Joskus kaikki ruoka epäonnistuu

Onnistuin sairastumaan juhannuksen alla kesäflunssaan, joka on vienyt voimat vielä tälläkin viikolla. En rehkinyt mitenkään erityisesti kipeänä, mutta yritin kuitenkin esimerkiksi laittaa ruokaa. Virhe. Kaikki yritykset epäonnistuivat eli menivät kertakaikkisen pieleen.

Ensin tein kausiruokaa, varhaiskaalipataa, johon meillä tulee useimmiten kaalin lisäksi sipulia, kuivattuja sieniä, porkkanaa ja mausteita. No, siihen pataan kaatui sellainen määrä suolaa, että olisi kannattanut kiltisti ottaa ainekset padasta ja huuhdella ne suolasta, mutta enpä tehnyt sitä. Tunnin haudutuksen jälkeen pata oli tikkusuolaista eli pahaa, mutta jatkoin edelleen. Raastoin sekaan kaikki jääkaapista löytyvät punajuuret ja aloin hauduttaa lisää. Söimme punajuuri-kaalipataamme tasan yhden lautasellisen kumpikin, sen jälkeen ruoka meni kompostiin. Harmitti tietenkin, koska en käytännössä koskaan heitä syömäkelpoista ruokaa pois. No, tämä ei ollut syömäkelpoista.

Toinen suolaepisodi oli vielä astetta vakavampi. Puoliso haluaa kerran kesässä savustaa grillissä brisketiä eli naudanrinnan osaa, joka vaatii pitkän kypsennysajan. Liha oli tilattu ja saatu Keinuhongan tilalta ja grilli kuumenemassa. Flunssasumussani etsin vanhaa hyvää maustamisohjetta netistä, en löytänyt. Löysin toisen ja ihan vain hetken pohdin, että onpas tässä paljon suolaa. Olisi kannattanut pohtia vähän kauemmin. Suolaa oli ehkä noin kymmenkertainen määrä tarvittavasta.

Mies seisoi itsekin jo vähän flunssaisena noin kuusi tuntia grillin ääressä vahtimassa lihaa, jonka päällä siis oli supersuolainen maustetahna. Lähdimme grillauksen jälkeen vielä hetkeksi käymään asioilla ja jätimme lihan mausteineen folion sisään. Toinen suuri virhe.

Kun avasimme paketin ja maistoimme, tajusin heti, ettei lihaa kertakaikkiaan voi syödä. Hätäpäissäni keksin, että lihan voi upottaa maitoon ja yrittää siten lieventää suolaisuutta. Se auttoikin sen verran, että pystyimme parin tunnin kuluttua syömään ohuenohuet siivut lihaa muiden ruokien ohessa. Vaihdoin maidon ja jätin lihan kylpyyn vielä seuraavaan päivään asti. Suolan määrä olikin tuolloin siedettävä, mutta samalla oli hävinnyt pääosa savun mausta.

Päätimme kuitenkin, että jo nyhtölihaksi muuttunut brisket saisi vielä mahdollisuutensa. Pakastin sen kolmena palana ja otin tänään yhden niistä esiin tehdäkseni uudemman kerran kaalipataa. Heti homman aluksi päätin, että tähän ruokaan EI lisätä yhtään SUOLAA.

Kaalipataan tuli isohko kesäkaali, pala inkivääriä, kolme sipulia, pari porkkanaa, aika monta valkosipulinkynttä, noin 150 g suolaista brisket-paistia, kourallinen kuivattuja suppilovahveroita, vähän siirappia ja muutama rouhaisu pippurisekoitusta. Haudutin kasviksia ensin hetken öljyssä ja lisäsin sitten pataan loput ainekset ja vähän vettä. Pata tekeytyi uunissa noin puolitoista tuntia.

Olipa juhlallista nostaa suuhunsa lusikallinen pataa, josta jopa hieman puuttui suolaa. Olikin muuten niin hyvää, että unohdin ottaa kuvan valmiista ruoasta!

Sydäntä ja kieltä

Ostimme jouluksi kokonaisen karitsan lihat ja pyysimme mukaan myös sisäelimet. Maksaa syömme muutenkin jatkuvasti, joten sen valmistamisessa ei ollut mitään ihmeellistä. Munuaiset valmistimme äskettäin ja nekin onnistuivat hyvin, vaikka en aiemmin ole ollut suuri munuaisten ystävä.

Sydän aiheutti enemmän pohdintaa. Puoliso löysi netistä reseptin, jossa sydäntä käytetään pannulla sen verran, että pinta ruskistuu. Sen jälkeen sydän laitetaan savustumaan muutamaksi minuutiksi ja lopuksi se upotetaan 10-prosenttiseen jääkylmään veteen seuraavaan päivään asti.

Otimme sydämen mukaan Kalkkisiin ja päätimme tehdä savustuksen huvilalla. Savustuspönttöä ei ole löytynyt, sen sijaan vanhoja kattiloita on vaikka kuinka. Mies haki puusepän verstaastaan leppälastuja ja -purua, jonka sekaan lisäsin reseptin mukaan sokeria.

Taivuttelimme alumiinisesta grillausalustasta ritilän, jonka päälle sydämen saattoi asettaa. Ja lopuksi folio vielä päälle ja "pönttö" uuniin. Huomasimme, että savustuminen alkaa uunissa tosi hitaasti, joten autoimme hommaa hieman käyttämällä kattilaa kuumalla levyllä. Ja kun savu nousi, laitoimme sydämen savustumaan. Toimi!

Ja lopuksi sitten sydän vielä kylmään suolaveteen ja kuistille (ulkolämpötila yöllä n. -1) yöksi kannellisessa astiassa.

Sieltä äsken nostin elimen ja siivutin. Liha oli punaista ja rakenteeltaan miellyttävää. Ensipuraisulla maku ei ole ihan suosikkini, mutta aion maistaa vielä sydäntä lisukkeiden kanssa.

Kun avasin pakastimesta ottamani sydämen sisältävän pussin, löysin sieltä yllättäen myös kielen. Sen valmistamiseen emme olleet valmistautuneet, mutta onneksi huvilalla sentään on perusmausteet, joita tarvittiin kielen keitinveteen: sipulia, pippureita, laakerinlehteä, viinietikkaa, suolaa ja puuttuvien mausteiden sijasta kuivattua lipstikkaa. Keitin pari tuntia ja pyrin nylkemään kielen hieman lämpimänä. Se ei ihan onnistunut, mutta varmasti onnistumme leikkaamaan  sitkeät osat viipaleista irti syödessäkin.

Maistoin myös kieltä äsken siivutuksen yhteydessä. Kieli oli erinomaista ja ehdottomasti enemmän mieleeni kuin sydän. Uskon, että selviämme näistä herkuista kahdestaan, sillä sekä karitsan sydän että kieli ovat varsin pieniä.