Keruuta ja lisää kierrätystä

Meillä on vaihteeksi menossa vähintään keskikokoinen roudaus- ja remonttikierros, mistä syystä huvilan pihamaalla odottaa monta ikävän näköistä kasaa sijoitusta ja jalostusta joko varastoon, polttopuuksi tai jäteasemakuormaan.

Jonkinlaista valoa on näkyvissä, sillä puoliso on viime viikkoina rakentanut ulkorakennuksen ylisille portaat ja kävelyä kestävän lattian.

Ja kuten aiemminkin, hän on käyttänyt rakennusmateriaalina 95-prosenttisesti kierrätettyä materiaalia. Ostoslistalla on ollut joitain kulmarautoja ja ruuveja.

Onhan se aika hauskaa, että nyt ylisille pääsee käyttämällä askelmina mm. entistä tietokonepöytääni ja muinaisen kaupunkiasuntomme parven osia. Portaissa ja kaiteissa on myös osia vanhoista sängyistä. Muutama järeä lankkukin on tarvittu sillaksi varaston yläpuolelle, ne taas ovat kulkeutuneet monen mutkan kautta anopin lapsuudenkodista.

Rakennustöissä tarvitaan hanslankaria sen verran usein, että minun on järkevä keksiä hommat läheltä rakennuspaikkaa. Olen siis edistänyt puutarhaa, jonne myös on kulkeutunut kierrätystavaraa kuten vanha tynnyri ja sopivasti pohjasta lahonnut puulaatikko - sopivia viljelyalustoja siis.

Koska kasvimaa ei tuota vielä juuri muuta kuin ruohosipulia, olen kerännyt luonnonantimia. Voikukannuppuja keräsin ja säilöin etikkaliemeen kapristen tapaan. Ihan onnistunut kokeilu, tosin valkosipulinkynnet jätän seuraavan kerran pois, sen verran ne dominoivat makua. Myös ruohosipulin kukat päätyivät samanlaiseen etikkaliemeen (1:1 vettä ja etikkaa, hieman sokeria ja suolaa).

Onnekseni pääsin keräämään omilta tiluksilta myös kuusenkerkkiä (jotka eivät siis kuulu jokamiehenoikeuden piiriin) ja keitin niistä siirappia tämän ohjeen mukaan. Siirappi on erityisen hyvää brie-juuston kanssa!

Ai niin, kasvaahan puutarhassa toki myös reheviä raparpereja, jotka eivät oikein tahdo kelvata kenellekään muulle kuin minulle.

Sen verran katkoin varsia talteen, että sain keitettyä raikasta mehua ja saksittua lehdet viljelylaatikoihin katteeksi ja ravinteeksi. Keitin minä yhden kiisselinkin, ihan vain itselleni. Puolet siitä syön huomenna.

Ja hedelmäpuut, ne ovat nyt kaikki kukassa! Omenankukkia on aivan valtavasti ja onneksi myös pörrääviä kimalaisia niiden ympärillä. Jospa tänä vuonna tulisi omeniakin viime katovuoden jälkeen. 

Hurjasti kukkia luumupuissa ja marjapensaissa!

Kun pari kesää sitten ostimme Kalkkisten huvilan, saimme myös hurjan määrän herukka- ja karviaispensaita, viisi vanhaa omenapuuta ja kolme nuorta luumupuuta. Entisten omistajien mukaan luumupuut eivät olleet heidän aikanaan kukkineet eivätkä tietenkään tehneet hedelmiä vielä kertaakaan.

Ei näkynyt kukkia tai luumuja viime vuonnakaan (paitsi tontin reunassa kasvavassa ikivanhassa puussa, jonka huomasin luumupuuksi vahingossa toissa syksynä, kun olin ajaa nurmikolle pudonneiden luumarjojen päältä ruohonleikkurilla). Vaan reilu viikko sitten huomasin, että yhdessä puussa on kukkia. Ja viime viikonloppuna nuppuja alkoi ilmestyä muihinkin, osa niistä ehti jo auetakin.

Kevään marjapensaiden leikkausurakka taisi kannattaa, sillä nyt etenkin herukkapensaat tuntuvat uhkuvan elinvoimaa, kukkia on aivan valtavasti.

Ja nyt kun näin pitkälle on päästy, katselen tietysti säitä ja sääennusteita huolissani. Sadetta tarvitaan, mutta onko tarpeeksi poutaa pölyttäjien pörräämiselle? Ja kunhan ei vain halla iskisi.

Yhtä huolissani seuraan mustikankukkia, joita on paljon ainakin Pulkkilanharjun kotimme ympärillä, varmaankin myös Kalkkisissa. Ja ahomansikoita ja puolukoita ja ... ja Kalkkisten omenapuita, joiden nuput vasta vähän punottavat.

Vaatimattomat vihannesviljelykseni ovat Kalkkisissa osittain vielä hallaharson ja myös katteen alla - ja niitähän voi uusiakin. Mutta puutarha- ja luonnonmarjoilla ja hedelmäpuilla on aina vain se yksi mahdollisuus kevättä kohti. Varhaiset keväät ovat ihania, kunhan normaalin kevään uhat eivät koidu jo kukkaan ehtineiden kasvien kohtaloksi.