Ensimmäiset Kalkkisten korvasienet!

Voi ihanuutta, kun löytää korvasienipaikan läheltä uusia kotikontuja! Nyt olen lopullisesti kotiutumassa Kalkkisiin saatuani eilen korin täyteen. En tietenkään paljasta tarkkaa paikkaa, sillä ajattelin palata sinne vielä sunnuntaina. Kaksi kolmasosaa satoisasta hakkuuaukosta jäi kokonaan katsomatta.

Sain toisenkin luontoelämyksen eli onnistuin pelästyttämään pienen kyyn liikkeelle. Entisissä sienimaastoissani Hollolassa en onnistunut koskaan näkemään käärmeitä, joten kysymys oli todella elämyksestä. Toki myrkkykäärme tekee hieman varovaiseksi, sillä en tietenkään halua työntää paljasta kättä purevan kyyn myrkkyhampaiden tielle. Saappaat jalassa kuitenkin tunsin oloni aika turvalliseksi, ja tietenkin myös tömistelin ansiokkaasti.

Piipahduksemme Kalkkisissa ovat olleet tänä keväänä ihan liian lyhyitä varsinaisen kotimme muuton vuoksi. Onneksi se uusi talviasuttava koti sijaitsee Pulkkilanharjulla, joten huvilalle on päässyt edes käymäseltään - ja toistaiseksi myös yöksi. Tänään viemme patjat Pulkkilanharjulle, joten yöpymisen vuoksi ei huvilalla tarvitse käydä. Sen sijaan puutarha odottaa!

Pulkkilanharjulla ei olekaan kuivalla kankaalla puutarhaa. Siellä sen sijaan kasvaa hyvin nokkosia, joista leivoin yksi päivä piirakan. Valmistaikinaa, edelliseltä päivältä jäänyttä savulohta, kermaa, kananmunaa, juustoraastetta ja hieman etikkasieniä mausteeksi. Uuniin vajaaksi tunniksi. Aivan uskomattoman hyvää!

Mutta tietenkin olemme pian taas Kalkkisissa yhä enemmän kesäöitä ja -päiviä (ja -aamuja, jolloin mikä tahansa luontokohde on parhaimmillaan). Ensin pitää vain saada taas pumppu kaivoon ja kesäsauna saunottavaan kuntoon.

Olisipa muutto Lahdesta pian ohi! Haluan puutarhaan hommiin, metsään ja rantaan lepäämään ja K-Extra Lampisen kyläkauppaan, Mani-baariin ja Pihamaan puotiin ja viinitupaan ostoksille ja tapaamaan ihmisiä.

Pieniä puutarhahommia

Vuorenkilpi

 

Olen ehtinyt huvilan puutarhaan vain piipahtamaan, vaikka näin keväällä siellä pitäisi tietysti vähintään suunnitella ja miksei jo ahertaakin täysillä. Mutta kun on paljon töitä ja se muuttokin... Onneksi paljon tapahtuu melkein ahertamattakin!

Harvennusta kaipaavat ruohosipulit

Saksankirveli

Raparperi, lipstikka, ruohosipuli ja saksankirveli ovat jo hyvässä kasvussa, mintuista näkyy pienet alut. Ruohosipulit itse asiassa kasvavat niin tiheässä, että olen napsinut niitä jo ruokaan monta kertaa ja kaivanut yhden tuppaan maasta mukaani uuden kotimme pihalle ruukkuun.



Marjapensaissa on lupaavasti nuppuja, joiden tietenkin toivon aukeavan juuri sopivasti sellaisena lämpimänä päivänä, jolloin pölyttäjät ovat liikkeellä. Ensimmäiset kimalaiset olen nähnyt vuorenkilven kukissa.

.

Kesäkurpitsat reilu viikko sitten, tänään jo paljon pidempiä!

Ostin huhtikuun lopussa Lampisen kaupasta pussillisen kesäkurpitsan siemeniä. Kylvin ne sisälle ruukkuihin, kastelin ja jätin muovipussin alle itämään. Ja nyt niissä on jo sen verran pitkät taimet, että melkein pitäisi päästä siirtämään ne kasvimaalle. Vaan en vielä uskalla kylmän vuoksi enkä siksikään, että pitäisi ilmeisesti hankkia harsoa niiden suojaksi. Kävin kuitenkin hakemassa jo valmiiksi kompostista multaa ja perustin kesäkurpitsoille oman penkin.

Lipstikka muutama päivä sitten.

Koska ostimme huvilan viime heinäkuussa, näen nyt pihan ensi kertaa kevätasussa. Edellisissä omistajissa taisi olla todella taitavia puutarhaihmisiä, sillä saimme nauttia viime loppukesän kukkaloistosta, ja nyt olen löytänyt paljon erilaisia kevään ja alkukesän kukkia.

Tunnen niistä vain osan, joten opiskeluksi menee. Toivotaan, että ihanuudet kestävät kesän tai pari vähän huonompaa hoitoa.

Herkkuateria Lampisen parsoista.

Vielä täytyy kehua kylän K-Extra-Lampista sen ajankohtaisesta vihannestarjonnasta. Lahtelaisissa kaupoissa ei ole osunut silmiin valkoisia parsoja, mutta Lampisellapa on ollut jo useita kertoja.

Korvasieniä ja parsaa vappupäivällisellä

Hyvä ruoka juhlistaa päivää kuin päivää, miksei remontti- ja muuttohommissa kuluvaa vappuakin. Päätimme "levätä" vappupäivän täällä Kalkkisissa, mikä merkitsi minun kohdallani vain pientä vintin järjestelyä ja laiskahkoa risujen kasaamista puutarhasta. Puoliso puuhasi verstaassa jonkin ihan muun projektin kuin akuuttiin muuttoon liittyvien puutöiden parissa.

Emme syöneet vappuaamiaista tai -brunssia, mutta päätin koostaa aikaisen päivällisen silti keväisistä mauista. Pääraaka-aineet olivat kolme nippua vihreää parsaa, pari desiä kuivattuja korvasieniä (viimeiset varastoistani!), eilen valmistamani sienisalaatti, kirsikkatomaattit, puhveli-mozzarellapallo, marketista ostettu latvialainen kilohailipurkki, muutama kananmuna, jokunen salamisiivu, ruukullinen kaupasta ostettua basilikaa ja puutarhasta saksitut ensimmäiset ruohosipulit.

Parsassa työläintä on kuoriminen ja katkominen, kypsentäminen sujuu kätevästi uunissa vuoassa, jossa on vähän öljyä. Jätän parsat aina al dente eli en yritä saada niistä aivan pehmeitä. En taaskaan katsonut kelloa, mutta uskon parsojen kypsyneen 10-15 minuutissa 200 asteessa.

Korvasienikastike vaati vähän enemmän valmisteluja, sillä kuivatutkin sienet pitää keittää kunnolla kuumassa vedessä ja heittää sen jälkeen tumma myrkkyvesi pois. Kun sienet oli käsitelty, silppusin sipulin pieneksi ja hauduttelin voissa pehmeäksi (nimen omaan voissa, jota tarvitaan nostamaan sienen maku esiin), lisäsin pienityt sienipalat paistumaan, lisäsin hiukan jauhoja, aiemmin valmistamaani sieni-kasvisliemijauhetta ja vettä. Kun kastike oli hieman sakeutunut, lisäsin reilun desin kermaa, hieman kuivattua lipstikkaa ja jätin kastikkeen hautumaan hiljalleen muhennokseksi hellalle.

Keitin kolme kananmunaa ja halkaisin ne kypsinä, silppusin päälle tuoretta ruohosipulia. Leikkasin tomaatit ja mozzarellan lautaselle ja riivin päälle basilikaa, maustoin hiukan pippurilla.

Sitten olikin aika kattaa pöytä ja nostella ruokalajit pöytään. Avasimme oluttölkit ja kasasimme kumpikin lautaselle juuri ne yhdistelmät parsaa ja lisukkeita, jotka meitä innostivat. Minä nautin erityisesti loistavasta makuparista parsa ja korvasienimuhennos. Piti ottaa kuvakin, mutta juuri silloin soi puhelin ja asia unohtui, kunnes lautanen oli tyhjä. 

Ulkona on ollut upea sää, josta on ollut mukava nauttia myös puutarhassa. Sinivuokkoja ovat kaikki lähipihat ja metsät sinisenään, näky on uskomattoman kaunis! Ja sipulikasvejakin alkaa nousta, pian ehkä selviävät myös kukkien värit.

Isoäidin tomaatteja odotellessa

Pääsin eilen tapaamaan Viini-ja Puutarhatila Pihamaan väkeä ja kuulemaan tulevan kesän marja-, viini- ja vihannesuutisia. Vastassa olivat viljelystä ja monesta muustakin osa-alueesta vastaava isäntä Janne Pihamaa sekä hänen äitinsä Riitta, joka kesäisin ruokkii satoja ihmisiä ryhmille valmistamillaan päivällisillä ja lounailla.

– Ruokalistoja tai reseptejä en osaa ennalta juuri kertoa, sillä teen ruokaa aina sillä hetkellä tuoreista raaka-aineista, Riitta Pihamaa kertoo.

Ja tiedoksi vain, että ryhmävaraukset kesäksi ovat jo lähes täynnä, joten nopea pitää olla, jos vielä haluaa ruokailun tilata. Muutenhan tilalle kyllä pääsee ostoksille ja nauttimaan kahvilan antimista, kunhan ovet aukeavat toukokuussa.

Ihan vielä ovia ei kuitenkaan kannata kolkutella, sillä nyt Janne keskittyy viljelyyn. Pääsin katsomaan tomaatin- ja paprikantaimia kasvihuoneeseen. Kunhan sää hiukan lämpenee, Janne aikoo laittaa maahan ensimmäiset perunat, mahdollisesti heti pääsiäisen jälkeen. Ja sitten kaalit ja herneet ja tietenkin mansikat, jotka ovat tilan suosituimpia tuotteita.

Tärkeintä on saada koko kesäksi tuoretuotetta niin Kalkkisten myymälään kuin Heinolan Heilaan ja muutamaan muuhun paikkaan, joissa Pihamaan vihanneksia myydään. Tukkuun niitä ei mene ollenkaan.

Rakkaudella kasvatettu tomaatti, joka "maistuu mummolan seinällä kasvaneelta", on hyvä esimerkki vihanneksista, joita kuulemma pitää olla tarjolla tilamyymälään tuleville asiakkaille, vaikka niiden kasvattaminen ei aina kannattavaa olisikaan.

– Valikoima on ehkä turhankin laaja, mutta tuotamme sitä, mitä asiakkaat toivovat. Tämä on elämäntapa, Janne Pihamaa kertoo.

Samasta syystä Pihamaan tilamyymälässä on taas kesällä tarjolla omien vihannesten, marjojen, viinien ja muiden jalosteiden lisäksi paljon muiden tuottajien herkkuja kuten leipiä, juustoja, jauhoja, makkaroita ja monenlaisia säilykkeitä. Kesäasukkaat asioivat mieluummin yhdessä paikassa kuin yrittävät metsästää tuotteita monesta paikasta, Janne tietää kokemuksesta.

Uskon häntä, sillä odotan taas innolla puodin aukeamista ja sesongin mukaisia makuelämyksiä. Kunhan kevät muuttuu kesäksi, haen varmasti täydennystä omaan ruokapöytääni. Lehtikaali himottaa jo nyt ja tietenkin perunat ja mansikat.

Kuvasatoni on tällä kertaa huono, enpä onnistunut aprillipäivän ankeassa valossa. Ei Pihamaalla silti näin ikävältä näyttänyt, vaikka vielä pihassa kuin pihassa onkin harmaata ja loskaista.

Puutarha heräilee

Vaikka tonttimme viettää etelään, puutarhassa on vielä paljon lunta. Syykin on tiedossa, tiivis kuusimetsä tontin rajalta etelään. Mutta ei tässä nyt niin hirveä kiire ole päästä hommiin, kun kevääseen osuu myös varsinaisen kotimme muutto.

Jos olisi paljon aikaa ja etenkin taitoa, olisin tietysti jo laittanut siemeniä sisälle itämään. Mutta tänä keväänä se ei ole järkevää, sillä en kyllä aio yrittää varjella taimia muuton keskellä ja kuljetella niitä paikasta toiseen. Huvilalle en uskalla vielä jättää sisällekään mitään kasvamaan, sillä talossamme ei ole jatkuvaa lämmitystä.

Jotain voisi puutarhassakin tehdä, nimittäin karsia kuivia oksia kymmenistä marjapensaistamme. Kokeilin kaksia varastosta löytyneitä oksasaksia perjantaina, kun käväisimme huvilalla. Toiset tuntuivat toimivan sen verran, että sain leikattua kolme pensasta.

Saapa nähdä, miten monta reilusta neljästäkymmenestä pensaastamme ehdin leikata ennen kuin on auttamattomasti liian myöhäistä. No, syksyllähän hommaa voi jatkaa, kun sato on korjattu.

Jotain vihreää perennapenkeistä jo kurkistaa, en vain tunnista lajia. Syksyllä maahan istuttamani narsissit eivät sen sijaan vielä edes kurkista, sillä juuri siinä kohtaa nurmikenttää on vielä kova lumikerros.

Kalkkis-pilkki ilman kalansaalista

Pääsin tänään seuraamaan elämäni ensimmäistä kertaa pilkkikisaa - ja tietenkin parhaissa mahdollisissa olosuhteissa. Kalkkis-pilkki järjestettiin upeassa paikassa Päijänteen Syntylahdella, tarkemmin Marttilan tilan saunarannassa.

Aurinko paistoi, ihmiset olivat leppoisan hyvällä tuulella ja järjestäjät olivat käyneet etukäteen katsomassa varmasti turvallisen jääalueen.

Rannassa tarjottiin hernekeittoa, makkaraa, kahvia, mehua ja vohveleita. Upeita palkintojakin oli tarjolla niille, joita kalaonni suosisi.

Pilkkimisestä en ymmärrä mitään enkä edes aikonut kalastaa, mutta onnistuin puhumaan kyläyhdistyksen joukkueeseen pari sukulaista.

Lankomies on pilkkinyt kohtalaisen paljon aiemminkin mutta ei koskaan aiemmin kilpaillut. Miniä oli joskus päässyt lapsena kokeilemaan kairalla jään poraamista, siinä hänen kokemuksensa. Molemmille myönnettiin paikka hymyssä suin.

Pilkkikisa kesti kolme tuntia, jonka aikana kävi selväksi, ettei kisaa voiteta millään suursaaliillaa. Iso osa kilpailijoista tuli rantaan ilman sintin sinttiä, heidän mukanaan "oma" tiimini. Joitain ahvenia punnituspaikalle tuotiin; kuulin puhuttavan muutaman kymmenen gramman saaliista. 

Palkintojenjakoa emme ehtineet valitettavasti jäädä seuraamaan, mutta voittajille oli taatusti tarjolla parasta. Meille riittivät hyvin kyläläisten kohtaamiset, hyvät tarjoilut ja se aurinko. Olisin minä ottanut kalat vastaan kiitollisena ja valmistanut niistä vaikka sopan, mutta päivä oli oikein hyvä ilman saalistakin.

Parasta hernekeittoa omassa uunissa

Haudutin hernekeittoa samoista syistä kuin moni muukin talvella: pakastimeen oli jäänyt sopivaa lihaa muusta ateriasta, paksu keitto lämmittää ulkoilun jälkeen, ja onhan kuivista herneistä keitetty keitto myös todella edullista. Pääasia on tietenkin vahva ja lämmin maku, jonka rokka saa muhiessaan rauhassa.

Raaka-aineista tänne Kalkkisiin liittyvät mausteena käyttämäni lipstikka ja kuivatut sienet, joita on valmistamassani sieni-kasvisliemijauheessa. Mukanani kaupungista toin talvisen lammaspadan tähteet ja karitsan etujalan luun, jotka olin säilönyt pakastimeen kahden eri aterian jälkeen.

Hernekeitossa on oleellista muistaa laittaa herneet likoamaan edellisenä iltana vähintään 10 tunniksi. Aamulla mies sytytti tulen leivinuuniin, jota lämmitimme vuorovedoin muiden puuhien lomassa pari tuntia.

Nyt meillä on myös mittari, joka kertoo lämpötilan. Arvioin lämmön tällä kertaa ihan ok, sillä se oli noin 180 astetta kun olin saanut puut ensin hiiliksi, mustuneet hiilet siivottua sinkkiämpäriin (jonka nostan aina ulos palamattomalle alustalle, talvella tietenkin hankeen), uunin putsattua lumessa kastellulla harjalla ja pellit lopulta kiinni. Mutta kun aion leipoa, pitää puita polttaa selvästi enemmän, jotta saan lämmön kipuamaan 225-250 asteen paikkeille.

Puiden palaessa laitoin rautapadan pohjalle lionneet herneet, noin litran vettä ja pari kuorittua ja pilkottua porkkanaa. Kaadoin päälle lammaspadan liemineen, sipuleineen, tomaatteineen ja pienine lihapaloineen (7,5 dl rasiallinen) ja nostin vielä luun niiden päälle. Kaavin sekaan vielä edellispäivän kantarellikastikkeen lopun, puolisen desiä. Mausteeksi lisäsin muutaman lehden kuivattua lipstikkaa mutta en yhtään suolaa tai mitään muuta maustetta tässä vaiheessa.

Kun pata oli saatu uuniin ja siellä porissut reilun tunnin, piti lisätä aika reilusti vettä. Seuraavan tunnin jälkeen maistelin ja päädyin lisäämään vielä vähän vettä ja ruokalusikallisen vahvaa sieni-kasvisliemijauhetta. Sopivan pehmeitä herneet olivat noin kolmen tunnin jälkeen.

Ja mikä tuoksu ja mikä maku! Aina pihalla käynnin jälkeen tuoksu houkutteli niin, että oli vaikea jaksaa odottaa ruoan valmistumista.

Tästä määrästä keittoa - tai herne-lihapataa - puoliso ja minä syömme vielä tänäänkin reilun annoksen. Kerran pakastettua lihaa ei tietenkään pidä enää pakastaa, joten mahdolliset tähteet vien kyllä tänään kompostiin. Tuleehan siitä sitten multaa puutarhan viljelyksiä varten.

Eilen lueskelin pitkästä aikaa puutarhakirjoja, joita olen joskus ostanut edellisen kesäasuntomme kirjahyllyyn. Etsin tietoa köynnöksistä, joita haluaisimme aika ruman ulkoseinämme peitoksi. Löytyihän sieltä tieto, mikä köynnös on kietoutunut joidenkin marjapensaidemme sisään, ilmeisen kirottu ja hurjasti leviävä karhunköynnös. Ehkä sitä ei ole syytä siirtää uuteen paikkaan, tosin seinänvierus ajettavan nurmikon vierellä voisi olla aika turvallinen.

Hurjasti leviää ilmeisesti myös kurtturuusu, jonka marjoista keittämääni ruusunmarjahilloa söin tänäkin aamuna viilin päällä. Aavistelen, että puutarhasta tulee minullekin jonkinlainen taistelutanner toivottujen ja haitallisena pidettyjen lajien välillä.