Parsan viljelystä olemme tähän kevääseen asti vain vitsailleet, sillä aiemman hataran tietämykseni mukaan ensimmäiseen satoon menee monta vuotta. Jossain vaiheessa olin kuitenkin ostanut alennusmyynnistä parsankasvatuksen oppaan.
Huhtikuussa satuin Pihapiiri-messuilla huomaamaan nipun juurakkoja yhdellä kojulla. Ostin sen pois ja unohdin kuivuneen näköiset juurakot moneksi viikoksi huvilan keittiöön liian lämpimään, josta puoliso nosti ne jossain vaiheessa ulkoeteiseen.
Toukokuun puolivälissä päätin perustaa parsapenkin yhteen viljelylaatikkoon ja kävin sitä varten ostamassa oikein hiekkaakin kuohkeuttamaan maata. (Se olikin raskain homma, sillä 25-kiloinen säkki on yllättävän raskas nostettava tällaiselle kirjoitustyöläiselle.)
Lukaisin ohjeet, joiden mukaan juurakot pitää istuttaa maahan säteittäisesti avattuina ja noin 20 sentin syvyyteen. Kun ryhdyin avaamaan nippua, tajusin että siinähän on paljon enemmän istutettavaa kuin mille olin varannut tilaa. Niinpä otin käyttöön myös osan viereisestä viljelylaatikosta, johon en ollut vielä ehtinyt kylvää tai istuttaa mitään. Hiekkaa siihen ei enää riittänyt.
Sitten päätin vain jäädä odottamaan jotain, joka tapahtuisi aikaisintaan ensi keväänä. Muutaman kerran kastelin laatikoita muiden ohessa sen kummemmin niitä tarkkailematta. Kunnes pari päivää sitten näin aika kuivan mullan pinnassa ihka oikean parsanverson. Se oli noussut siihen laatikkoon, jossa ei ole hiekkaa ja joka todennäköisesti on kosteampi.
Jätin verson paikalleen kasvamaan, sillä kasvi tarvitsee sen vahvistuakseen. Toki toivon, että näkisin tämän alkukesän aikana vielä monta muutakin versoa. Jos en, tiedän ainakin yhden juurakoista olevan hengissä.
Eihän parsankasvatuksessa ole taloudellisesti mitään järkeä (niin kuin ei ole monessa muussakaan kotipuutarhan viljelyhankkeessa). Nykyäänhän parsaa saa hyvin keväisin ja alkukesällä, vuosi vuodelta paremman kuntoisena.
Oman parsapenkin ihanuus piilee siinä uskomuksessa, että hetki ennen ruoanlaittoa leikattu parsa todennäköisesti maistuu aivan muulta kuin vähintään päivän matkustanut. Ja toki iloitsen siitäkin, jos pystyn viljelemään jotain näin vaikeana pidettyä. Katsotaan nyt, tuleeko tarinalle jatkoa.
Päivitys 23.6.2018:
Nyt myös siihen hiekalla parannettuun penkkiin on noussut ensimmäinen parsanverso. Ainakin kaksi juurakkoa on siis hengissä!
Se ensimmäinen verso on kasvanut jo monihaaraiseksi kasviksi, joten enää sitä ei ole enää edes kiusaus leikata maistettavaksi. Tuijotan multaa nyt entistäkin tiiviimmin.