Näytetään tekstit, joissa on tunniste viini. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste viini. Näytä kaikki tekstit

lauantai 6. toukokuuta 2017

Ruokaterveisiä Italiasta

Vietin vapun molemmin puolin kahdeksan päivää Italiassa, pääosin Positanossa Amalfin rannikolla ja pari päivää Napolissa. Joka päivä tietenkin söin, yleensä hyvin. Listaan tähän muutamia asioita, jotka ovat tyypillisiä alueen ruokakulttuurille ja josta osan voisi tuoda meillekin.

Tunnetuin Napolin alueen ruoka on tietenkin pizza, joka on syntynyt Napolin kaupungissa. Siihen kaikkein vanhimpaan pizzeriaan, josta saa vain aitoja peruspizzoja eli margheritaa ja marinainaa, en valitettavasti ehtinyt.

Maistoimme lättyjä Amalfissa, jonka turistiravintolan versio oli pieni pettymys, mutta ihan varmasti alueelta olisi saanut hyviäkin pizzoja. Perusasiat hyvässä pizzassa ovat kuitenkin nämä: ei yli kolmea täytettä samaan paistokseen eikä niitä vähiäkään tarvitse olla monen sentin kerrosta. Pizza on edullinen ruoka, jonka maku syntyy kuumasta uunista, kunnon taikinapohjasta ja kohtuullisesta määrästä hyviä aineksia kuten tomaattia, öljyä, valkosipulia, juustoa, basilikaa, mereneläviä, sieniä jne.

Merenelävät näkyivät ruokalistalla kiitettävästi, etenkin erilaiset simpukat, mustekalat ja katkaravut. Kalaakin olisi saanut, aika paljon kalliimmalla. Rakastan äyriäisiä ja onneksi voin niitä nykyään syödäkin (hieman varon muutaman allergiakokemuksen jälkeen). Tilasin pastaa hietasimpukoilla, sinisimpukkakeittoa ja friteerattuja äyriäisiä, joista aika iso osa oli pieniä mustekaloja. Yksinkertaisia annoksia, joihin en pettynyt.

Friteeratut ruoat olivat muutenkin esillä vahvasti. Ei kuulosta terveelliseltä eikä välttämättä herkulliseltakaan, jos ajattelee kalapuikkoja tai niitä nahkamaisia ja hieman härskiintyneessä rasvassa paistettuja mustekalarenkaita, joita saa liian usein "etnisten" ravintoloiden lounaspöydissä. Matkalla maistamani friteeratut äyriäiset, vihannekset ja monet muut herkut maistuivat kaikki taikinan ja rasvan sisällä omilta itseltään ja jopa raikkailta, ainakin sitruunatujauksen jälkeen.

Eksoottisin frittielämys oli napolilainen katuruoka Cuoppo, paperinen tötterö täynnä herkkuja. Menimme kojulle, jossa edellisenä iltana oli ollut ehdottomasti pisin jono koko Spaccanapoli-kävelyalueella.

Valitsimme kolmeen naiseen yhden annoksen, jossa oli terra- eli maan makuja. Tunnistimme ainakin perunamuusi-, pasta- ja riisipallot, munakoiso- ja kesäkurpitsasiivut ja polentakuutiot sekä palleron, jonka sisällä oli ricottajuustoa. Hyvin riitti, etenkin kun otti päälle vielä jäätelöt.

Jäätelö eli gelato on kokemukseni mukaan ihanaa ihan missä päin Italiaa tahansa. Aitoja makuja marjoista erilaisiin pähkinöihin, kahveihin, suklaisiin jne. on monia. Amalfin rannikolla oli syytä ottaa toinen tai yksi palloista aina sitruunalla maustettuna, sillä alue on tunnettu sitruunanviljelystään. Henkilökohtainen suosikkini tosin on pistaasipähkinä, ihana vihreä ja omansa makuinen.


Sitruuna ja tietenkin siitä tehty Limoncello-likööri näkyi ihan joka paikassa Positanon majapaikkamme puutarhan sitruunapuista kaupunkien kauppoihin ja tehtaisiin. Yhden limoncellolasillisen join ruoan jälkeen, vaan enpä huomannut sitä kuvata sen paremmin kuin ainuttakaan pulloa tai alan kauppaa. Sen sijaan sain maistaa tuoretta sitruunaa suoraan puutarhasta - makeaa, parfyymistä ja aivan eri makuista kuin ruoanlaitossa käytettävät happamat serkkunsa. Upean makuisia olivat myös saman puutarhan veriappelsiinit.

Vihannekset. Kaiken pastan, leivän, öljyn ja juuston vastapainoksi ruoissa käytetään paljon tuoreita vihanneksia. Söin pari kertaa ihan vain grillattuja kauden vihanneksia, oikein hyvää.

Suorastaan taivaallinen oli risotto, jossa oli kurpitsaa ja herkkutatteja. Samassa paikassa saimme kokin yllätyksenä aluksi herneenpalot, joitka tarjoiltiin hernepyreen ja pehmeän juuston kanssa.

Italiassa ennen päivällistä juodaan usein aperitiivit eli alkudrinkit. Ihanin on aina vain punainen Aperol spritz, johon tulee Aperol-katkeroa, prosecco-kuohuviiniä, kivennäisvettä ja appelsiiniviipale. Alkujuomat eivät maksa paljon edes turistiravintoloissa, lisäksi kylkeen saa yleensä vähintään sipsejä ja suolakeksejä, joskus myös oliiveja ja muuta pikkusyötävää. Ruoan kanssa join usein myös lasillisen viiniä, mutta rypäleistä tai merkeistä en osaa sanoa sen kummemmin mitään, ihan kohtalaisia ruokaviinejä tarjottiin ns. talon viineinä.

Kahvi! Se on Italiassa vahvaa ja hyvää, aamulla usein cappuccinoa tai caffè lattea, päivemmällä espressoa. Kun juo kahvinsa seisten tiskillä, se ei maksakaan juuri mitään, pöytiin tarjoiltuna ehkä pari euroa.

Vielä yksi bonus eli leivonnaiset. Napolissa sorruin aamukahvin kanssa sfogliatellaan, superohuista lehtitaikinakerroksista simpukan muotoon leivottuun rasvaiseen ja samalla ihanan lehtevään leivonnaiseen, jossa oli paksua vaniljanmakuista kreemiä sisällä. Kokemisen arvoinen sen yhden kerran. Kahviloissa oli tarjolla myös suloisia pieniä leivoksia, joista valitsimme matkakumppanin kanssa suurilla metsämansikoilla päällystetyn. Ihanuus!

Ja sitten vielä tuliaiset kotiin. Ostin kolmen purkin satsin tryffelitahnoja ja yhden Franciacortan Ca'del Bosco -kuohuviinin. Korkkasimme jo eilen pullon ja yhden purkeista grillattujen parsojen kyytipojaksi. Aika taivaallista.

Matkani varsinainen tarkoitus oli osallistuminen valokuvauskurssille. Aiheet eivät käsitelleet ruokaa, minkä vuoksi ruokakuvat otin kaiken muun sivussa. Pari kertaa oli niin nälkä ja jano, että unohtui. Onneksi useimmiten muistin !

Buon appetito!



sunnuntai 28. elokuuta 2016

Myrsky, sähkökatko ja matsutake-ateria

Rauli-myrsky sekoitti viikonlopun viettoa. Olimme itse asiassa lauantaina katsomassa Loviisan Wanhat Talot -tapahtumaa, kun kännykkään piippasi ensin tieto Pulkkilanharjun ja sitten Kalkkisten sähkökatkosta. Loviisassakin tuuli, mutta myrsky oli pahempi pohjoisempana ja sisämaassa.

Kotiin Pulkkilanharjulle palattuamme saatoimme vain jännittää ja toivoa, että sähkö tulisi ennen, kuin pakastimet sulavat. Pakastimet kun ovat täynnä sekä luonnosta että Kalkkisten huvilan puutarhasta kerättyjä marjoja ja niistä jalostettuja mehuja ja hilloja, metsistä haettuja sieniä ja Päijänteestä kalastettuja ahvenia.

Yö meni pimeydessä, myöhään illalla tuli vielä toiveikas viesti, että sähkö palaisi Pulkkilanharjulle aamulla kello 10. Aamulla tuli uusi viesti, jonka mukaan sähköt saadaan kello 16. En oikein saanut selvää kännykän viesteistä, onko Kalkkisissa sähköt vai ei.

Kun ei oikein muutakaan voinut, lähdimme soutamaan Pulkkilanharjun itäpuolta pohjoiseen eli kansallispuiston puolelle. Rantauduimme kohdassa, josta viime vuonna löysin elämäni ensimmäisen tuoksuvalmuskan ja aloimme etsiä. Vajaan tunnin aikana tuli vastaan muutamia kuivia haperoita, tatteja ja karvarouskuja, ei vaikuttanut toiveikkaalta. Hieman napsimme mukaan myös puolukoita.

Palasimme veneelle ja siinä, alle kymmenen metriä veneestä, ne kasvoivat. Kolme tuoksuvalmuskaa eli matsutakea. Ensin en ollut ihan varma, mutta haju sen paljasti: kuin parfyymiä olisi korissa kuljettanut. Siinä vaiheessa, n. klo 9.30,  piippasi myös puhelin ja ilmoitti, että Pulkkilanharjulle on saatu sähköt. Pian siis soutamaan takaisin!

Kotona totesin, että kaappipakastimen lämpötila oli -3. Kävin kellarissa tarkistamassa arkkupakastimen, jossa mikään ei vaikuttanut sulaneelta. Siinä ja siinä oli, että selvittiin ilman katastrofia. Eihän se lämpötilan muutoskaan varmaan hyvää tee ruoille, mutta nyt niitä uskaltaa sentään käyttää. Kalat täytyy kyllä hyödyntää ensi tilassa.

Ne matsutaket eli tuoksuvalmuskat paistoimme sitten huojentuneina päivän pääateriaksi ja juhlimme pullollisella hyvää viiniä. Mukana oli vähän syntymäpäiväjuhlintaakin, sillä varsinaisena päivänä, perjantaina, tein töitä.

Tuoksuvalmuskoista tulee kahden kerran kokemuksella aivan upeita tällä tavalla: leikataan noin puolen sentin paksuisiksi siivuiksi, jotka paistetaan voissa, lisätään paistaessa korkillinen kuivaa sherryä ja lopuksi hiukan suolaa. Siinä se. Mies teki oheen hyvän päärynä-sinihomejuustosalaatin. Keitin minä oman pihan perunoitakin, mutta niiden makumaailma ei ollut ihan nappivalinta näiden sienten kanssa.

Päivän mittaan olen seurannut sosiaalisessa mediassa tuttujen ilmoituksia Kalkkisten sähköistä ja sähköttömyydestä ja muista myrskyvaurioista. Puoliso menee ehkä huomenna katsomaan tilannetta. Toivon vain, että vanhat omenapuut ja etenkin itse rakennukset ovat vielä pystyssä.