keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Punajuurileipää sosekeiton lopusta

Aina silloin tällöin innostun leipomaan pataleivän, jonka perusreseptin ainesosat ovat nämä: 3,5 dl vettä, ½ tl kuivahiivaa, 7 dl vehnäjauhoja ja 1-2 tl suolaa. Hyväähän tuostakin tulee, mutta kovin "valkoista".

Jotta leivässä olisi vähän enemmän kuitua ja makuakin, olen ryhtynyt käyttämään nesteenä vihannessosekeittojen loppuja. Viikonlopun juhla-aterialta jäi juuri sopivasti vajaat neljä desiä punajuurikeittoa, joka toki on paksumpaa kuin vesi. Siksi lisäsin jauhoja vähemmän, tällä kertaa 4 dl vehnäjauhoja, 1 dl ruisjauhoja ja 1 dl kaurahiutaleita. Suolaa tai muita mausteita ei tarvittu, sillä keitossahan ne olivat jo valmiina.

Pataleivän ideahan on eräänlainen taikinajuuri, joka syntyy sekoittamalla ainekset jo edellisenä päivänä käymään ja nousemaan. Hiivaa tarvitaan vain murto-osa siitä, mitä käytetään lyhyellä nostatusajalla.

Ensin lämmitetään neste (kuivahiivaa käyttäessä 42-asteiseksi), sitten sekoitetaan jauhot ja kuivahiiva (ja mahdollinen suola), ja lisätään ne nopeasti nesteen joukkoon. Ei vaivata sen kummemmin, ainoastaan peitetään taikina muovilla tai pyyhkeellä ja jätetään huoneenlämpöön vähintään kahdeksaksi tunniksi. Jos taikinan tekee illalla, aamulla pitäisi olla kupliva ja noussut taikina odottamassa leipojaa.

Leipomispäivän vaiheet ovat nämä: ensin taikina jauhotetulle pöydälle/paperille nousemaan ½ tunniksi ja uuni lämpiämään 225 asteeseen. Puolen tunnin kuluttua rauta- tai savipata uuniin lämpiämään puoleksi tunniksi. Kun pata on kuuma, taikina taitellaan pienen jauhomäärän avulla mytyksi, joka heitetään kuumaan pataan.

Kansi päälle ja siihen 225-asteiseen uuniin ensin puoleksi tunniksi, sen jälkeen kansi pois ja vielä puoli tuntia paistamista. Pata uunista, hetken jäähdytys, jonka jälkeen leivän voi kopauttaa ulos padasta. Yleensä leipä irtoaa tosi hienosti. Pari kertaa leipä on joko väärän lämpötilan (liian kylmä leivinuuni) tai liian rohkeiden raaka-aineiden (liikaa raasteita ja siemeniä) tarttunut kiinni ja jäänyt raa'aksi.

Päivän punajuurileivästä tuli sekä erittäin maukas että rakenteeltaan hyvä. Kuori oli juuri sopivan rapea, väriltään se erottui kauniisti lopusta leivästä. Limpun muoto ei ollut aivan täydellinen, sillä taikina ei levinnyt tasaisesti padan pohjalle. Erinomaisesti leipä silti kelpasi päivän kahvivieraille ja kotisyöjille.

lauantai 5. marraskuuta 2016

Polttopuita ja värejä talven varalle

Sain pari viikkoa sitten lopulta tilattua polttopuita sekä Pulkkilanharjulle että Kalkkisiin. Jälkimmäisten toimitus osui päivälle, jolloin alkoi sataa lunta muutaman päivän vesisateiden jatkoksi.

Ei ollut silloin keliä eikä aikaa heitellä puita liiteriin asti, joten auttanut muuta kuin levittää yksi kevytpeite märkään maahan ja toinen halkokasan päälle odottamaan kuivempaa keliä.

Tänään oli lopulta sopivasti vapaata ja kuiva pakkaspäivä, joten lähdimme miehen kanssa puusouviin. Hyvin olin kasan peitellyt, halot olivat säilyneet aivan kuivina koko odotusajan. Minä lastasin puita kasasta kottikärryyn ja kärräsin liiterin ovelle, puoliso nakkeli ne peremmälle.

Kärräyksen ohella kävimme kääntelemässä muutaman räystään alla olleen vesitynnyrin väärin päin. Tynnyrit olivat pinnalta monen sentin jäässä, mutta kirveellä sai sen verran jäähän reikää, että enin vesi valui maahan. 

Hoitokoira yritti välillä auttaa, mutta pakkohan se oli viedä sisälle tiukimman työrupeaman ajaksi. Emme uskalla pitää sitä tontilla vapaana viereisen autotien vuoksi. Kun puut oli saatu suojaan, koira pääsi ulos, jossa se huvitti itseään järsimällä polttopuupeitteen kulmaan syntynyttä jääpalaa.

Emme jääneet Kalkkisiin lämmittämään uuneja yöpymistä tai hellaa ruoanlaittoa varten, sen verran väsyneitä olemme erittäin tiiviin syksyn töiden keskellä. Kipaisimme vain vielä Lampisen kaupassa ostoksilla ja suuntasimme Pulkkilanharjulle ruoanlaittoon ja lämmittämään saunaa.

Sen verran kuitenkin nautin kauniista pakkaspäivästä, että kiersin kuvaamassa puutarhan värejä. Kesäkukat, aurinko ja lumi ovatkin kaunis yhdistelmä. Aina Kalkkisista lähtiessä huokaan, että olisihan se kiva täälläkin viettää pidempiä aikoja.

torstai 27. lokakuuta 2016

Kirja ja minä Helsingin Kirjamessuilla

Helsingin Kirjamessut ovat alkaneet ja kestävät sunnuntaihin asti. Tervetuloa messuille sunnuntaina, jolloin Mari Manninen ja minä kerromme kirjastamme Suomalaisia sieniruokia kiinalaisella otteella.

Kristiina Tuormaa haastattelee meitä Kullervo-seminaarihuoneessa kello 14, päivämäärä on siis 30.10. Ja kannattaa muistaa, että edellisenä yönä on siirrytty normaaliaikaan - tosin sehän merkitsee yhtä lisätuntia aamuun.

Ja toki kirjaa saa messuilta koko messujen aukioloajan, ainakin Kustannusosakeyhtiö Nemon osastolta 6e91. Käväisen osastolla myös huomenna perjantaina, jolloin olen menossa messuille muiden töiden vuoksi. Jos haluat omistuskirjoituksen kirjaan perjantaina tai sunnuntaina, ota yhteyttä vaikkapa kommentoimalla tähän perään, sovitaan aika.

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Puutarhaa talvikuntoon

Olen päässyt huvilalle viime viikkoina niin harvoin, että varsinaiset puutarhatyöt ovat jääneet käytännössä tekemättä. Tänään tein pihalle muutaman tunnin pikavierailun.

Kasvimaalla on halla jo vieraillut monesti, joten satoa sieltä saa enää kylmänkestävistä yrteistä. Keräsinkin mukaan timjamia, sitruunatimjamia, ruohosipulia, persiljaa ja minttua. Kesäkurpitsapenkissäkin elää vielä peittokasviksi istuttamani sitruunamelissa, joten jätin sen viljelylaatikon vielä rauhaan.

Kahteen isoon laatikkoon ja yhteen vanhaan ämpäriin sen sijaan silppusin kesän kasvustojen loput ja haravoin vielä pihan vaahteranlehtiä päälle. Viritin myös verkot karhunvadelmien ympärille, jotta rusakot eivät ensi talvena vahingottaisi kasveja.

Ai niin, vein minä huvilalle yhden hankinnankin, Vääksyn Lauran kaupasta ostamamme vedenlämmittimen. Puuhellan päällä on nytkin monta kattilaa, joissa lämmitämme pesuveden. Olisihan se kätevää, jos tuo telineen päällä oleva toimisi ja antaisi vähän tilaa myös keittoastiolle. Ainakin siinä on kätevä hana veden valutusta varten.


Matkalla huvilalta takaisin kotiin Pulkkilanharjulle piipahdin metsässä katsastamassa sienitilanteen. Kuivuuden vuoksi ei nytkään näkynyt suppilovahveroita, mutta kuusilahokkaa tuli vastaan ihan kiitettävästi. Opettelin tuntemaan maukkaan sienen viime syksynä (jolloin oli surkein sienivuosi pitkään aikaan) seuraamalla Suomen Sieniseuran Facebook-sivuja.

Taas tänä syksynä havupuiden kannoilla ja niiden lähellä kasvava sieni pelastaa monta sieniretkeä, sillä lahoavassa puussa riittää ilmeisesti kosteutta ihan toisella tavalla kuin kuivassa metsässä muuten.

torstai 6. lokakuuta 2016

Sienisalaattia juhliin


Tytär täyttää 30 ja pitää isot juhlat. Äitiä tietenkin lämmittää pyyntö tehdä juhliin sienisalaattia. Töiden puolesta on ollut tosi tiivistä viimeiset kolme viikkoa, mutta tällaisesta kunniatehtävästä ei kieltäydytä.

Otin eilen kilon verran rouskuja pakastimesta ja tänään liotin niistä liiat suolat. Olen jo vuosia säilönyt rouskut pakastamalla mutta lisännyt pakastepusseihin hieman suolaa rakenteen vuoksi. Ja aina sitä saa vähän liottaa pois, ei kuitenkaan samaan tapaan tuntikausia kuin entisajan tönkkösuolatuista sienistä. Tänä syksynä on ollut paljon karvarouskuja, joten salaattisienetkin ovat pääosin niitä, joukossa hieman kangas- ja haaparouskua.

Perinteiseen sienisalaattiin tulee sipulia, niin minunkin juhlaversiooni. Pilkoin satsiin kaksi isoa punasipulia ja kolme pienehköä keltasipulia, yhteensä puolisen kiloa. Otin myös kolme hapanta kotimaista omenaa ja pilkoin ne, paino ehkä 300 g. Ja sitten lisäsin oman juhlasalaattini erityisen ainesosan, muutaman öljyyn säilötyn aurinkokuivatun tomaatin, jotka nekin silppusin. Lisäsinpä vielä persiljaa ja sitruunatimjamia.

Salaatin kastikkeen teen aina hapanmaitotuotteista, tällä kertaa laktoosittomasta creme fraichesta, jota sekoitin joukkoon neljä 150 gramman purkillista. Pikkuisen lisäsin myös valkoviinietikkaa. Ja sitten sekoittelin.

Maistelin ja totesin, että enpä taida tällä kertaa lisätä suolaa tai pippuria, sen verran vahva maku tulee sipulista. Päätin kuitenkin terästää hieman makua ja murensin joukkoon puolisen desiä kuivattuja suppilovahveroita.

Salaatti on nyt jääkaapissa tekeytymässä ja varmasti vain paranee lauantain juhliin mennessä. Vien salaatit juhlapaikallle proosallisesti pienissä muoviämpäreissä, saavat siellä siirtää kauniiseen tarjoiluastiaan.

perjantai 23. syyskuuta 2016

Tulihan se sade vihdoin!


Sienisato on parin viime viikon ajan kärsinyt kuivuudesta. Onneksi pari päivää sitten löysin mustavahakkaita kansallispuiston yhdestä rinteestä, mikä onkin upea juttu! Kuivatin sienet ja säästän niitä jotain oikein ihanaa pastaillallista varten. Kuvassa on yksi herkkutattikin, joka sekin meni kuivuriin, mutta samaan ruokaan en makuja sekoita.

Ja tänäänkin keräsin ihan Pulkkilanharjun talon pihasta sen verran hyviä punikkitatteja ja sillihaperoita, että saatoin valmistaa friteerattuja sieniä. Niistä on itse asiassa tullut tämän syksyn pikku pahe, sen verran hyvä rakenne ja maku öljyssä keittämisestä ja mausteisesta frittitaikinasta tulee niin haperoihin kuin tatteihinkin. 
Kalkkisissakin olemme käyneet, ensin viikon alussa nostamassa pumpun kaivosta ja tänään pankissa. Tietysti nopeilla käynneilläkin vilkaistaan aina myös pihalle. Alkuviikosta oli vielä lämmin ja aurinkoinen sää ja tuntui, että kesäkurpitsat senkun kasvavat. Tänään tuulessa ja seitsemän asteen lämmössä ei kyllä enää näyttänyt siltä, että jäljellä olevista kukista tai kurpitsan aluista ehtisi kasvaa oikein mitään. Mutta jos halla ei pure, voi lämpö vielä yllättää.

Tosin kesäkurpitsasadon käyttämisessä on nytkin vähän ongelmaa. Puoliso kun ei oikein arvosta edullista, satoisaa ja aika mautonta kasvista. Ainakin se pitää aina ensin valmistaa. Viikolla raastoin sitä pataleipään, mikä toi muhevuutta, mutta kyllä vähän sekoitti paistoaikaa. Leipä jäi vähän raa'aksi.
Äsken kypsensin uunissa öljyllä siveltyjä kesäkurpitsaviipaleita sekä valkosipulia ja surautin niistä tahnan yrttien kanssa. Vähän harmittaa, kun en kerännyt mukaani Kalkkisista reheviä minttuja, sillä Pulkkilanharjun ruukuissa oli jäljellä enää vain muutama kuivettunut oksa. Mutta ruohosipulia otin, ja niistä vähistä mintuistakin sai sopivasti makua. Hetken pohdin, lisäänkö joukkoon myös vähän kuivattua tattia. Kannatti, sillä kuivatut sienet sitoivat kesäkurpitsan nestettä ja toivat tietenkin myös makua ja väriä. Ja lisäsinpä vielä sitruunamehuakin.

Isoin päivän ruokaurakka oli kuitenkin keittää täpläravut, joita olemme keränneet muutaman viikon sumppuun. Laskimme ja saimme pääluvuksi 99. Saksivammaisia on ehkä kymmenesosa, mutta eipä se kotikesteissä haittaa. Meille on tulossa huomenna kaksi vanhaa ystävää kylään, joten neljän hengen seurueellemme aion tarjota puolet ravuista, loput pakastan.

Ja kun esitin toiveen sateesta, sieltähän se tuli. Ulkona tihuttaa, on ihan pimeää ja aika hyistä. Syyspäiväntasaus on ohitettu, joten se on syksy nyt.

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Sienestysemäntänä

Tyttären ystävä pyysi päästä kanssani sieneen, ja pitihän siihen suostua. Ei ollutkaan mikään turha sienireissu, sillä löysimme minulle tämän kauden ensimmäiset suppilovahverot. Tiedän toki, että tänä supervuonna niitä on kerätty korikaupalla elokuusta lähtien.

Itse asiassa en edes aktiivisesti etsi suppilovahveroita niin kauan, kuin metsissä riittää muutakin. Tänä aamuna vaikutti siltä, että kylmä yö oli vienyt loputkin rouskut ja tatit, jotka eivät olleet kuivuneet parin viime viikon sateettomuuden aikana.

Siksi ilahduin, kun sammaleisesta rinteestä löytyi suppisten lisäksi kantarelleja ja jonkin verran myös karva- ja kangasrouskuja. Vieraani sai viedä kaikki kantarellit, minä puolestani sain rouskut koriini. Kumpikin keräsi oman satsinsa suppilovahveroita.

Latasin omat suppikseni kuivuriin, sillä päivän ruokaa varten oli jo kovin paljon kaikenlaista muuta. Vaikka suppis ei missään nimessä ole lempisieneni, haluan, että sitä on aina kaapissa kuivattuna.

Monikäyttöisyydessä sienilaji lienee ohittamaton, sillä mitäpä muuta voi lisätä melkein ruokaan kuin ruokaan ihan vain murentamalla. Tai sitten vaikkapa keittää ihanaa kiinalaismausteista suppishilloa, johon ihastuivat Kirsin Book Clubin jäsenetkin. Resepti löytyy kirjastamme, mutta palaan siihen varmasti myös täällä blogissa.