tiistai 21. heinäkuuta 2015

Ahomansikoita suuhun ja lautaselle!

Ahomansikat ilmeisesti hyötyvät sateisesta kesästä, sillä niitä on löytynyt paljon. Kaikki kunnia puutarhamansikoille ja etenkin niiden viljelijöille, mutta kyllä villi serkku hakkaa isompansa maussa sata nolla.

Eilen kävimme heittämässä pienen pyörälenkin Kalkkisten keskustasta Nuoramoistentien kautta Onalintielle ja sieltä Kuoppainkulman kautta taas takaisin Nuoramoistentielle ja kotiin. Kilometrejä kertyi reilut parikymmentä.

Viehättävien sorateiden varrella kasvoi paljon mansikoita ja liikennekin oli niin vähäistä, että keräsimme niitä turvallisin mielin. Etenkin yksi kallio jäkälineen, mansikoineen, orvokkeineen ja monine muine kasveineen oli tosi ihastuttava! Sen päältä sain mukaani puoli litraa ahomansikoita.

Olemme keränneet marjoja paljon suoraan suuhun mutta myös jälkiruoaksi. On aika juhlallista paistaa lettuja ja nauttia ne tuoreiden, itse kerättyjen marjojen kanssa. Yhden mustikkapiirakankin olen jo ehtinyt leipoa.

Pihan marjapensaissa alkaa punertaa ja tummua. Rastaat päivystävät jo punaherukkapensaissa, joten viimeistään ensi viikolla on käytävä pelastamassa jotain omaan käyttöön. Mustia linnut tosin eivät syö, joten ihan varmasti saan mehu- ja hillomarjoja ja pakastimen täytettä.

torstai 16. heinäkuuta 2015

On syöty ja nautittu, vaikka kirjoittaminen on jäänyt

Vaikka kasvimaallani ei olekaan tapahtunut juuri mitään positiivista, ruokapuolella on tullut vastaan elämyksiä. Niiden ylös kirjaamista ovat haitanneet normaalit kesäkiireet ja sekin, että kannettava tietokoneeni hajosi. Mutta tehdään nyt pikainen yhteenveto.

Löysin vuoden ensimmäiset kantarellit Kalkkisista 10.7. eli vajaa viikko sitten perjantaina. Pieniähän ne vielä olivat ja kuiviakin, sillä jostain syystä ensimmäiset keltavahverot tuntuvat aina kasvavan maantien ojassa tai muussa karussa paikassa. Sen verran sieniä sain, että sain niistä salamin kanssa paistettuina päällystettä leivälle.

Tytär ja miniä tulivat kylään viime sunnuntaina ja toivat mukanaan savolaisen miniän leipoman muikkukukon. Tärkeimmät raaka-aineet olivat Päijänteen muikut ja Vääksyn myllyn ruisjauhot, siis lähes paikallisia herkkuja. Ja kyllä olikin hyvää! Ja tämän sanoo henkilö, joka en ole koskaan ennen innostunut tarjotuista kukoista. Sillä voi olla vaikutusta, että kukko oli edellisenä yönä paistettu, siis aivan tuore. Reseptiä en osaa kertoa, mutta kuulemma rasvaisen ja paksun raitalihan tilalla oli saatavuussyistä pekonia, mikä sekin taisi olla muutos minun makuuni.

Ahomansikoita tuntuu nyt kypsyvän koko ajan, olen kerännyt niitä sekä syötäväksi että vähän säilöttäväksi Kalkkisten huvilan lähettyviltä ja uuden kotimme pihapiiristä Pulkkilanharjulla. Kalkkisissa parhaat apajat tosin näin naapurin pihatien varressa, josta en tietenkään kehdannut napata muuta kuin kuvan - senkin luvan kanssa, kun näin kesänviettäjien istuvan kuistilla.

Kasvimaalla ei juuri ole ilon aiheita, sillä pensaspavut tai tillit eivät ole itäneet ollenkaan ja kaikki muutkin vihannekset ja yrtit tuntuvat kasvan kovin hitaasti. Eilen nappasin maasta ensimmäisen juuri ja syömäkokoisen retiisin. Mutta vielä luotan, että saan omasta maasta edes myöhemmin kesällä ja syksyllä jonkinlaisen sadon nauriita, ruusupapuja, salaattia ja kesäkurpitsoja.


Valmiina ostamani tomaatintaimet voivat vanhassa saunapadassa ihan kohtalaisesti, kypsymässä on jo parikymmentä tomaattia. Samoin yrtit ovat kaikki hengissä ja ovat antaneet makua jo moneen ruokaan. Herukka- ja karviaispensaissa näkyy olevan paljon marjoja kypsymässä, niistä siis saan varmasti satoa.

Ja tänään kävin ensimmäistä kertaa mustikkametsässä, tosin vakituisen kotimme lähellä Pulkkilanharjulla. Uunissa kypsyy kesän ensimmäinen mustikkapiirakka! Ja sain minä taas kantarellejakin ja kesän ensimmäisen männynpunikkitatin. Hyvä päivä siis.



sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Kyläpäivä, sahtia ja olutta

Perjantai-iltana puhelimeni soi. Suureksi yllätyksekseni minua pyydettiin sahtituomaristoon päättämään Asikkalan sahtimestaruudesta, joka kisattaisiin lauantaina Kalkkisten kyläpäivässä. Sahtitietämykseni on varsin vaatimaton ja yritin vastustella. Suostua kuitenkin piti, kun kyse kuulemma on makuasioista.

Luottamustehtävä oli edessä heti kyläpäivän aamun aluksi, sillä osallistujien piti tuoda sahtipullonsa yhdeksään mennessä, jonka jälkeen tuomariston sihteeri kävi kaatamassa näytteet numeroituihin mukeihin ja jakamassa ne tuomarille sokkotestiä varten. Ja sitten piti vain alkaa maistella ja yrittää löytää jotain väri- ja makuvivahteita.

Onneksi juomissa oli aika selkeitä eroja ja onneksi myös mielestäni löysin ne hörppäämällä kustakin lasista vain pari kertaa. Ei siis tarvinnut varmistella ja humaltua heti kyläpäivän aluksi. Muut tuomarit tuntuivat myös olevan valinnoistaan varmoja vain muutaman hörpyn jälkeen, joten minäkin raapustin numeroni lappuun pikaisesti.

Kahdesta juomasta voin myöntää oikein pitäneenikin, ja ilmeisesti juuri niistä kahdesta voittaja myös valittiin. Ja nyt pitää tehdä tunnustus: seurasin voittajan julkistuksen lavan reunalla ja unohdin tekijän nimen saman tien, vaikka kyse on kuulemma aiemminkin voittaneesta mestarista. Minä en siis olisi tarvinnut sokkotestiä, sillä nimet eivät olisi mitenkään vaikuttaneet tuomiooni. Täytyypä seurata paikallislehden uutisointia ja lisätä nimi tännekin, kun sen saan selville.

Risto Isomäkeä (vas.) haastatteli Kalle Lepistö.
Koin Kalkkisten kyläpäivän nyt toista kertaa. Ohjelmapuolesta minua kiinnosti etukäteen erityisesti kirjailija Risto Isomäen haastattelu ja muusta tarjonnasta nimen omaan kylässä tuotettavat herkut.

Enkä pettynyt. Haastattelu oli kevyenä jutustelutuokiona sen verran inspiroiva, että meninpä sitten ostamaan kirjailijan teoksen Kuinka Salpausselät syntyivät ja sain siihen mukavan omistuskirjoituksen. Isomäellä ja minulla kun on yhteinen menneisyys maakuntalehti Etelä-Suomen Sanomien kesäharjoittelijoina noin 35 vuotta sitten...

Herkuista päädyin ostamaan mukaan monta palaa Ojalan juustotilan Hämäläistä juhlajuustoa, josta puolison kanssa pidämme vähintään yhtä paljon kuin Hollolassa aiemmin saamistamme pitojuustoista. Päivän ruokailun kuitenkin hoidimme Pörskälän pitopöydässä, joka tälläkin kertaa oli monipuolisuudessaan maistuva. 22 euron hinta ei ole ihan halpa, mutta annan kyllä erityiskiitokset runsaalle salaattitarjonnalle. Pelkistä (kangas?)rouskuista ja sipulista ilman kermaa sekoitettu sienisalaatti esimerkiksi oli erinomainen!

Aikamme kierreltyämme löysin Kalkkisten koulun pihan kirpputorilta hyvän kattilan ja ostin vielä markkinakauppiaalta pari yrttiä puutarhaan. Ja lopuksi soimme itsellemme myös yhdet Pihamaan vehnäoluet, jotka taitavat olla tämän hetken suosikkejamme tilan alkoholitarjonnassa. Läheskään kaikkia sortteja emme tosin ole maistaneet, sillä mies ei juo siidereitä ollenkaan (minä pidän ainoasta maistamastani eli puolukasta) ja viinien suhteen olemme kyllä aika vanhanaikaisen valikoivia ja suosimme oikeita rypäleviinejä. Mutta hienoa, että kylältä löytyy oma viinitila, jossa on aina paljon muutakin mielenkiintoista maisteltavaa!

P.S. Asikkalan vuoden 2015 sahtimestarin nimi on Veikko Lamminpää.

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Naurisrieska on perheemme klassikko

Nyt niitä saa, tuoreita nauriita! Eilen ostimme pari nippua Pihamaalta ja tänään leivon juureksista naurisrieskaa. Resepti on sovellus jostain ainakin kolmekymmentä vuotta sitten nappaamastani ohjeesta, jossa rieskaa tehtiin lantuista.

Maailman helpoin ja meidän mielestämme maukkain rieska syntyy näin: raasta 4-6 naurista (tai kohtalaisen kokoinen lanttu) kulhoon, lisää maitoa sen verran, että neste tulee juuri raasteen tasolle. Lisää hieman suolaa ja lorauta halutessasi joukkoon siirappia. Sekoitajoukkoon vehnäjauhoja tai haluamiasi muita jauhoja sen verran, että saat löysänä pellille levitettävän taikinan. Älä siis tee liian kiinteää taikinaa äläkä vaivaa!

Lisää joukkoon vielä 1-2 rkl öljyä ja levitä taikina pellille paperin päälle joko pyöreiksi rieskoiksi tai koko pellin levyiseksi levyksi, josta leikataan paloja. Paista 200-asteisessa uunissa puolisen tuntia eli niin kauan, että rieska saa vähän väriä reunoilta ja ehkä pinnastakin. Me pidämme hieman kosteasta rieskasta, mutta toki sen voi paistaa kuivemmaksikin ja ottaa pintaan kunnon pilkkuja.

Tarjoa rieska mielellään lämpimänä hyvän tuorejuuston kanssa tai osana ateriaa. Erityisen hyvin naurisrieskan makuun sopii piparjuurijuusto (esim. Cantadou). Ja nythän muistin, että puutarhassamme kasvaa piparjuurta, josta voisi varmaankin jalostaa piparjuurivoita tai -tuorejuustoa itsekin...

Yleensä kaikki vieraamme ovat ihastuneet nauriin makuiseen rieskaan. Muutama lanttulaatikon vihaajakin on saatu tykkäämään, vaikka samassa makumaailmassa ollaankin.

Naurisrieskan voi leipoa myös laktoositonta/maidotonta tai gluteenitonta ruokavaliota noudattavalle. Olen kokeillut ainakin kookosmaitoa täysin maidottomalle, sopi hyvin (ja kaipa ihan pelkkä vesikin riittää). Gluteenittomat jauhot eivät aiheuta myöskään ongelmaa, sillä rieskan pitää koossa naurisraaste, joten taikinaan ei tarvita sitkoa.

Ajankohtaista on myös tyhjentää varastoja säilötyistä sienistä! Otin huvilalle mukaan purkillisen pakastettuja (ja hieman suolattuja) kangasrouskuja, joista tein salaatin tuoreen kesäsipulin, tuoreiden yrttien ja smetanan kanssa. Tällä kertaa nappasin kasvimaalta persiljaa, timjamia ja saksankirveliä, jotka hakkasin silpuksi. Maustoin myös smetanaa hieman omenaviinietikalla, pippurilla ja sinapilla.

Toivotaan, että omat naurisviljelmäni onnistuvat sen verran, että syksymmälläkin saamme nauriita. Kokemukseni mukaan sesonki ainakin torikaupassa on aika lyhyt, mutta ehkäpä täältä Kalkkisista niitä saa koko kesän.

Ja vielä päivän kukkakuva, pihan ihanat unikot!




perjantai 19. kesäkuuta 2015

Kylän kokko ja pitsiverhot kasvimaalla

Vihdoinkin pääsin Kalkkisiin kokonaiseksi päiväksi puutarhahommiin ja illalla vielä viettämään juhannusta! Ja millainen päivä tulikaan ennusteista huolimatta. Aamun sade väistyi ennen puoltapäivää, ja iltapäivän sain möyriä kasvimaalla upeassa pilvipoudassa. Tuli suorastaan kuuma, mikä on harvinaista tänä kesänä.

Myöhässähän minä kasvimaani kanssa olen, mutta kun en ole aiemmin ehtinyt... Homma piti aloittaa maan kääntämisen ohella sillä, että siivosin maasta jo kovin vahvoiksi ehtineet voikukat ja monet muut "rikkaruohot" mahdollisimman hyvin juurineen pois. Tiedän kyllä, että voikukka on hyödyllinen ja kelpaa moneen ruokaan, mutta ihan koko kasvimaata en sille halua antaa.

Kylvin maahan tänään retiisin, tillin, jäävuorisalaatin, nauriin ja pensas- ja ruusupavun siemeniä. Ainakin kolme ensimmäistä lajia ehtivät vielä hyvin tehdä satoa, niitähän neuvotaan kylvämään lisää kahden viikon välein. Ja koska en ollut ehtinyt hankkia harsoa papujen, retiisien ja nauriiden suojaksi (pavut voivat päätyä tonkivien fasaanien suuhun, nauriita ja retiisejä kehotetaan suojaamaan hyönteisiltä), päädyin levittämään vanhoja pitsiverhoja puutarhamaalle. Ne olivat joka tapauksessa menossa kierrätykseen.

Varmaa satoa saan jo nyt valmiina ostamieni yrttien puskista, mutta ilokseni maasta ovat nousseet myös persilja ja timjami viime vuoden jäljiltä ja tietenkin aina luotettavat ruohosipuli, saksankirveli, minttu, lipstikka ja piparjuuri. Lisäsin toisen puskan persiljaa, sitruunatimjamin, basilikan ja punabasilikan, korianterin ja salvian.

Keväällä kylvämäni ja sisällä rakkaudella kasvattamani kesäkurpitsantaimet kuolivat joko kuivuuteen tai kylmyyteen, joten annoin periksi ja ostin kaksi terhakkaa tainta Lahden torilta viime viikolla, kun vielä asuin sen vieressä. Hankin myös jo vankaksi kasvatettuja tomaattipuskia, kaksi kirsikkaa ja kaksi tavallista (myyjän mukaan matalia malleja, joista ei tarvitse nyppiä pois varkaita), joista kaksi istutin Kalkkisiin vanhaan saunan rautapataan ja kaksi Pulkkilanharjulle talon eteläseinälle isoon ruukkuun. Samalla eteläseinällä sinnittelevät myös muutamat yrttiruukut, joiden toivon kestävän jatkuvan tuulen tuiverruksessa.

Huhkin puutarhassa viisi-kuusi tuntia, mikä kyllä tuntuu nyt kropassa. Keskeytin homman vain käymällä kyläkaupassa, jossa olikin oikein kunnon juhannusruuhka! Kauppias Arto Lampinen ja muu henkilökunta oli tutun iloisella tuulella ja hoiti homman hyvin, mikä on tietenkin sekä kauppiaan että kyläläisten etu. Nyt liikkeellä olivat myös veneilijät, jotka vaeltavat läheisestä satamasta hakemaan päivittäistavaroiden lisäksi vettä, jota on tarjolla kaupan hanassa ulkona.


Puutarhapäivän jälkeen oli ihanaa lämmittää sauna, puhdistautua ja sen jälkeen ja syödä kala-ateria miehen, tyttären ja tämän puolison kanssa. Ja sitten olikin jo aika kävellä seuraamaan kokkojuhlaan sinne samaiseen satamaan. Pettämättömällä tyylillään Kalkkisten aktiivit onnistuivat taas vakuuttamaan meidät tulijat siitä, että kylässä kannattaa vähintään viettää vapaa-aikaa, monen mielestä myös asua kokonaan.

Kalkkisten tonttu Hannu Kangas sytytti kokon hyvin; muutaman minuutin jälkeen se paloi jo komeasti. Roihu näkyi komeasti koko matkan keskustaan asti.

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Kesänaloituskahvit

Kävimme tänään pikaisesti Kalkkisissa viemässä sinne yhden kaapin ja ruohonleikkurimme paikalliseen korjauspajaan. Hannu Peltosen korjaamon oven edessä näkyi olevan useampikin puutarhatyökalu jonossa.

Päätimme kurkistaa myös Pihamaalle ja olimmekin liikkeellä juuri sopivasti: kahvila ja puoti olivat avanneet tuntia aiemmin ovensa kesäksi. Ostoksilla ja kahvilla voi nyt käydä joka päivä.

Valitsimme kahvin seuraksi kahta kahvilan ikisuosikkia: minä aamulla paistetun munkkirinkilän ja puoliso palan marjapiirakkaa. En ihmettele suosiota, ainakin munkki oli juuri sopivan pehmeä sisältä ja rapea pinnalta. Ulkokahvilan pöydissä olivat liinat ja kukat paikoillaan meitä varhaisia asiakkaita varten ja tunnelma oli aamupäivällä muutenkin hyvin kesäinen.

Kiertelimme hetken vielä katsomassa Pihamaan kukkivia hedelmäpuita ja kävimme sen jälkeen puodissa ostoksilla. Mukaan tarttui kahta juustoa ja pari hauskaa Kalkkis-aiheista huivia. Vihanneksia puodissa ei vielä ollut, keväthän on nyt vähän myöhässä. Mutta kesän lupaus oli selvästi läsnä!

Ja omassakin pihassa kukat loistivat upeasti. Mutta se nurmikko pitäisi päästä nopeasti leikkaamaan!





sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Raparperimehua

Keitin eilen kevään ensimmäiset raparperimehut. Ihan perinteisessä mehumaijassa tyyliin siiviläosa täyteen hedelmää/marjaa/raparperinvarsia ja päälle noin kilo sokeria. Jos juoma tuolla sekoitussuhteella vaikuttaa liian happamalta, kuumaan mehuunhan on helppo vielä liuottaa lisää sokeria.

Mehusta tuli oikein raikasta, etenkin kun juon sen vielä mieluiten kivennäisveteen sekoitettuna. Ainoa "vika" raparperissa on se, ettei sen paremmin mies kuin tyttäretkään suostu moista herkkua nauttimaan missään muodossa. Minä jopa säästin osan mehustimen siivilään jääneistä pehmenneistä paloista ja nautin ne aamuviilin kanssa. Ihanaa!