sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Parasta hernekeittoa omassa uunissa

Haudutin hernekeittoa samoista syistä kuin moni muukin talvella: pakastimeen oli jäänyt sopivaa lihaa muusta ateriasta, paksu keitto lämmittää ulkoilun jälkeen, ja onhan kuivista herneistä keitetty keitto myös todella edullista. Pääasia on tietenkin vahva ja lämmin maku, jonka rokka saa muhiessaan rauhassa.

Raaka-aineista tänne Kalkkisiin liittyvät mausteena käyttämäni lipstikka ja kuivatut sienet, joita on valmistamassani sieni-kasvisliemijauheessa. Mukanani kaupungista toin talvisen lammaspadan tähteet ja karitsan etujalan luun, jotka olin säilönyt pakastimeen kahden eri aterian jälkeen.

Hernekeitossa on oleellista muistaa laittaa herneet likoamaan edellisenä iltana vähintään 10 tunniksi. Aamulla mies sytytti tulen leivinuuniin, jota lämmitimme vuorovedoin muiden puuhien lomassa pari tuntia.

Nyt meillä on myös mittari, joka kertoo lämpötilan. Arvioin lämmön tällä kertaa ihan ok, sillä se oli noin 180 astetta kun olin saanut puut ensin hiiliksi, mustuneet hiilet siivottua sinkkiämpäriin (jonka nostan aina ulos palamattomalle alustalle, talvella tietenkin hankeen), uunin putsattua lumessa kastellulla harjalla ja pellit lopulta kiinni. Mutta kun aion leipoa, pitää puita polttaa selvästi enemmän, jotta saan lämmön kipuamaan 225-250 asteen paikkeille.

Puiden palaessa laitoin rautapadan pohjalle lionneet herneet, noin litran vettä ja pari kuorittua ja pilkottua porkkanaa. Kaadoin päälle lammaspadan liemineen, sipuleineen, tomaatteineen ja pienine lihapaloineen (7,5 dl rasiallinen) ja nostin vielä luun niiden päälle. Kaavin sekaan vielä edellispäivän kantarellikastikkeen lopun, puolisen desiä. Mausteeksi lisäsin muutaman lehden kuivattua lipstikkaa mutta en yhtään suolaa tai mitään muuta maustetta tässä vaiheessa.

Kun pata oli saatu uuniin ja siellä porissut reilun tunnin, piti lisätä aika reilusti vettä. Seuraavan tunnin jälkeen maistelin ja päädyin lisäämään vielä vähän vettä ja ruokalusikallisen vahvaa sieni-kasvisliemijauhetta. Sopivan pehmeitä herneet olivat noin kolmen tunnin jälkeen.

Ja mikä tuoksu ja mikä maku! Aina pihalla käynnin jälkeen tuoksu houkutteli niin, että oli vaikea jaksaa odottaa ruoan valmistumista.

Tästä määrästä keittoa - tai herne-lihapataa - puoliso ja minä syömme vielä tänäänkin reilun annoksen. Kerran pakastettua lihaa ei tietenkään pidä enää pakastaa, joten mahdolliset tähteet vien kyllä tänään kompostiin. Tuleehan siitä sitten multaa puutarhan viljelyksiä varten.

Eilen lueskelin pitkästä aikaa puutarhakirjoja, joita olen joskus ostanut edellisen kesäasuntomme kirjahyllyyn. Etsin tietoa köynnöksistä, joita haluaisimme aika ruman ulkoseinämme peitoksi. Löytyihän sieltä tieto, mikä köynnös on kietoutunut joidenkin marjapensaidemme sisään, ilmeisen kirottu ja hurjasti leviävä karhunköynnös. Ehkä sitä ei ole syytä siirtää uuteen paikkaan, tosin seinänvierus ajettavan nurmikon vierellä voisi olla aika turvallinen.

Hurjasti leviää ilmeisesti myös kurtturuusu, jonka marjoista keittämääni ruusunmarjahilloa söin tänäkin aamuna viilin päällä. Aavistelen, että puutarhasta tulee minullekin jonkinlainen taistelutanner toivottujen ja haitallisena pidettyjen lajien välillä.