Koko sunnuntaipäivä kului puuhellaa ja leivinuunia lämmittäessä. Syksyn kunniaksi olin ostanut hirvipaistin, jonka laitoin rautapataan punaviinin, survottujen karpaloiden ja kaikenlaisten jämävihannesten kanssa. Uskalsin laittaa sekaan ne muutamat tomaatitkin, jotka eivät ehtineet ihan kypsyä. Mausteeksi tietysti lähiseudulta kerättyjä katajanmarjoja ja paljon valkosipulia. Annoin paistin muhia poikkeuksellisti aivan kypsäksi, sillä uskoin sen pysyvän mehevänä hyvässä liemessään. Hyvää tuli!
Kun kerran hellaa ja uunia lämmitin, mehustin myös ylivuotisia karpaloita mehuksi ja päätin uunijuuresten lisäksi paistaa lanttulaatikkoa syksyn edullisista lantuista. Nyt on taas monta raikasta pullollista mehua nautittavaksi kivennäisveden kanssa ja lanttulaatikoita loppusyksyn tarpeisiin. Joulun aikaan paistan vielä varmasti toisen satsin.
Hirvipaistin kanssa nautimme kahta ehdotonta herkkua, mustarouskusalaattia ja pihlajanmarjahyytelöä. Mustarouskut löysin viime viikolla Pulkkilanharjun pihastamme, siis aivan viime hetkillä ennen pakkasia. Pihlajanmarjahyytelö taas on viime syksyn satoa, silloinhan marjoja oli täällä Kalkkisissakin enemmän kuin olen koskaan missään nähnyt.
Oikein kun touhusin, unohdin ottaa kuvia. Lautaskuvassa näkyvät muutkin lisukkeet, uunissa muhineet ruusukaalit ja juurekset sekä vihersalaatti.
Toki kävin kauniina päivänä muutamaan otteeseen ulkonakin, pääasiassa kuitenkin tekemässä pieniä sesonkihommia. Tyhjensin tomaatin kasvattamiseen käyttämäni padan mullasta ja lisäilin uunien tuhkaa kasvimaalle. Enempään en oikein venynyt, kun vielä perjantai-iltana piti pelastaa jo vähän jäätynyt kaivon kesäpumppu varastoon kuivamaan. Pakkaset yllättivät taas kerran.
Suppilovahveroita en ole Kalkkisista vielä löytänyt; tosin paikkojen etsinnätkin ovat vasta alussa. Viikko sitten kävin tyttären porukan kanssa vanhoilla sienipaikoilla Hollolassa toteamassa, että pieniä olivat. Nuoriso sai mukaansa ne pari kolme litraa, jotka keräsimme ja kuivatimme.
sunnuntai 11. lokakuuta 2015
maanantai 28. syyskuuta 2015
Kuu, kurjet ja karvarouskut
Päätimme kuitenkin ajaa autolla Kalkkisten satamaan, jossa on vähemmän puita estämässä taivaalle tähyilyä. Puolitoista tuntia tiirailimme läntiselle taivaalle ja yritimme arvuutella, onko jokin vaalea kohta se kuu vai vain pilvien repeämä.
Kun aurinko alkoi nousta, näimme myös jalkoihimme. Kivien seassa satamassa kasvoi kymmenittäin rouskuja ja aika paljon muitakin sieniä. Auton perältä löytyi pari ämpäriä, joihin keräsimme litrakaupalla karvarouskuja ja villakarvarouskuja.
Kun pääsimme kotiin, olimme aika kylmissämme ja sytytimme tulet hellaan, jonka päällä olikin hyvä keittää rouskut talvisäilöntää varten. Koska en omista kunnon kylmäkellaria, en säilö rouskuja varsinaisesti suolaan, mutta ripottelen kyllä vähän suolaa pakastettavien rouskujen sekaan. Kokemukseni mukaan niiden rakenne säilyy parempana, ja onhan sitten jo suola valmiina sienisalaattia valmistaessa.
Tämä on ollut pääosin työpäivä koneen ääressä, mutta eihän täällä maalla luontoelämyksiltä välty. Aamupäivällä osuin pihalle onnekseni juuri silloin, kun noin kymmenen kurjen aura lensi yli. Päivän kylmä tuuli ne varmaan oli ajanut liikkeelle.
sunnuntai 27. syyskuuta 2015
Matsutakea maistettu, kantarelleja kerätty
Jonkinlainen sienisesonki on taas saatu käyntiin sateiden ja varsin lämpimien syyskuun päivien myötä. Saa nähdä, kuinka pitkäksi aikaa, ennen kuin yöpakkaset tulevat. Osa sienistä kestää myös kylmää, mutta esimerkiksi tateista on turha haaveilla miinusasteiden jälkeen.
Eilen mies ja minä soudimme sieneen, lähdimme liikkeelle varsinaisesta kodistamme Pulkkilanharjun eteläpäästä ja päädyimme Karisalmen sillan kupeeseen harjun itäpuolelle. Kuljimme osittain harjun päällä metsässä ja osittain rantaviivassa, joista jälkimmäisessä oli paljon enemmän sieniä. Eniten oli sekalaisia tatteja (enimmäkseen lehmäntatteja) ja jonkin verran kantarelleja. Ilahduttavin löytö oli kuitenkin aito tuoksuvalmuska eli se paljon puhuttu matsutake.
Tänään kävin sienessä Kalkkisissa Onalintien varressa, tällä kertaa pyörällä. Viimevuotisesta huimasta herkkutattipaikasta en löytänyt oikein mitään, en edes haaparouskuja, joita vuosi sitten kasvoi tattien jälkeen. Keräsin mukaan kuitenkin yhden kuusenherkkusienen, koska ajattelin niitä ehkä löytyvän lisää. Ja löytyihän herkkusieniä seuraavastakin pysähdyspaikasta, tosin tapionherkkusieniä. Ja kolmannesta sitten taas pari kuusenherkkusientä lisää.
Mutta sitten rävähti, kun poikkesin hieman viime vuodelta tutulta kantarellipaikalta metsään päin. Keltaista siellä ja keltaista täällä... ja sama juttu tien toisella puolella. En ole mikään erityinen kantarellien ystävä - kärsin usein mahavaivoista niiden syömisen jälkeen - mutta totta kai kerään sienet talteen muita syöjiä varten. Ja ovathan ne kauniita keskellä sammalta seisoessaan!
Keltavahverosaalis olikin sitten sen verran iso, kuutisen litraa, että piti tehdä päätös säilöntätavasta. Ajattelin taas kerran kokeilla kuivatusta, vaikka sieni helposti sitkistyy kuivattaessa. Mutta nyt leikkasin ja revin sienet niin ohuiksi, että uskoisin onnistuvan. Ainakin kuivat sienet pystyy jauhamaan ja käyttämään sen jälkeen keitoissa ja kastikkeissa.
Kuivaamiselle sopivasti huvilalla oli tullessa sen verran viileää, että piti laittaa tulet uuniin. Kuivatusritilämme on viritetty tiiliuunin päälle hieman alkeellisesti, mutta toimivat viimesyksyisen kokemuksen perusteella silti hyvin. Uunin päällä on lämmin ja mutta ei liian kuuma.

Ja tietenkin myös maistelimme sieniä! Siivutin eilen tuoksuvalmuskan eli matsutaken noin puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi, pirskotin päälle hieman sherryä ja laiton yöksi jääkaapiin odottamaan. Tänään paistoin viipaleet voissa puolin pinnaltaan rapeiksi. Itse sienihän on malloltaan kiinteä ja hyvin "tuhti", joten tuntui melkein kuin olisi syönyt jotain merenelävää. Pinnalle ripottelimme vain suolaa. Makuelämys oli tosiaan hyvin ainutlaatuinen parfyymintuoksuineen, joten en ihmettele japanilaisten innostusta sieneen.
Pääruokamme oli tänään tuhti papusoppa, jonka valmistamiseksi lämmitimme myös leivinuunin. Saimme upotettua papujen sekaan jääkaappiin jääneitä juureksia, pöydälle kuivumaan jääneitä sipuleita ja yhden pakastimessa olleen possunkylkirivin. Erinomaista tuli taas kerran.
Olemme huvilalla vielä huomiseen ja syömme sopan loppuun täällä. Alkuruoaksi aion paistaa ihanat herkkusienet.
Eilen mies ja minä soudimme sieneen, lähdimme liikkeelle varsinaisesta kodistamme Pulkkilanharjun eteläpäästä ja päädyimme Karisalmen sillan kupeeseen harjun itäpuolelle. Kuljimme osittain harjun päällä metsässä ja osittain rantaviivassa, joista jälkimmäisessä oli paljon enemmän sieniä. Eniten oli sekalaisia tatteja (enimmäkseen lehmäntatteja) ja jonkin verran kantarelleja. Ilahduttavin löytö oli kuitenkin aito tuoksuvalmuska eli se paljon puhuttu matsutake.
Tänään kävin sienessä Kalkkisissa Onalintien varressa, tällä kertaa pyörällä. Viimevuotisesta huimasta herkkutattipaikasta en löytänyt oikein mitään, en edes haaparouskuja, joita vuosi sitten kasvoi tattien jälkeen. Keräsin mukaan kuitenkin yhden kuusenherkkusienen, koska ajattelin niitä ehkä löytyvän lisää. Ja löytyihän herkkusieniä seuraavastakin pysähdyspaikasta, tosin tapionherkkusieniä. Ja kolmannesta sitten taas pari kuusenherkkusientä lisää.
Mutta sitten rävähti, kun poikkesin hieman viime vuodelta tutulta kantarellipaikalta metsään päin. Keltaista siellä ja keltaista täällä... ja sama juttu tien toisella puolella. En ole mikään erityinen kantarellien ystävä - kärsin usein mahavaivoista niiden syömisen jälkeen - mutta totta kai kerään sienet talteen muita syöjiä varten. Ja ovathan ne kauniita keskellä sammalta seisoessaan!
Keltavahverosaalis olikin sitten sen verran iso, kuutisen litraa, että piti tehdä päätös säilöntätavasta. Ajattelin taas kerran kokeilla kuivatusta, vaikka sieni helposti sitkistyy kuivattaessa. Mutta nyt leikkasin ja revin sienet niin ohuiksi, että uskoisin onnistuvan. Ainakin kuivat sienet pystyy jauhamaan ja käyttämään sen jälkeen keitoissa ja kastikkeissa.
Kuivaamiselle sopivasti huvilalla oli tullessa sen verran viileää, että piti laittaa tulet uuniin. Kuivatusritilämme on viritetty tiiliuunin päälle hieman alkeellisesti, mutta toimivat viimesyksyisen kokemuksen perusteella silti hyvin. Uunin päällä on lämmin ja mutta ei liian kuuma.
Ja tietenkin myös maistelimme sieniä! Siivutin eilen tuoksuvalmuskan eli matsutaken noin puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi, pirskotin päälle hieman sherryä ja laiton yöksi jääkaapiin odottamaan. Tänään paistoin viipaleet voissa puolin pinnaltaan rapeiksi. Itse sienihän on malloltaan kiinteä ja hyvin "tuhti", joten tuntui melkein kuin olisi syönyt jotain merenelävää. Pinnalle ripottelimme vain suolaa. Makuelämys oli tosiaan hyvin ainutlaatuinen parfyymintuoksuineen, joten en ihmettele japanilaisten innostusta sieneen.
Pääruokamme oli tänään tuhti papusoppa, jonka valmistamiseksi lämmitimme myös leivinuunin. Saimme upotettua papujen sekaan jääkaappiin jääneitä juureksia, pöydälle kuivumaan jääneitä sipuleita ja yhden pakastimessa olleen possunkylkirivin. Erinomaista tuli taas kerran.
Olemme huvilalla vielä huomiseen ja syömme sopan loppuun täällä. Alkuruoaksi aion paistaa ihanat herkkusienet.
maanantai 14. syyskuuta 2015
Ruusunpiikki pistää
Kuluneena kesänä on tuntunut siltä, että olen joutunut olemaan huvilalta poissa aina väärään aikaan. Kevään muuttomme sotki puutarhahommat. Heinä-elokuussa olimme purjehtimassa juuri siihen aikaan, kun joka paikassa hehkutettiin upeita sienisaaliita - palattuamme oli jäljellä vain kuivuutta.
Viimeksi olin elokuun lopussa ja syyskuun alussa kolme viikkoa opintomatkalla Kiinassa. Hieno kokemus, mutta se osui aikaan, jolloin olisi pitänyt olla keräämässä marjoja, pelastamassa pientä satoa kasvimaalta ja koluamassa metsiä edes mustikoiden ja puolukoiden toivossa. Kalkkisten kymppi -tapahtumakin meni ohi.
Mies, tytär ja miniä kuitenkin huolehtivat marjasadosta. Ehkä onneksi omenoita ei tullut juuri ollenkaan. Viime vuonna niistä saatiin mehuasemalla sata litraa mehua ja kotikeittiössä ainakin parikymmentä purnukallista sosetta.
Mutta nyt olen täällä nauttimassa syksystä! Ensiksi huomasin, että ruusunmarjat kypsyvät ja keräsin niitä mehustettavaksi. Nyt sormet ovat täynnä piikkejä, mutta vähät siitä.
Totta kai kävin myös metsässä sekä eilen että tänään. Tyhjää oli, mutta pienen puron reunalta sentään löysin puolenkymmentä hyvää kuusenherkkusientä, jotka paistoimme eilen kasvis-lammasmakkara-illallisemme lisukkeeksi. Aivan upea maku syntyi vain sienistä, voinokareesta, ruohosipulista, kirvelistä ja aivan hyppysellisestä suolaa.
Toisessa sienipaikassa oli yllättäen ihan kohtuullisesti kantarelleja - yhteensä noin litra - vaikka rinne oli rutikuiva. Viime vuonna tosin keräsin samaisesta paikasta kerralla ainakin kolminkertaisen määrn. Ne kantarellit paistoin tänään purjon, kerman ja yrttien kanssa silliaterian kastikkeeksi. Mausteena vähän suolaa ja pippuria.
Söimme sekä eilen sunnuntaina että tänään maanantaina ulkona, mikä tietysti tuntuu juhlalliselta syyskuussa. Ihan rehellisesti kuitenkin toivon sateita, jotta syksyllä saataisiin vielä sieniä. Heinäkuussa loppuneiden sateiden jälkeen mediassa hehkutettiin isoja saaliita, mutta kyllä ne ainakin Asikkalassa ovat kuivuneet elokuun ja syyskuun lämmön ja kuivuuden vuoksi.
Viimeksi olin elokuun lopussa ja syyskuun alussa kolme viikkoa opintomatkalla Kiinassa. Hieno kokemus, mutta se osui aikaan, jolloin olisi pitänyt olla keräämässä marjoja, pelastamassa pientä satoa kasvimaalta ja koluamassa metsiä edes mustikoiden ja puolukoiden toivossa. Kalkkisten kymppi -tapahtumakin meni ohi.
Mutta nyt olen täällä nauttimassa syksystä! Ensiksi huomasin, että ruusunmarjat kypsyvät ja keräsin niitä mehustettavaksi. Nyt sormet ovat täynnä piikkejä, mutta vähät siitä.
Totta kai kävin myös metsässä sekä eilen että tänään. Tyhjää oli, mutta pienen puron reunalta sentään löysin puolenkymmentä hyvää kuusenherkkusientä, jotka paistoimme eilen kasvis-lammasmakkara-illallisemme lisukkeeksi. Aivan upea maku syntyi vain sienistä, voinokareesta, ruohosipulista, kirvelistä ja aivan hyppysellisestä suolaa.
Toisessa sienipaikassa oli yllättäen ihan kohtuullisesti kantarelleja - yhteensä noin litra - vaikka rinne oli rutikuiva. Viime vuonna tosin keräsin samaisesta paikasta kerralla ainakin kolminkertaisen määrn. Ne kantarellit paistoin tänään purjon, kerman ja yrttien kanssa silliaterian kastikkeeksi. Mausteena vähän suolaa ja pippuria.
Söimme sekä eilen sunnuntaina että tänään maanantaina ulkona, mikä tietysti tuntuu juhlalliselta syyskuussa. Ihan rehellisesti kuitenkin toivon sateita, jotta syksyllä saataisiin vielä sieniä. Heinäkuussa loppuneiden sateiden jälkeen mediassa hehkutettiin isoja saaliita, mutta kyllä ne ainakin Asikkalassa ovat kuivuneet elokuun ja syyskuun lämmön ja kuivuuden vuoksi.
sunnuntai 16. elokuuta 2015
Marjoilla voi myös marinoida
Pitkästä aikaa olemme taas päässeet viettämään huvilaelämää. Olimme poissa toista viikkoa purjehdusloman vuoksi, mutta onneksi edes tytär puolisoineen kävi nauttimassa Kalkkisten tunnelmasta ja keräämässä talteen marjapensaiden satoa.
Pitkästä aikaa myös päätimme grillata, onhan viikonloppuna nautittu grillaussäistä. Koska emme olleet ostaneet mitään grillattavaa ennalta, suuntasimme K-Extra Lampisen lihahyllylle. Valikoima ei ollut suuren suuri, mutta onneksi löytyi marinoimattomia broilerifileitä. Sen harvan kerran kun lihaa syömme, haluan ehdottomasti aina itse maustaa tai tarvittaessa marinoida lihan omilla mausteilla.
Kaapista löytyi desin verran joulun alla ostettua konjakkia, jonka kaadoin fileiden päälle. Puutarhasta kävin napsimassa ruohosipulia, sitruunamelissaa ja timjamia ja silppusin niitä runsaasti marinadin sekaan. Siinä samalla tajusin, että mustaherukkahan on mitä mainioin lisä marinadiin, sitähän käytetään usein myös kalojen maustamiseen. Ja kukapa ei olisi syönyt jotain broileri- tai kanaruokaa mustaviinimarjahgyytelön kanssa! Ja sitten vielä muutama kierros pippuri- ja suolamyllystä ja lihat jääkaappiin odottamaan.
Kävin lihojen maustuessa metsässä tarkistamassa sienitilanteen ja kuivaahan siellä oli. Mutta kun tarpeeksi kiersin, löysin sentään muutaman litran haaparouskuja ja muutaman sikurirouskunkin. Päivän ruokaa varten onnistuin löytämään yhden herkkutatin, kantarellin, limanuljaskan ja puoli tusinaa vaaleita orakkaita.
Huvilalle palattuani puhdistin paistosienet ja silppusin yhden sipulin. Sitten kaivoin jääkaapista valkosipulivoin lopun, joka itse asiassa oli kulkenut kotiin venematkaltamme. Kuullotin sipulit voissa, lisäsin sienet ja aloin hauduttaa. Kävin taas napsaisemassa kasvimaalta yrttejä - saksankirveliä ja timjamia - ja lisäsin ne ja desin kermaa.
Jätin sienisoosin hautumaan ja otin lihat marinadista. Mikä ihana konjakin, marjan ja yrttien tuoksu! Siitä keksin, että liemihän kannattaa ottaa siivilöitynä talteen ennen lihojen kuivaamista grilliä varten ja lisätä se sienisoosin sekaan. Arvaatte varmaan, että pieni konjakki-maustetujaus teki erittäin hyvää myös sienimuhennokselle.
Mies valmisti lisukkeeksi vielä kukkakaali-sinihomejuustosalaatin ja minä paahdoin uunissa sipsejä Pihamaalta ostetusta lehtikaalista. Kipaisin hakemassa vielä muutaman oman tomaatin ja siivutin vähän porkkanaa kaveriksi. Ja sitten olikin aika grillata broileripihvit, minkä puoliso hoito oikein kiitettävästi. Ei tullut liian kuivaa, mihin varmasti auttoi myös marinadi. Ja maut toimivat yhdessä aivan loistavasti. Harmi, että lautaskuvassa sienet ovat jääneet osin porkkanan ja lehtikaalin alle piiloon. Kyllä se muhennos siellä on ja syötiin kaiken lisäksi aivan viimeistä suupalaa myöten.
Työt ovat alkaneet, mutta aion kyllä käydä huvilalla nyt monta kertaa viikossa keräämässä marjoja talteen. Ja koko ajan myös napsin vitamiineja suuhun. Eipä ole tarvinnut ostaa hedelmiä pitkään aikaan!
Pitkästä aikaa myös päätimme grillata, onhan viikonloppuna nautittu grillaussäistä. Koska emme olleet ostaneet mitään grillattavaa ennalta, suuntasimme K-Extra Lampisen lihahyllylle. Valikoima ei ollut suuren suuri, mutta onneksi löytyi marinoimattomia broilerifileitä. Sen harvan kerran kun lihaa syömme, haluan ehdottomasti aina itse maustaa tai tarvittaessa marinoida lihan omilla mausteilla.
Kävin lihojen maustuessa metsässä tarkistamassa sienitilanteen ja kuivaahan siellä oli. Mutta kun tarpeeksi kiersin, löysin sentään muutaman litran haaparouskuja ja muutaman sikurirouskunkin. Päivän ruokaa varten onnistuin löytämään yhden herkkutatin, kantarellin, limanuljaskan ja puoli tusinaa vaaleita orakkaita.
Mies valmisti lisukkeeksi vielä kukkakaali-sinihomejuustosalaatin ja minä paahdoin uunissa sipsejä Pihamaalta ostetusta lehtikaalista. Kipaisin hakemassa vielä muutaman oman tomaatin ja siivutin vähän porkkanaa kaveriksi. Ja sitten olikin aika grillata broileripihvit, minkä puoliso hoito oikein kiitettävästi. Ei tullut liian kuivaa, mihin varmasti auttoi myös marinadi. Ja maut toimivat yhdessä aivan loistavasti. Harmi, että lautaskuvassa sienet ovat jääneet osin porkkanan ja lehtikaalin alle piiloon. Kyllä se muhennos siellä on ja syötiin kaiken lisäksi aivan viimeistä suupalaa myöten.
Työt ovat alkaneet, mutta aion kyllä käydä huvilalla nyt monta kertaa viikossa keräämässä marjoja talteen. Ja koko ajan myös napsin vitamiineja suuhun. Eipä ole tarvinnut ostaa hedelmiä pitkään aikaan!
keskiviikko 29. heinäkuuta 2015
Kuka ehtii kerätä kaikki kantarellit ja mustikat?
Tänään karkasin metsään tosin jo iltapäivällä, kun oli pakko muutenkin lähteä käymään asioilla autolla Vääksyssä. Niinpä kurvasin Kalkkisiin pitkästä aikaa Kopsuontien kautta ja ajoin auton Särkijärventien alkupäähän sillan eteläpuolelle. Ajattelin tarkistaa yhden paikan, jossa viime syksynä oli hienosti mustatorvisieniä. Niitäkin kun kuulemma on jo tänä vuonna löydetty.
Ei löytynyt torvisieniä, mutta kantarelleja oli! Astuin tieltä metsään ja suunnilleen kolmannesta askeleesta lähtien sain kerätä keltavahveroita sammaleen ja vähän karikkeenkin seasta monesta kohdasta. Ensin täyttyi pienehkö kori, sitten oli pakko ryhtyä kasaamaan sieniä marjaämpäriin, johon oli laiskasti noukkinut pohjalle mustikoita ja ahomansikoita. Onneksi sienet olivat sen verran kiinteitä ja marjat kuivia, etteivät kauheasti sekoittuneet eivätkä värjänneet.
Käväisin vielä auton perästä hakemasta pari pientä ämpäriä, lajittelin sienet ja marjat erilleen ja jatkoin sienestystä toisessa paikassa. Sain keltavahveroita yhteensä noin seitsemän litraa reilussa puolessa tunnissa. Itse asiassa sienet löysin ja keräsin vielä nopeammin, mutta se marjanpoiminta oli hitaampaa. Niitä ei tullutkaan kuin vajaan litran verran, juuri sopivasti parin päivän aamuviileihin ja jälkiruoiksi.
Kotona taas huomasin, että seitsemän litran käsittelyssäkin menee aikaa, vaikka siivosin sienet hyvin jo metsässä. Yllättäen vahveroissa oli toukkia, joten hommaa oli vähän tavallista enemmän. Osan peratuista sienistä viipaloin vielä ohuiksi kuivuria varten, pääosan pilkoin pannulle ja paistoin nesteet pois ennen pakastamista.
Minulla ei ole kantarellin kuivaamisesta kovinkaan hyviä kokemuksia, koska sieni tuppaa sitkistymään. Kokeillaan nyt kuitenkin oikein ohuita viipaleita. Tarvitsen nimittäin kuivattuja sieniä elokuussa alkavalla matkalla, josta ehkä myöhemmin lisää...
Niin ja huvilan pihassa on tietenkin taas ihania kesäkukkia vaikka kuinka ja ne yli neljäkymmentä marjapensasta notkuvat kypsyviä marjoja. Mutta nyt on pakko mennä nukkumaan, jotta huomenna voi taas tehdä ensin töitä ja sitten harrastaa sadonkorjuuta. (Kirjoitin ensin sadonorjuuta - melkein orjuuttahan tämä näin heinäkuun lopussa ja elokuussa on!)
tiistai 21. heinäkuuta 2015
Ahomansikoita suuhun ja lautaselle!
Ahomansikat ilmeisesti hyötyvät sateisesta kesästä, sillä niitä on löytynyt paljon. Kaikki kunnia puutarhamansikoille ja etenkin niiden viljelijöille, mutta kyllä villi serkku hakkaa isompansa maussa sata nolla.
Eilen kävimme heittämässä pienen pyörälenkin Kalkkisten keskustasta Nuoramoistentien kautta Onalintielle ja sieltä Kuoppainkulman kautta taas takaisin Nuoramoistentielle ja kotiin. Kilometrejä kertyi reilut parikymmentä.
Viehättävien sorateiden varrella kasvoi paljon mansikoita ja liikennekin oli niin vähäistä, että keräsimme niitä turvallisin mielin. Etenkin yksi kallio jäkälineen, mansikoineen, orvokkeineen ja monine muine kasveineen oli tosi ihastuttava! Sen päältä sain mukaani puoli litraa ahomansikoita.
Olemme keränneet marjoja paljon suoraan suuhun mutta myös jälkiruoaksi. On aika juhlallista paistaa lettuja ja nauttia ne tuoreiden, itse kerättyjen marjojen kanssa. Yhden mustikkapiirakankin olen jo ehtinyt leipoa.
Pihan marjapensaissa alkaa punertaa ja tummua. Rastaat päivystävät jo punaherukkapensaissa, joten viimeistään ensi viikolla on käytävä pelastamassa jotain omaan käyttöön. Mustia linnut tosin eivät syö, joten ihan varmasti saan mehu- ja hillomarjoja ja pakastimen täytettä.
Eilen kävimme heittämässä pienen pyörälenkin Kalkkisten keskustasta Nuoramoistentien kautta Onalintielle ja sieltä Kuoppainkulman kautta taas takaisin Nuoramoistentielle ja kotiin. Kilometrejä kertyi reilut parikymmentä.
Viehättävien sorateiden varrella kasvoi paljon mansikoita ja liikennekin oli niin vähäistä, että keräsimme niitä turvallisin mielin. Etenkin yksi kallio jäkälineen, mansikoineen, orvokkeineen ja monine muine kasveineen oli tosi ihastuttava! Sen päältä sain mukaani puoli litraa ahomansikoita.
Olemme keränneet marjoja paljon suoraan suuhun mutta myös jälkiruoaksi. On aika juhlallista paistaa lettuja ja nauttia ne tuoreiden, itse kerättyjen marjojen kanssa. Yhden mustikkapiirakankin olen jo ehtinyt leipoa.
Pihan marjapensaissa alkaa punertaa ja tummua. Rastaat päivystävät jo punaherukkapensaissa, joten viimeistään ensi viikolla on käytävä pelastamassa jotain omaan käyttöön. Mustia linnut tosin eivät syö, joten ihan varmasti saan mehu- ja hillomarjoja ja pakastimen täytettä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)