Kevään herkut, parsa, raparperi ja korvasieni

Kaksi otsikon ensimmäistä herkkua eli parsa ja raparperi antavat satoa omassa Kalkkisten puutarhassa, jossa käväisin pikaisesti tänään posti- ja kauppa-asioiden ohella. Parsaa keräsin nyt ensi kertaa, vaivaiset neljä tankoa, mutta tarkoitus olikin maistella. Raparperia otinkin sitten ihan reippaan sylillisen, sillä halusin keittää hilloa.

Ja koska parsa ja korvasienet ovat taivaassa (tai ehkä sittenkin maassa) solmittu liitto, päätin lähteä vielä pikaisesti korvasienijahtiin. Kalkkisissa on nyt niin paljon hakkuuaukkoja ja monet kiitettävästi ihan tien vieressä, ettei tarvinnut kauan paikkaa etsiä. Itse asiassa löysin ensimmäisen korvasienen heti, kun olin astunut ulos autosta.

Keräsin saalista puolisentoista tuntia ja sain muutaman litran. Huomiota herätti, että sienet olivat tällä kertaa varsin isoja, suorastaan kämmenen täyttäviä. Mutta koska maasto on aika kuivaa, itiöemät kasvoivat usein jonkin risukasan, näreen tai kuopanreunan alla vähän tavallistakin paremmin piilossa. Onneksi silmä on edes jotenkuten harjaantunut etsimään ja löytämään.

Piipahdus Kalkkisiin oli tällä kertaa lyhyt, sillä kotona Pulkkilanharjulla odotti työpalaveri. Jo huvilalla kiedoin parsat märkään pyyhkeeseen ja laitoin korvasienet kotona likoamaan kylmään veteen neuvottelun ajaksi.

Kun työpäivä oli ohi, aloitin päivällisen valmistamisen. Korvasienille ensin kaksi kertaa viiden minuutin keitto (vesi heitetään pois välillä) myrkkyjen poistamiseksi. Sen jälkeen sienet pannulle voihin paistumaan, sillä rasva nostaa maun esiin. Ja samasta syystä lisäsin vielä kermaakin plus tietysti pakolliset suolan, pippurin ja tilkan sherryä.

Vastapoimittuja omia parsoja en maustanut mitenkään muuten kuin paistamalla nekin poikkeuksellisesti kevyesti voissa. Halusimme puolison kanssa maistella niiden ominaismakua, jonka liika maustaminen olisi pilannut. Ja kyllä - ne maistuivat vahvemmin ja jotenkin raikkaammin kuin kaupan parsat!

Raparperihillon keitin seuraavaksi ihan vain hillosokeripussin ohjeella. Raparperinvarsia oli sopivasti juuri kilon verran ja hillosokeria jäljellä puolisen pussia, minkä pitäisi riittää. Pikkuisen lisäsin mausteeksi kanelia. Pääosa hillosta purkitin, ja nyt se jäähtyy ja toivottavasti myös jähmettyy nyt jääkaapissa.

Osalla vielä hieman lämmintä raparperihilloa marinoin kevyesti nastolan kotijuustoviipaleita, joita tarjosin korvasienimuhennoksen ja parsojen rinnalla. Pahoittelen, unohdin ottaa kuvan ruoasta, joka on jo syöty! Aiemmassa blogipostauksessa käsittelin myös tätä ruokaa.

Päivitys: löysinkin puhelimestani kuvan raparperihillolla marinoiduista juustoviipaleista, joten: olkaa hyvä! 

P.S. Palasin sunnuntaina Suomeen kahden viikon Firenzen kielimatkalta, joka oli myös ruoka-, juoma- ja kulttuurimatka. Kaikenlaista hyvää tuli sielläkin syötyä, mutta pettymyksekseni parsakausi oli Italiassa jo ohi. Sen sijaan sain pari kertaa erinomaisia latva-artisokkia ja munakoisoja, mikä täytti herkullisten vihannesten kolon vatsassani. Kummankaan viljelyä en ole suunnitellut.

Parsaa kaupasta ja omasta maasta

Tässäkin blogissa olen monta kertaa kirjoittanut perheemme innostuksesta parsaruokia kohtaan. Syömme parsaa monta viikkoa keväällä ja alkukesästä sienten, kalan, lihan, juuston, uppomunien ja erilaisten kastikkeiden kanssa. Parsat useimmiten grillaamme tai paistamme uunissa. Minun mielestäni ihanin yhdistelmä syntyy parsasta ja korvasienikastikkeesta.

Parsan viljelystä olemme tähän kevääseen asti vain vitsailleet, sillä aiemman hataran tietämykseni mukaan ensimmäiseen satoon menee monta vuotta. Jossain vaiheessa olin kuitenkin ostanut alennusmyynnistä parsankasvatuksen oppaan.

Huhtikuussa satuin Pihapiiri-messuilla huomaamaan nipun juurakkoja yhdellä kojulla. Ostin sen pois ja unohdin kuivuneen näköiset juurakot moneksi viikoksi huvilan keittiöön liian lämpimään, josta puoliso nosti ne jossain vaiheessa ulkoeteiseen.


Toukokuun puolivälissä päätin perustaa parsapenkin yhteen viljelylaatikkoon ja kävin sitä varten ostamassa oikein hiekkaakin kuohkeuttamaan maata. (Se olikin raskain homma, sillä 25-kiloinen säkki on yllättävän raskas nostettava tällaiselle kirjoitustyöläiselle.)

Lukaisin ohjeet, joiden mukaan juurakot pitää istuttaa maahan säteittäisesti avattuina ja noin 20 sentin syvyyteen. Kun ryhdyin avaamaan nippua, tajusin että siinähän on paljon enemmän istutettavaa kuin mille olin varannut tilaa. Niinpä otin käyttöön myös osan viereisestä viljelylaatikosta, johon en ollut vielä ehtinyt kylvää tai istuttaa mitään. Hiekkaa siihen ei enää riittänyt.

Sitten päätin vain jäädä odottamaan jotain, joka tapahtuisi aikaisintaan ensi keväänä. Muutaman kerran kastelin laatikoita muiden ohessa sen kummemmin niitä tarkkailematta. Kunnes pari päivää sitten näin aika kuivan mullan pinnassa ihka oikean parsanverson. Se oli noussut siihen laatikkoon, jossa ei ole hiekkaa ja joka todennäköisesti on kosteampi.

Jätin verson paikalleen kasvamaan, sillä kasvi tarvitsee sen vahvistuakseen. Toki toivon, että näkisin tämän alkukesän aikana vielä monta muutakin versoa. Jos en, tiedän ainakin yhden juurakoista olevan hengissä.

Eihän parsankasvatuksessa ole taloudellisesti mitään järkeä (niin kuin ei ole monessa muussakaan kotipuutarhan viljelyhankkeessa). Nykyäänhän parsaa saa hyvin keväisin ja alkukesällä, vuosi vuodelta paremman kuntoisena.

Esimerkiksi Lampisen kaupasta olemme voineet ostaa sekä valkoista että vihreää parsaa eteläisemmästä Euroopasta. Jostain Lahden kaupoista olemme löytäneet myös Ahvenanmaan parsaa, joka on ohuempaa ja selvästi kyllä maukkaampaa kuin kauempaa tuotu parsa.

Oman parsapenkin ihanuus piilee siinä uskomuksessa, että hetki ennen ruoanlaittoa leikattu parsa todennäköisesti maistuu aivan muulta kuin vähintään päivän matkustanut. Ja toki iloitsen siitäkin, jos pystyn viljelemään jotain näin vaikeana pidettyä. Katsotaan nyt, tuleeko tarinalle jatkoa.

Päivitys 23.6.2018:

Nyt myös siihen hiekalla parannettuun penkkiin on noussut ensimmäinen parsanverso. Ainakin kaksi juurakkoa on siis hengissä!

Se ensimmäinen verso on kasvanut jo monihaaraiseksi kasviksi, joten enää sitä ei ole enää edes kiusaus leikata maistettavaksi. Tuijotan multaa nyt entistäkin tiiviimmin.

Pääsiäisvierailu lammastilalla

Sysmän puolella Ravioskorvessa sijaitseva Korven Karitsa järjesti pitkänäperjantaina avoimet ovet, joihin mekin osallistuimme.

Pop up -kahvila ja -kauppa oli hauskasti sijoitettu lampolaan, joten me vieraat pääsimme näkemään lampaita karitsoineen, viiriäisiä ja kanoja aidossa ympäristössään. Karitsojen "mää" kuulosti todella kirkkaalta vanhempien lampaiden rinnalla!

Kahvilassa oli tarjolla kahvia ja leivonnaisia ja tilaamalla myös hampurilaisia. Me päädyimme kahviin ja pääsiäiseltä maistuviin pulliin. Puolen päivän kahvit maistuivat erityisen hyviltä, sillä olimme käyneet Kalkkisten markkinaladulla hiihtämässä. (Onpa muuten ollut hieno hiihtotalvi ja ladut upeassa kunnossa, kiitokset siitä!)

Pääsiäistä varten ostimme viiriäisen munia ja palan savulammasta. Lisäksi mukaan tarttui tulevia grillauksia varten sisäfilettä ja maksaa, jotka myytiin pakasteina.

Lihatuotteita ostamme nykyään hyvin valikoiden; en edes muista, koska viimeksi jostain ns. tavallisesta marketista. Jos ja kun lihaa syömme korkeintaan kerran viikossa, tuntuu hyvältä käydä hakemassa se tilalta tai esimerkiksi hallin tiskiltä, jossa voi kysellä tarkemmin lihan alkuperästä. Laadun kyllä tunnistaa.

Minulla on lähipiirissä useita kasvissyöjiä ja vegaaneja sekä ihmisiä, jotka syövät esimerkiksi vain riistaa. Uskon itsekin vakaasti siihen, että kasvisruoka on sekä ympäristön että ihmisen terveyden kannalta parempi vaihtoehto kuin eläinproteiineihin nojaava ruoka. Puhumattakaan siitä, että eläimillä on oikeus elää lajilleen tunnusomaista elämää, johon ei kuulu kärsimys massatuotantolaitoksissa.

Lähilihaa ja -kalaa syön ainakin toistaiseksi hyvällä omallajatunnolla, etenkin kun käytämme myös sisäelimiä eli eläinten edullisempia ja usein hyljeksittyjä osia.

Uskon tilavierailujen olevan yksi keino näyttää, että asiat ovat kunnossa. Ja toki ne tukevat myös maatalousyrittäjien elinkeinoa. Mieluummin vähän lihaa ja kalaa läheltä kuin paljon ja hieman halvemmalla maista, joiden pyynti- ja tuotanto-olosuhteista ei ole mitään käsitystä.

Pääsiäisvieraat tulivat perjantai-iltapäiväksi, jolloin tarjosimme parsaa, salaattia, sienikastiketta rouskuista, Hatanpään muikkuja, Korven Karitsan savulammasta ja viiriäisenmunia sekä juustoja. Kuuden hengen porukassamme oli monen erilaisen dieetin noudattajia, joille kaikille löytyi ja riitti syötävää.

Korvasieniä ja parsaa vappupäivällisellä

Hyvä ruoka juhlistaa päivää kuin päivää, miksei remontti- ja muuttohommissa kuluvaa vappuakin. Päätimme "levätä" vappupäivän täällä Kalkkisissa, mikä merkitsi minun kohdallani vain pientä vintin järjestelyä ja laiskahkoa risujen kasaamista puutarhasta. Puoliso puuhasi verstaassa jonkin ihan muun projektin kuin akuuttiin muuttoon liittyvien puutöiden parissa.

Emme syöneet vappuaamiaista tai -brunssia, mutta päätin koostaa aikaisen päivällisen silti keväisistä mauista. Pääraaka-aineet olivat kolme nippua vihreää parsaa, pari desiä kuivattuja korvasieniä (viimeiset varastoistani!), eilen valmistamani sienisalaatti, kirsikkatomaattit, puhveli-mozzarellapallo, marketista ostettu latvialainen kilohailipurkki, muutama kananmuna, jokunen salamisiivu, ruukullinen kaupasta ostettua basilikaa ja puutarhasta saksitut ensimmäiset ruohosipulit.

Parsassa työläintä on kuoriminen ja katkominen, kypsentäminen sujuu kätevästi uunissa vuoassa, jossa on vähän öljyä. Jätän parsat aina al dente eli en yritä saada niistä aivan pehmeitä. En taaskaan katsonut kelloa, mutta uskon parsojen kypsyneen 10-15 minuutissa 200 asteessa.

Korvasienikastike vaati vähän enemmän valmisteluja, sillä kuivatutkin sienet pitää keittää kunnolla kuumassa vedessä ja heittää sen jälkeen tumma myrkkyvesi pois. Kun sienet oli käsitelty, silppusin sipulin pieneksi ja hauduttelin voissa pehmeäksi (nimen omaan voissa, jota tarvitaan nostamaan sienen maku esiin), lisäsin pienityt sienipalat paistumaan, lisäsin hiukan jauhoja, aiemmin valmistamaani sieni-kasvisliemijauhetta ja vettä. Kun kastike oli hieman sakeutunut, lisäsin reilun desin kermaa, hieman kuivattua lipstikkaa ja jätin kastikkeen hautumaan hiljalleen muhennokseksi hellalle.

Keitin kolme kananmunaa ja halkaisin ne kypsinä, silppusin päälle tuoretta ruohosipulia. Leikkasin tomaatit ja mozzarellan lautaselle ja riivin päälle basilikaa, maustoin hiukan pippurilla.

Sitten olikin aika kattaa pöytä ja nostella ruokalajit pöytään. Avasimme oluttölkit ja kasasimme kumpikin lautaselle juuri ne yhdistelmät parsaa ja lisukkeita, jotka meitä innostivat. Minä nautin erityisesti loistavasta makuparista parsa ja korvasienimuhennos. Piti ottaa kuvakin, mutta juuri silloin soi puhelin ja asia unohtui, kunnes lautanen oli tyhjä. 

Ulkona on ollut upea sää, josta on ollut mukava nauttia myös puutarhassa. Sinivuokkoja ovat kaikki lähipihat ja metsät sinisenään, näky on uskomattoman kaunis! Ja sipulikasvejakin alkaa nousta, pian ehkä selviävät myös kukkien värit.