeskelua ja mietiskelyä

Kovin usein mietimme, mitä viikonloppuna tekisimme. Olemme puolison kanssa molemmat kovia puuhaamaan, joten pelkkä lepäily ei välttämättä tunnu hyvältä suunnitelmalta. Viime aikoina olen kuitenkin huomannut, ettei vapaapäivinä oikeasti huvittaisi tai jaksaisi tarttua ainakaan mihinkään ennalta suunniteltuun.

Tämä viikonloppu oli omalta kohdaltani vieläpä lyhennetty, sillä olin launtaina Lahdessa opettamassa kirjoittamista koko valoisan ajan. Niinpä mies lähti huvilalle jo aamulla autolla ja kävi hakemassa minut iltapäivällä vähän ennen neljää bussilta Kalkkisten tienhaarasta. Hän sai sitten tehdä verstaassaan puolisalaisia hommia, joiden tuloksia aika ajoin ilmestyy kotiin ja lahjoiksi.

Halusimme syödä yhdessä, joten olin ennalta valmistellut sipulikeiton ja neuvonut hauduttelemaan sitä pitkin päivää. Keittopata olikin ollut puuhellan päällä koko päivän, mutta ilmeisesti hieman sivussa, koska nestettä oli edelleen liikaa eikä maku täysin tiivistynyt. Lopputulos oli sellainen 8½, mikä harmitti enemmän puolisoa kuin minua - minusta on aina ihanaa tulla valmiiseen pöytään. Ja tulipa testattua Suomen juhlavuoden punaviini (Wine Gallery Suomi Finland 100 Bordeaux Rouge), joka on ihan juomakelpoista.

Kun sipulikeittoa jäi, päätin käyttää sakeat osat eli pohjalle jääneen sipulimössön seuraavan päivän sienipiirakkaan. Tai itse asiassa oivallus tuli pettyneeltä puolisolta, joka ei kuitenkaan halua heittää ruokaa hukkaan. Hyvä oivallus olikin, sillä eipä tarvinnut pilkkoa sipuleita erikseen piirakkaan varten eikä juuri maustaakaan, olihan keitossa jo timjamia, sieniliemijauhetta, lipstikkasuolaa, mustapippuria ja vähän viiniäkin.

Sienipiirakkani oli muutenkin helppo malli, tässä ainekset:
Pakasteena ostettu ruis-perunataikina, n. 1 dl haudutettua sipulimössöä + ½ dl lientä, 2 dl kermaa, 2 kananmunaa, n. ½ dl kuivattuja mustatorvisieniä, n. 1 dl kuivattuja herkkutatteja, 1 parsakaali, vajaa 1 dl parmesaaniraastetta (jota minulla on usein pakastimessa, koska raastan kaikki juustonkannikat tarkasti talteen).

Lämmitin sipulikeiton liemen ja mössön ja murustin sekaan kuivatut sienet, jätin jäähtymään. Lisäksin seokseen kerman ja kananmunat, sekoitin tasaiseksi. Levitin valmistaikinan sormin voidellun vuoan pohjalle ja pilkoin parsakaalin nupuiksi taikinan päälle. Kaadoin sieni-sipuli-kerma-munamössön taikinan ja kaalien päälle ja ripottelin juustoraasteen pinnalle. Paistoin uunissa 200 asteessa n. 40 minuuttia. Annoin jäähtyä kymmenisen minuuttia, minä aikana piirakka hyytyi lopullisesti.

Piirakan oheen tein pikaisen hedelmäisen salaatin eli pilkoin yhden päärynän ja persimonin, lisäsin kirsikkatomaatteja ja saksanpähkinöitä ja toin pöytään sinihomejuuston, jota mies mielellään lisää salaattiin.

Nopea ja helppo ruoanlaitto olikin ainoa varsinainen puuha, johon halusin tarttua. Aamupäivällä nautiskelin tunnin verran kylällä kuljeskelusta ja valokuvaamisesta. Iltapäivällä ruoan jälkeen ensin tiskasin (mies tiskasi eilisen ja aamupalan tiskit) ja lueskelin Riitta Jalosen kirjaa Kirkkaus, joka imikin mukaansa. Lepo tekee joskus oikein hyvää!



torstai 27. lokakuuta 2016

Kirja ja minä Helsingin Kirjamessuilla

Helsingin Kirjamessut ovat alkaneet ja kestävät sunnuntaihin asti. Tervetuloa messuille sunnuntaina, jolloin Mari Manninen ja minä kerromme kirjastamme Suomalaisia sieniruokia kiinalaisella otteella.

Kristiina Tuormaa haastattelee meitä Kullervo-seminaarihuoneessa kello 14, päivämäärä on siis 30.10. Ja kannattaa muistaa, että edellisenä yönä on siirrytty normaaliaikaan - tosin sehän merkitsee yhtä lisätuntia aamuun.

Ja toki kirjaa saa messuilta koko messujen aukioloajan, ainakin Kustannusosakeyhtiö Nemon osastolta 6e91. Käväisen osastolla myös huomenna perjantaina, jolloin olen menossa messuille muiden töiden vuoksi. Jos haluat omistuskirjoituksen kirjaan perjantaina tai sunnuntaina, ota yhteyttä vaikkapa kommentoimalla tähän perään, sovitaan aika.

tiistai 6. syyskuuta 2016

Leivotaan-lehdessä

Kiinalaisvaikutteinen sieniruokakirja innostaa näköjään myös leivontalehteä! Leivotaan-lehdessä oli oikein mukava kokonaisuus, jossa pari reseptiäkin kirjastamme. Ko. resepteissä sienet ovat päässeet taikinan sisään.

Suosittelen ostamaan lehden, siinä näytti olevan muitakin inspiroivia juttuja syksyn sadon hyödyntämisestä. Kirjastamme ja sienifilosofiastani oli kolme ja puoli sivua, oheisessa kuvassa näkyy avausaukeama. Päivi Kangasniemi kirjoitti, kuvat ovat kirjastamme.

lauantai 3. syyskuuta 2016

Iltalehdessä ja aamu-tv:ssä

Olen ilokseni saanut antaa monta haastattelua sieniruokakirjani aihepiiristä. Yksi hieman erilainen juttu oli tänään Iltalehdessä, jossa juhlallisesti olen "Viikon nainen" ja otsikon tasolla Melkein omavarainen.

Toimittaja Hilkka Tienhaara ja kuvaaja Riitta Heiskanen kävivät luonamme Asikkalassa kuluneen viikon tiistaina ja noteerasivat jutussa mm. saamamme ravut ja ahvenet, keräämäni sienet ja marjat sekä valmistamani erilaiset säilykkeet.

Kaksi aukeamaa ja 20 kuvaa kertovat myöhäiskeski-ikäisen naisen elämänmuutoksesta eli muutosta kaupungista maalle. Kalkkisten huvila on hyvin esillä Pulkkilanharjun asuntomme ohella.

Keskiviikkona olin vieraana Ylen aamu-tv:ssä, jossa sain keskustella vajaat kymmenen minuuttia toimittaja Sanna Savikon kanssa kiinalaisesta sienestyksestä ja sikäläisistä sieniruoista. Videoklippi on ainakin vielä myös verkossa katsottavissa.