Julkisuudessa

Etelä-Suomen Sanomien Kaisa Hako kirjoitti eiliseen Etelä-Suomen Sanomiin, sen ruokasivulle, hienon juttukokonaisuuden sieniruokakirjastamme. Yksi artikkeleista, Ruokakirjailijat sienitutkimusmatkalla Kiinassa, on avoimesti verkossa eli sen voi lukea myös ilman tilausta ja maksettua lukuoikeutta.

Kokonaisuudessa on oikein kiva henki, toimittaja on selvästi ymmärtänyt kirjamme idean.

Onhan se hienoa, että kirjaamme koskevat kolme juttua täyttivät pääosan aukeamasta. Sami Kuusivirta otti kuvat kotonamme Pulkkilanharjulla, jossa myös kokkasin lehdessä esillä olleen keiton.

Pihamaan Herkkupöydässä

Iloksemme huomasimme joitain viikkoja sitten Viini- ja puutarhatila Pihamaan tilamyymälän ovessa ilmoituksen kaikille avoimista herkkupöytäilloista, joita ei ole järjestetty muutamaan vuoteen. Emme heinäkuussa voineet muiden kiireiden vuoksi ilmoittautua mukaan, mutta eilisilta onneksi sopi! Olimmehan kuulleet, että Riitta Pihamaan pöytään kannattaa pyrkiä, jos vain mitenkään pääsee.

Tilaisuus järjestettiin tilan tilausravintolassa, ja meitä oli paikalla joitain kymmeniä. Saimme heti aluksi tervetuliaisjuoman, joka oli tietenkin Pihamaan omaa tuotantoa, todennäköisesti Helmi-kuohuviiniä - ainakin punaista ja kuohuvaa.

Kun kaikki vieraat olivat paikalla, tilan isäntä Janne Pihamaa toivotti meidät tervetulleiksi ja kertoi, millä konstilla herkkupöytäillat oli saatu elvytettyä. Riitta oli saanut kesäksi avukseen kylältä toisen keittiömestarin, Taavi Riihelän. Yhdessä he ovat ehtineet järjestää kymmenien tilausryhmien lisäksi heinäkuuksi lounaspöydän ja nyt sitten myös nämä herkkupöytäillat. Taavi sai myös esitellä illan pitopöydän menun, joka oli kauniisti katettu sivupöydälle odottamaan ottajia.

Ja ruokalajejahan riitti! Puutarhatilalle sopivasti pääosa raaka-aineista oli omalla tilalla tuotettuja vihanneksia ja marjoja, joita oli täydennetty lähikalalla Päijänteestä, kalkkislaisen Ojalan tilan leipäjuustolla ja Vääksyn Myllyn jauhoilla. Vain silli tuli mereltä, sitä kun ei edes Itämeressä ole, kuten Taavi esittelyssään kertoi. Mutta sillikin oli maustettu mustaherukoilla, mikä on aina hyvää.

Ihan kaikki ruoka oli maistuvaa, osa ruokalajeista vielä parempia. Minulle jäivät erityisesti mieleen graavisuolattu siika, kyssäkaalipatee, kesäkurpitsaviipaleet mausteliemessä ja härkäpapusalaatti, jossa oli leipäjuustoa.

Erityiskiitoksen annan runsaalle kasvispitoisuudelle - kasvissyöjäkin olisi syönyt itsensä täyteen tästä pöydästä. Myös laktoosittomuus ja gluteenittomuus oli otettu hyvin huomioon. Oli siellä lihaakin, ylikypsää nautaa (mureaa, maistoin pienen palan) ja lammasbratwursteja (en maistanut). Ja jälkiruoka, vadelmajäädyke, oli tietysti ihanaa.

Niin, ja tietysti viinejä, siidereitä ja oluita tuottavalla tilalla saattoi tilata ruoan kanssa myös juomia. Me luotimme Veikee-vehnäolueen, joka on tällä hetkellä suosikkimme tilan juomista. 

Pöytä kerrallaan kävimme hakemassa ruokaa, joten pöytäkunta saattoi seurustella samassa tahdissa. Mieheni ja minut oli plaseerattu Kalkkisissa jo pitkään viihtyneiden kesäasukkaiden pöytään, joten saimme taas lisää tietoa kylän elämästä ja ihmisistä. Todella hauska ilta, kiitos isäntäväelle ja muille vieraille!

P.S. Eilinen päivä Kalkkisissa oli muutenkin hyvä: löysin lopulta mustatorvisieniä. Ja sainpa taas kerättyä pari ämpärillistä marjojakin, joista keittää mehua. Nuohoojakin kävi, joten nyt tulisijat ovat taas luotettavasti käyttökunnossa.

Kirjapaketti tuli

Tätä on odotettu, nimittäin kirjapakettia täynnä tekijänkappaleita! Toki tiesin taittovedoksista, miltä kirja näyttää, mutta nyt se on siis käsissä selailtavana. Kaunis teos (enkä näin kehu itseäni vaan kuvaajia, graafikkoa ja painotaloa)!

Ilokseni Suomalaisia sieniruokia kiinalaisella otteella on kiinnostanut myös mediaa, olen tällä viikolla antanut kolme haastattelua. Tänään kävi toimittaja kuvaajan kanssa jopa seuraamassa ruoanlaittoani kotonamme, mikä on aina superjännittävää.

Ruoanhan olisi syytä olla hyvää, jotta siitä voisi kirjoittaa innostuneen jutun. Ystävällisiä kehuja toki tuli lempeästä kiinalaisesta sienikeitosta, mutta kyse voi olla myös kohtelaisuudesta. Ensi torstaina nähdään, millainen juttu sieltä tulee. Linkkaan kyllä tänne blogiin ne artikkelit, jotka ilmestyvät myös verkossa.

Huomenna aion käydä Kalkkisissa ainakin yhdessä sellaisessa sienimetsässä, jossa on selvästi kosteampaa kuin kohtalaisen kuivalla Pulkkilanharjulla. Toiveissa on ainakin rouskuja, mustatorvisieniä ja tatteja, miksei orakkaita ja lampaankääpiäkin. Kantarellikiintiö alkaa olla täynnä - tai sitten niitä pitää vain viedä tuliaisiksi ystäville.

Mutta loppujen lopuksi vasta metsässä tietää, mitä se on valmis antamaan. Sehän sienestyksessä juuri on parasta.

Karhunvadelmia

Viime kesänä ostin Lahden torilta karhunvadelman, jota en ymmärtänyt suojata talveksi. Jänikset tai rusakot olivat löytäneet sen ja syöneet melkein juureen asti. Onneksi taimi toipui, kasvatti uudet versot ja jopa kukki keväällä. Ensimmäiset mustavatut eli karhunvadelmat ovat jo kypsymässä.

Eilen sain täydennystä viljelyksilleni, kun ystäväni antoi monta terhakkaa tämän vuoden versoa sukunsa Kalkkisten huviltalta. Näin ihan uskomattoman emokasvinkin, joka itse asiassa on lapsenlapsi. Karhunvadelmat ovat kukoistaneet jo 1900-luvun alussa Karjalankannaksella Uudenkirkon Inossa, josta ne on tuotu 1930-luvulla ensin Vääksyyn ja sieltä siirretty 1960-luvulla Kalkkisten kosken lähelle. 

Korjaus: Villit karhunvatut tosiaan ovat peräisin Inon patterin alueelta, mutta niitä on siirretty sieltä  jo 1910-1920-luvun taitteessa Uudenkirkon pappilan puutarhaan, josta niitä on taas kulkeutunut 1930-luvulla Vääksyyn. Kalkkisiin taimia päätyi vasta 1980-luvulla, kun suku vaihtoi kesäpaikkaa. Näin menivät yksityiskohdat päässäni sekaisin, kun vanhat ystävät koettivat ehtiä lyhyessä ajassa puhua kuulumisensa!

Minulle merkitsee paljon se, että karhunvattu on alun perin kotoisin Kannakselta, josta omatkin sukujuureni tulevat 75-prosenttisesti. Olen toki kuullut monen monta tarinaa seudun hienosta mikroilmastosta, lehdoista, puutarhoista ja hiekkarannoista.

Ystäväni on vienyt kasvin poikasia myös Pohjanmaalle, jossa ne menestyvät hänen pihassaan. Olen nähnyt kukoistavia karhunvadelmia aiemmin oikeastaan vain kahdessa paikassa, juuri tuolla ystäväni Kristiinankaupungin pihalla ja toisen ystäväni pihassa Tanskan Pohjois-Jyllannissa. Odotan jännityksellä, milloin meidän huvilamme etelään viettävällä pihalla voimme kerätä ensimmäisen kunnon karhunvadelmasadon. Ainakin pitää muistaa suojata syksyllä vadelmat verkolla, jotta ne saavat talvehtia rauhassa ilman talttahampaiden osumia.

Sadonkorjuuta

Varsinainen kesälomani on ohi, valitettavasti taas kerran keskellä parasta sadonkorjuuaikaa. Asiakkaiden toiveita on kuunneltava ja ryhdyttävä töihin, kun niitä on. Onneksi itsensätyöllistäjä sentään saa päättää lähteä huvilalle keräämään marjoja muutamaksi tunniksi, kun aikataulu sallii.

Keräsin tänään mm. ison ämpärillisen karviaisia käytettäväksi mielestäni parhaalla mahdollisella tavalla - sellaisenaan. Näin marja-aikaan napsin marjoja suuhuni pitkin päivää. Tosin pensaissa piti olla tarkkana, sillä karviaisapajilla olivat myös ampiaiset, jotka ovat olleet ilmeisen äkäisiä tänä kesänä. Monessa marjassa olikin leuan jäljet.

Talvella otan välillä desin tai pari karviaisia pakastimesta ja joko syön huurteisina tai pyöräytän marjoista muodikkaan smoothien. Viime talvena pirtelössä oli marjojen lisäksi usein jogurttia, kaurahiutaleita tai -leseitä, kuivattua nokkosta ja tilanteen mukaan esim. banaania, hunajaa, inkivääriä jne. antamassa makua. Ensi talvikaudella taidan useimmiten lisätä sekaan Viipurilaisen kotileipomon Puhtikauraa, jota nytkin olen syönyt viilin ja tuoreiden marjojen kanssa.

Kävimme vaihteeksi taas Pihamaalla kahvilla ja ostoksilla, tavoitteena grillata illalla kylään tulevan ystävän kanssa. No, sade taisi pilata ne suunnitelmat, mutta ei se mitään. Ostamastani jättikokoisesta lehtikaalista saa hyvän kastikkeen tuorepastalle, jonka äsken valmistin. Lehtikaalista on viime vuosina käytetty paljon, joten en nyt kirjoita tähän mitään reseptiä. Katsotaan ensin, miten illallinen onnistuu.

Omastakin puutarhasta tarttui mukaan kaikenlaista, mm. kesäkurpitsaa ja yrttejä. Nostinpa ensimmäiset perunatkin, jotka tietenkin pitäisi syödä nyt tuoreina. Ehkäpä avaan yhden itse tehdyistä ahvensäilykkeitä (kalat on otettu katiskalla suoraan Päijänteestä) ja keitän perunat sen oheen alkuruoaksi. Tai sitten luotan, että perunat ovat hyviä vielä huomenna.

Suomalaisia sieniruokia kiinalaisella otteella

Yli vuoden ponnistus, Mari Mannisen kanssa kirjoittamani sieniruokakirja Suomalaisia sieniruokia kiinalaisella otteella julkaistiin maanantaina ja ilmestyy kauppoihin tällä viikolla. Kyllä tätä on odotettukin, etenkin kun sienisesonki on tänä vuonna aikaisessa.

Kirja sisältää tarinaa kiinalaisesta sienestyksestä ja ruoanlaitosta ja tietenkin reseptejä, joita olen parhaan kykyni mukaan soveltanut Suomen metsistä tai kaupoista saataviin sieniin.

Pääosan käyttämistäni sienistä keräsin viime syksynä Kalkkisten, Pulkkilanharjun ja Sysmän Nuoramoisten metsistä.

Jonkin verran reseptejä kehitellessäni käytin kuivattuja sieniä edellisiltä vuosilta, sienivuosi 2015 kun oli ennätyksellisen huono. Mutta kun tarpeeksi monia lajeja käyttää - aivan kiinalaiseen tapaan - saa aina jotain sieniruokaa. Sitä paitsi kuivaaminen on hyvin kiinalainen tapa säilöä sieniä.

Tiedoksi muuten Stockmannin kanta-asiakkaille: kirja on elokuun kanta-asiakastarjouksessa.

Ja sellaisenkin iloisen uutisen kuulin, että pääsemme ilmeisesti kirjan kanssa esiintymään Helsingin kirjamessuille lokakuun lopussa. Siitä lisää myöhemmin.

Ruusuhilloa ja rikkaruohoja

Olemme koiravahteina, mikä hieman hankaloittaa elämää Kalkkisissa. Tie kulkee läheltä huvilaa, ja koiralle riittää ohi juoksevia houkutuksia kuten kissoja ja fasaaneja, joten en uskalla pitää sitä irrallaan pihalla.

Siispä teen puutarhatöitä toinen käsi hihnassa kiinni.

Ihmeen paljon sitä pystyy näinkin tekemään. Putsasin kasvimaan reunamilta pitkäksi kasvaneita erilaista rikkaruohoja ihan vain repimällä. Viljelylavoja rehevät rikat eivät toistaiseksi haittaa, silmää sitäkin enemmän. Halusin myös jonkilainen väylän marjapensaille.

Löysinpä yhdestä nurkasta muuten perunanvarsiakin! Heittelin keväällä muutaman itäneen perunan paikkaan, jossa viime vuonna yritin kesäkurpitsaa. Olivat siis selvinneet siellä leinikkien ja ohdakkeinen seassa. On minulla ihan "virallisiakin" perunapenkkejä tai paremminkin -säkkejä ja yksi -lava, niissä varret ovat toki rehevämpiä ja toivottavasti kohta myös kukkivat.

Päivän varsinainen satokokeilu liittyy sekin kasviin, jota moni pitää vaarallisena tai ainakin haitallisena, nimittäin kurtturuusuun. Edellinen omistajakin varoitti, että ruusu leviää helposti, mutta olen kyllä pitänyt sen ruohonleikkurilla kurissa.

Pidän ruususta, koska se tuo pihaan pölyttäjiä ja antaa myöhemmin syksyllä hyvän ruusunmarjasadon. Tänään kuitenkin päätin kerätä jo ruusun terälehtiä ja keittää niistä hilloa. Sehän onnistui upeasti Vivi-Ann Sjögrenin keittokirjan Vivi-Annin keittiössä ohjeella.

Hilloon tarvitaan litra ruusun terälehtiä, 3 dl vettä, 1 rkl sitruunankuorta, 5 dl hillosokeria, 1/2-1 sitruunan mehu ja haluttaessa mausteita kuten vaniljatangon.

Ruusun terälehdet ja sitruunankuoret keitetään 5-10 min (mausteiden kanssa), lisätään hillosokeri, keitetään taas 10 min, lisätään sitruunamehu, purkitetaan kuumana puhtaisiin purkkeihin. Aluksi terälehdet näyttävät keitettäessä haalistuvan, mutta sokeri kirkastaa taas värin.

Upea maku, joka sopii esim brie-juuston tai jäätelön kanssa.