Vihdoinkin tatteja ja muutenkin kausi päällä!

Olipa aikamoinen yllätys, että löysin kesän ensimmäiset varsinaiset sieniapajat samoihin aikoihin, kun Päijät-Hämeeseen annettiin metsäpalovaroitus.

Viime perjantaina keräsin pieniä kantarelleja, yhden leppärouskun ja puoliksi syödyn herkkutatin lähimetsästä Kalkkisista ja sunnuntaina melkein kävelin ensimmäisten haavanpunikkitattien päälle Pulkkilanharjun pihassamme.

Nämä molemmat pikkuiset sienisaaliit päätyivät saman tien pannulle ja osaksi päivän ruokaa. Juuri näin valmistan aina ensimmäiset paistosienet.

Pannulle vain voita ja sienet ja ehkä hieman kesäsipulia, mausteiksi vain tuoreita yrttejä, suolaa ja pippuria. Kun lautasella on uusia perunoita ja tuoreita kasviksia, ei parempaa olekaan. Ja toki sienet voi nauttia myös iltaleivän päällä!

Nyt on muutenkin paras satokausi päällä. Parsakausi tosin oli ja meni - ja oli hieman satoisampi kuin viime vuonna. Saimme muutamat maistiaiset, jotka vakuuttivat siitä, että viljelyssä on järkeä. Vasta nostetut tangot maistuvat tuoreemmilta ja raikkaammilta kuin ostetut.

Perunoita olen nostanut maasta muutaman kerran, tomaatteja kerännyt kasvihuoneesta vajaan kuukauden ajan ja ensimmäiset pavut ovat kypsyneet.  Myös retiisejä, sipuleita ja mausteyrttejä saa kerätä koko ajan, kesäkurpitsanviljely sen sijaan ei tänä vuonna onnistunut. Katsotaan, miten käy ensimmäiselle kokeilulleni myskikurpitsan kanssa... Kukkia on ainakin reippaasti.

Eniten puuhailen kuitenkin nyt marjapensaissa, jotta ehtisin saada edes osan punaherukoista talteen ja mehuksi ennen rastaita. Onneksi mustia viinimarjoja on niin paljon, etteivät mitkään lintuparvet ehdi syödä niitä ennen meitä ihmisiä. Ja ihan kohta kypsyvät myös karviaiset, suosikkini!

Karhunvadelmat ja luumut ovat vielä raakoja, hyvä niin. Aika ja voimat loppuisivat, jos kaikki puutarhan ja metsän antimet kypsyisivät yhtä aikaa. Tiedän jo, että elo- ja syyskuun kaikki vapaat ajat kuluvat ulkona ja keittiössä.

Niitä vapaitahan ei koskaan ole oikeastaan tarpeeksi, kun samaan aikaan saa ja pitää tehdä kiinnostavia kirjoitustöitä. Joka elokuu kyllä toivon, että kalenterissa olisi ylimääräisiä tunteja, päiviä ja viikkoja syksyn sadonkorjuun aikaan.

Kalenteriluukku 4, punikkitatit

Onko kauniinpaa ilmestystä kuin oranssilakkinen ja valkojalkainen nuori haavanpunikkitatti vihreän ruohon keskellä? Ilahdun joka kerta näystä, sillä samalla tiedän tattikesän alkaneen. Toki tiedän senkin, että hyvin todennäköisesti toukat ovat ehtineet apajille ennen ihmistä.

Mutta ei se mitään, sillä punikkitattien satokausi voi kestää monta kuukautta. Tänä vuonna keräsin ensimmäiset punikkitatit heinäkuun puolivälissä ja viimeisen lokakuun loppupuolella. 

Punikkitatit herättävät joka vuosi keskustelua, ovathan ne herkkutattia voimakkaampia maultaan ja aiheuttavat monelle vatsanväänteitä. Myrkyllisiä ne eivät ole mutta vaativat pitkän kypsennyksen, eivätkä kaikki herkkävatsaiset sittenkään niitä siedä. Ja mikä kauheinta: kauniit punaiset lakit ja vaaleat jalat alkavat mustua heti ensimmäisestä sieniveitsen viillosta. Kuivatut sienilastut ovat nekin lähes mustia.

Me, jotka rakastamme punikkitatteja, keksimme heti monta vastaväitettä. Hyvin kypsennetty sieni säilyy napakkana ja kestää vahvojakin mausteita, minkä vuoksi se sopii loistavasti itämaisiin ruokiin. Eikä ruoassa haittaa tumma värikään, väriähän saa yrteistä ja erivärisistä chileistä ja vaikka paprikoista! Kuivattuna punikkitatit ovat erinomaisia maustesieniä, joista saa makua keittoihin ja muhennoksiin. Suosittelen punikkitattia myös pastakastikkeeseen, taatusti pärjää niin tomaatin kuin juustonkin kanssa.

Punikkitatteja on monta lajia isäntäpuun mukaan, kaikki syötäviä. Meidän pihassamme Pulkkilanharjulla kasvaa eniten heleitä haavanpunikkitatteja, mutta yleisiä koivunpunikkitatteja tulee vastaan yhtä lailla. Koivunpunikkitatin jalka on usein tummanukkainen ja lakki hieman murretumman oranssi.

P. S. Muistathan, mikä on tattien yhteinen tuntomerkki? Lakin alla on pillistö eli itiölava, joka alhaalta päin näyttää muodostuvan pienistä pyöreistä rei'istä. Moni irrottaa turhaan tattien pillistön ennen ruoaksi valmistamista, mutta välttämätöntä se ei ole, jos toukat eivät ole iskeneet. Punikkitatin pillistö on lisäksi usein hyvin kiinteä.