Hävikkiruokapohdintoja

Kovin vähän olen rankan syksyn keskellä ehtinyt pohtia syvällisesti ruokaa, jos sitä mitataan uusilla resepteillä tai muilla innovaatioilla.

Mutta yksi asia on vahvistunut oman kiireen ja yleisen ilmastonmuutos- keskustelun keskellä: eilisen tähteet ja muukin hävikkiruoka ovat meillä arvossaan.

Yksi klassikoistamme on valmistaa kauden kasviksista jokin sosekeitto ja käyttää mahdollisesti yli jäävä sose pataleipään. Viime viikolla tytär toi meille herkullista punajuurikeittoa, josta jäi yli muutama desi. Meni pataleipään kuten yleensäkin ja maustoi sen tietysti ihanasti.

Tänään tein sosekeittoa myskikurpitsasta, johon lisäsin myös maanantaina grillatut kurpitsanpalat. Ja koska keittoa jäi pari desiä, menee se seuraavaan leipään.

Ja pataleipähän tehdään tällä ohjeella (sattuu olemaan tässäkin punajuurikeittoa).  Ihana rautapatamme on käytössä vähintään pari kertaa kuussa juuri helpon pataleivän valmistuksessa. Lisäksi teemme siinä tietenkin erilaisia haudutettavia ruokia. Muutaman vuoden takainen kirpputoriostos on ollut enemmän kuin kannattava!

Yksi hankalimmista hävikkiruokapulmista oli äskettäin  käyttää iso määrä munankeltuiaisia. Piparkakkutaiteilijamme nimittäin uurastivat taas kerran ison projektin kimpussa ja valmistivat valkuaisista sokerikuorrutetta eli pikeeriä. Kerron tämän vuoden piparkakkutalosta tarkemmin parin viikon kuluttua, kun se on muista syistä julkinen.

Keltuaisista voisi tehdä crème brûlée -jälkiruokaa, munatotia tai majoneesia, mutta mihinkään näistä ei nyt oikein ollut aikaa tai tarvetta. Lisäksi keltuaiset odottivat pari päivää kupissa jääkaapissa, joten en enää halunnut käyttää niitä raakoina tai vain kevyesti kypsennettyinä.

Sitten huomasin ruokaohjeen, jossa pääsin käyttämään toisenkin hävikkiruoan, jääkaappiin pari kuukautta yli päivämäärän unohtuneen maitorahkan (joka tietenkin oli ihan kunnossa). Taikinaan tulee purkillinen rahkaa, saman verran rasvaa ja 4-5 dl jauhoja, sisään sieniä ja esimerkiksi riisiä.

Vaan minullapa oli myös keitettyjä perunoita, joita raastoin taikinaan ja siten vähensin rasvan määrää. Ja sitten muistin vielä pakastimeen säilötyn riisi-sienitäytteen, joka oli jäänyt yli kaalikääryletalkoista.

Munat mainittiin tässä voitelun kohdalla, mutta minä tietenkin lisäsin keltuaisia myös täytteeseen ja voitelin ruhtinaallisesti. Eipä olisi kukaan aavistanut, että pääosa piirasten aineksista oli hävikkiruokaa, joka piti vain saada käytettyä johonkin.

Maku, ulkonäkö ja koostumus olivat lähellä täydellisiä!

Punajuurileipää sosekeiton lopusta

Aina silloin tällöin innostun leipomaan pataleivän, jonka perusreseptin ainesosat ovat nämä: 3,5 dl vettä, ½ tl kuivahiivaa, 7 dl vehnäjauhoja ja 1-2 tl suolaa. Hyväähän tuostakin tulee, mutta kovin "valkoista".

Jotta leivässä olisi vähän enemmän kuitua ja makuakin, olen ryhtynyt käyttämään nesteenä vihannessosekeittojen loppuja. Viikonlopun juhla-aterialta jäi juuri sopivasti vajaat neljä desiä punajuurikeittoa, joka toki on paksumpaa kuin vesi. Siksi lisäsin jauhoja vähemmän, tällä kertaa 4 dl vehnäjauhoja, 1 dl ruisjauhoja ja 1 dl kaurahiutaleita. Suolaa tai muita mausteita ei tarvittu, sillä keitossahan ne olivat jo valmiina.

Pataleivän ideahan on eräänlainen taikinajuuri, joka syntyy sekoittamalla ainekset jo edellisenä päivänä käymään ja nousemaan. Hiivaa tarvitaan vain murto-osa siitä, mitä käytetään lyhyellä nostatusajalla.

Ensin lämmitetään neste (kuivahiivaa käyttäessä 42-asteiseksi), sitten sekoitetaan jauhot ja kuivahiiva (ja mahdollinen suola), ja lisätään ne nopeasti nesteen joukkoon. Ei vaivata sen kummemmin, ainoastaan peitetään taikina muovilla tai pyyhkeellä ja jätetään huoneenlämpöön vähintään kahdeksaksi tunniksi. Jos taikinan tekee illalla, aamulla pitäisi olla kupliva ja noussut taikina odottamassa leipojaa.

Leipomispäivän vaiheet ovat nämä: ensin taikina jauhotetulle pöydälle/paperille nousemaan ½ tunniksi ja uuni lämpiämään 225 asteeseen. Puolen tunnin kuluttua rauta- tai savipata uuniin lämpiämään puoleksi tunniksi. Kun pata on kuuma, taikina taitellaan pienen jauhomäärän avulla mytyksi, joka heitetään kuumaan pataan.

Kansi päälle ja siihen 225-asteiseen uuniin ensin puoleksi tunniksi, sen jälkeen kansi pois ja vielä puoli tuntia paistamista. Pata uunista, hetken jäähdytys, jonka jälkeen leivän voi kopauttaa ulos padasta. Yleensä leipä irtoaa tosi hienosti. Pari kertaa leipä on joko väärän lämpötilan (liian kylmä leivinuuni) tai liian rohkeiden raaka-aineiden (liikaa raasteita ja siemeniä) tarttunut kiinni ja jäänyt raa'aksi.

Päivän punajuurileivästä tuli sekä erittäin maukas että rakenteeltaan hyvä. Kuori oli juuri sopivan rapea, väriltään se erottui kauniisti lopusta leivästä. Limpun muoto ei ollut aivan täydellinen, sillä taikina ei levinnyt tasaisesti padan pohjalle. Erinomaisesti leipä silti kelpasi päivän kahvivieraille ja kotisyöjille.

Pata sai uuden kahvan

Pari vuotta sitten löysin kirpputorilta Sarpanevan rautapadan, joka on muutamaan kertaan esiintynyt tässäkin blogissa. Sain padan tosi edullisesti, todennäköisesti siksi, että siitä puuttui alkuperäinen puukahva. Sellaisen kuvan löytää esimerkiksi täältä.

Onneksi puoliso on kätevä ja osaava puutöiden harrastaja, joten hän teki pataan uuden kahvan. Katsoi toki alkuperäiset kuvat mutta samalla halusi jättää työhön oman kädenjälkensä. Tai vielä todennäköisemmin ei halunnut tehdä epäaitoa näköistuotetta jostain hävinneestä tai tuhoutuneesta.

Uusi kahva on hieman krouvimpi ja epäsymmentrisempi kuin alkuperäinen - ja mielestäni hyvin kaunis. Pääasiakin on kunnossa: kahva toimii. Sen varassa voi nostaa sekä pataa että pelkkää kantta. Eiköhän padassa hauduteta jo ensi viikolla jotain hyvää talvikeittoa tai pataruokaa.