Pohja tekee pizzan

Aika harvoin tekee mieli pizzaa (tai suomeksi pitsaa), mutta tänään oli hyvä syy ryhtyä paistohommiin. Viikon ruoista jäi pohjat Järki Särki -purkillisesta ja omista öljytateista, pätkät hevos- ja tryffelisalamia sekä aika monta juustonloppua ja -kantaa.

Niinpä käväisin pari päivää sitten ostamassa Vääksyn Myllyn 00-jauhoa ja sekoitin eilen pizzataikinan nousemaan. Kaksi oleellista asiaa taikinassa nimittäin ovat oikeat jauhot ja pitkä nostatusaika.

Käytin taikinaan ystäväni Lia Gasbarran helppoa reseptiä, jonka hän muokkasi italialaisista resepteistä kirjaamme Suomalaisia sieniruokia italialaisella otteella varten.

Taikinaan tulee 1 kg erikoisvehnäjauhoja (tai hienoja ja proteiinipitoisia 00-jauhoja), 7 g kuivahiivaa, 1 rkl suolaa, 1 rkl ekstraneitsytoliiviöljyä ja n. 6,5 dl vettä. (Minä tein kahdelle hengelle vain puolikkaan annoksen ja siitäkin jäi puolet yli, joten nyt kokeilen sitten myös taikinan pakastamista ja käyttämistä myöhemmin. )

Ainekset vain sekoitetaan hyvin ja laitetaan jääkaappiin nousemaan vuorokaudeksi tai ainakin 18 tunniksi. Taikina otetaan huoneenlämpöön tunti ennen pizzan valmistusta. Sitä vaivataan sen verran, että taikinasta saa helposti palloja, jotka kaulitaan pizzapohjiksi.

Aitoa italialaista pizzaa ei mätetä täyteen eikä siihen käytetä kuin korkeintaan neljää ainesosaa. Ratkaisin asian niin, että jaoin pizzapohjat sektoreihin, jossa kussakin oli tuo max neljä makua.

Yhdellä sektorilla oli valkosipulista ja yrttistä tomaattikastiketta ja särkipaloja, toisella öljytatteja ja juustoa, kolmannella tomaattikastiketta, juustoja ja salaminpaloja. Tosin mies halusi omaan pizzaansa paljon juustoa kaikkiin sektoreihin, minkä toki hänelle soin. Öljyä en enää lisännyt, sillä sitä oli paljon säilykkeissä.

Kun pizzan paistaa sähköuunissa, uuni pitää lämmittää mahdollisimman kuumaksi eli 250-300-asteiseksi, jolloin paistoaika on 8-10 minuuttia. Onnistui oikein hyvin: pizzoista tuli sekä rapeita että meheviä.

Ja kun kerran uunin lämmitin, paistoin jälkiruoaksi vielä mustikkakukon.

Taikinaan tulee 125 g voita, 0,5 dl sokeria, 2-2,5 dl ruisjauhoja ja 0,5 tl leivinjauhetta. Voi ja sokeri vatkataan, lisätään jauhot, pannaan taikina puoleksi tunniksi jääkaappin lepäämään.

Täytteeksi sekoitetaan n. 3dl mustikoita ja 0,75-1 dl sokeria ja 1 rkl perunajauhoa (tai 0,75 dl hillosokeria). Taikinasta muotoillaan reunallinen pohja ja kansi, joiden sisään laitetaan mustikkaseos, paistetaan 200 asteessa noin puoli tuntia. Tarjotaan hieman jäähtyneenä vaniljakastikkeen tai jäätelön kanssa.

Omenat ja marjat purkeissa

Kesän aherrus puutarhassa ilahduttaa myös näin talvella. En ehtinyt perustaa Kalkkisiin viime kesänä vielä kasvimaata, mutta pihan marjapensaista ja hedelmäpuista sain aivan valtavan sadon.

Koko syksyn ja talven olen syönyt viilin päällä aamuisin omenasosetta inkiväärillä maustettuna tai ilman, musta-, valko- ja punaherukkahilloa eri mausteilla, karviais-mustaviinimarjahilloa ja ruusunmarjasosetta. Ruoan kanssa meillä on ollut tarjolla omena- ja karviais-chutneya ja tiukkaa pihlajanmarjahyytelöä, johon keräsin marjat kylän puista. Mehujakin keitin ja kävin puristuttamassa omenatilalla, mutta ne kyllä juotiin kaikki jo ennen joulua.

Yhä edelleen kylmävarastossamme kaupungissa odottaa syömistä aikamoiset purkkirivistöt. Huvilalla on maakellari, mutta sitä en ole vielä testannut, sen verran se on päässyt ränsistymään. Täytyy tutkia kunnostamista sulan maan aikaan.

Marja- ja hedelmäsäilykkeiden raaka-ainetta saamme yli neljästäkymmenestä marjapensaasta, kuudesta omenapuusta, tehokkaasti leviävästä ruusupensaasta ja luumupuista, joista tosin vain yksi vanha tuotti pieniä hedelmiä (vai luumarjoja?), kolme nuorta ei vielä mitään.

Kirsikkaa täällä ei ole, mitä hieman kaipaan edellisestä kesäpaikastamme. Tosin maatiaiskirsikka on kova leviämään ja helposti valloittaa kaikkien muiden kasvien tilan. Ja kirsikoita, jos mitä, saa todella vahtia räkäteiltä kuin haukka, muuten ei koskaan saa mitään. Mutta maailman ihanimman hillon - ja mehunkin - saa happamista maatiaiskirsikoista.


Herukka- ja karviaispensaiden marjoja en viime kesänä edes yrittänyt vahtia, kun oma kiintiö oli täynnä, joten muutkin linnut kuin räkätit saivat osansa. Vielä pakkasten alettuakin katselin, miten jopa pikkulinnut näyttivät syövän pensaista marjoja tai ainakin niiden siemeniä. Eivät siis menneet hukkaan.

Ensi kesänä täytyy pyytää myös ihmisystävät laajemmin jaolle, jos pensaat tuottavat edes kohtalaisesti satoa. Sen olen päättänyt, että keskityn enemmän mehuihin ja jätän hillotuotannon vähemmälle. Ja todennäköisesti omenia tulee paljon vähemmän kuin viime kesänä, joten sikäli on vähän rauhallisempi sadonkorjuuaika. 

Muikunmätiä, kurkkuja ja sienisalaattia blinien kanssa

Ruokavuosi Kalkkisissa on alkanut niin kuin keskellä talvea sopii: syömällä säilykkeistä tehtyjä ruokia. Oman pihan ja lähimetsien annista sain tänään ruokapöytään itse säilömiäni kurkkuja ja rouskusalaattia. Lisäksi nautimme blinien kanssa ihanaa siianmätiä, jota olemme ostaneet pakastettuna kylällä poikenneesta kalakärrystä. Kärryn kalastaja myy Päijänteen muikkuja ja mätiä ja jonkin verran myös isompaa kalaa.

Tarkemmin ottaen kurkut kyllä ostin syksyllä kylällä toimivalta Pihamaan viini- ja puutarhatilalta, mutta maustoin niitä pihalla kasvavalla piparjuurella. Koska sain puutarhan hoitooni vasta heinäkuun puolivälissä, en tietenkään ehtinyt viljellä itse juuri mitään muutamia valmiina ostamiani yrttipuskia lukuun ottamatta. Mutta silti kasvimaalta ja muualta pihalta löytyi paljon hyvää ja maukasta: piparjuuren lisäksi mm. lipstikkaa ja raparperia, ruohosipulia, tilliä ja persiljaa. Kaikkea tätä minulla on säilössä.

On myös kymmenittäin erilaisia hillopurkkeja, joita ehdin säilöä tilan marjapensaiden ja omenapuiden sadosta. Mehut sen sijaan ehdimme jo juoda, vaikka omenamehua tulikin yli 100 litraa! No, sitä meni tyttärillekin.

Haaveilen jo ensi kesästä, jolloin aion ottaa kaiken irti yli neljästäkymmenestä marjapensaasta, viidestä omenapuusta ja kolmesta luumupuusta, jotka toivottavasti alkavat tuottaa satoa. Kasvimaan ja kompostin käyttöä pohdin jo nyt päivittäin, vaikka en olekaan mikään viljelijä.

Olen kuullut varoittavia tarinoita siitä, miten pihallamme hyvin viihtyvät fasaanit kuopivat esiin kaikki sopivat syötävät - esimerkiksi herneet - jos niitä ei suojaa harsolla.

Ainakin nyt talvella elämme vielä rauhallista rinnakkaineloa fasaanien ja jänisten kanssa. En usko asian hirveästi muuttuvan keväämmälläkään, sillä suhtauduin viime kesänä tyynesti myös punaherukoita syöviin räkätteihin ja seurasin kiinnostuneena, miten orava varastoi viimeisiä ruusunmarjoja mm. maakellariimme. Kaikkienhan meidän täytyy syödä, ja onneksi isolla pihalla on tilaa.