sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Korvasieniaika on koittanut

Viime vuosina olen tottunut siihen, että korvasieniaika alkaa aikaisintaan äitienpäiväviikonloppuna. Kostea kevät ja lämpenevä sää saivat kuitenkin arvelemaan, että tänään kannattaisi jo käydä kurkistamassa.

Hyvä niin, sillä viime vuonna löytämälleni paikalle oli noussut jo ihan lupaavasti satoa.

Toki itiöemät olivat vielä aika pieniä mutta kuitenkin ihan kerättävän kokoisia. Joka vuosi alkaa muuten jossain vaiheessa keskustelu siitä, minkä kokoisia sieniä saa kerätä. Aika hassua, sillä sienillä ei ole mitään alamittaa. Aika monen mielestä on silti väärin kerätä pieniä sieniä, jotka voisivat vielä jäädä kasvamaan paikoilleen (ja ehkä odottamaan juuri arvostelun esittäjää).

Itse eliön kannalta ei ole kuitenkaan merkitystä sillä, minkä kokoisena se poimitaan. Sienirihmasto eli pääosa sienestä on maan alla, me vain poimimme maan päällisiä itiöemiä ja nimitämme niitä sieniksi.

Jos minä haluan putsata ja valmistaa sormenpään kokoisia korvasieniä tai kantarelleja, se ei ole mikään luonnonsuojelurikos.

Mutta takaisin tämän päivän retkeen. Löysin ensimmäiset korvasienet heti astuttuani hakkuuaukolle, joten jännitysmomentti oli siinä suhteessa ohi. Uutta olivat kuitenkin laakakorvasienet, joita en viime vuonna löytänyt ollenkaan. Eivät ne mitään harvinaisuuksia ole, ja makukin on "serkkua" miedompi. Mutta kerään kyllä matkaan myös laakakorvasienet ja käsittelen muiden mukana.


Sienten etsinnän ohessa herkistin aistini linnuille. Jo monena keväänä olen korvasieniretkellä saanut havainnon sekä palokärjestä että käestä. Palokärki touhuilikin puussa tehokkaasti ja tarjoili aukean yli lentäessään myös muita ääniä, mutta käen kukuntaa en ensimmäisellä paikalla kuullut.

Kotiin päin ajaessa päätin pysähtyä vielä paikalla, joka viime vuonna oli mielestäni jo aika lailla ehtynyt. Yllättäen sen reunoille oli noussut sekä korvasieniä että laakakorvasieniä. Aukko sijaitsee aivan tien vieressä, ja ojia oli selvästi perattu hiekalle asti, mikä osittain selittää uuden sadon. Mikä ilahduttavinta: käki kukkui!

P.S. Olipa mukava siirtyä Kalkkisten kevääseen myös siinä mielessä, että Pihamaan puoti ja kahvila ovat taas auki. Kävimme sekä eilen että tänään hakemassa virkistystä pihatöiden ja muun puuhailun lomaan. Tänään sain pitkästä aikaa maistaa Riitta Pihamaan paistamaa munkkia.

tiistai 1. toukokuuta 2018

Porukalla gluteenittomia karjalanpiirakoita

Olen jo pitkään haaveillut karjalanpiirakkatalkoista, joissa pääsisin harjoittelemaan ja parantamaan omaa vaatimatonta osaamistani. Lopulta löysimme tyttären ja kokki-leipuri-miniän kanssa yhteisen vapaan eli käytännössä tämän vapun. Äskeisellä vappubrunssilla meillä oli lämpimät piirakat pöydässä.

Oikeita ruiskuoreen leivottuja piirakoita emme paistaneet, sillä perhepiiriimme kuuluu useita henkilöitä, jotka joko keliakian tai muiden syiden vuoksi eivät voi syödä perusviljoja. Lisäkierroksia tuo se, että lähipiirissä on myös maitoallergikko ja useita pahasti laktoosille herkistyneitä.

Aloitinkin urakan jo eilen keittämällä riisipuuron riisimaitoon ja jäähdyttämällä sen päivän käyttöä varten. Yhden litran puuroannokseen (2 dl riisiä) lisäsimme vielä yhden munan ennen varsinaista leipomista. Puuroannos ei sitten riittänytkään, mutta siitä lisää myöhemmin.


Päädyimme jo aiemmin testattuun tattariseen kuoritaikinaan, joka löytyy Gluteenitonta leivontaa -blogista. Itse pidän kovasti tattarin mausta, mutta sitä vieroksuvillekin voin vakuuttaa, että maukas tattari sopii oikein hyvin rukiin sijaiseksi, etenkin yhteistyössä täytteiden kanssa.

Teimme taikinaa kaksinkertaisen annoksen, johon ohjeen mukaan tulee 4 dl kylmää vettä, 1 tl suolaa, 4 tl psylliumia ja 6 dl tattarijauhoa. (Psyllium on ratamokasvin siemenkuoresta tehty valmiste, joka lisää kuohkeutta, sitkoa ja kuituja gluteenittomaan leivontaan. Sitä voi käyttää myös sellaisenaan edistämään vatsan toimintaa.)

Taikina valmistuu näin: psyllium liuotetaan veteen ja annetaan turvota jonkin aikaa, jolloin siitä tulee hieman hyytelömäistä. Lisätään suola ja sen jälkeen jauhot vähitellen. Kaikkea jauhoa ei kannata väkisin vaivata taikinaan, jotta siitä ei tule liian kovaa. Vaivaaminen ei myöskään lisää sitkoa. Meidän taikinaamme meni ensin n. 5 dl jauhoa, loppu tarttui taikinaan pöydältä kauliessa.

Taikinasta kannattaa ensin muovata pitkät tangot, joista leikataan suunnilleen saman kokoisia paloja. Palat kannattaa säilyttää esimerkiksi kostean pyyhkeen alla, jotta ne eivät kuivu liikaa ennen kaulimista. Paloista kaulitaan soikeita ja mahdollisimman ohuita kuoria, joiden keskelle täyte lisätään.

Kokkiminiä vinkkasi laittamaan puuron muovipussiin ja pursottamaan siitä piirakalle. Aika paljon siistimpää kuin lusikalla söhrääminen! Vaikeinta olikin arvioida, paljonko puuroa tarvitaan.

Seuraavaksi piti tehdä se kuuluisa rypytys. Kokki rypytti kätevästi keskeltä päin kumpaakin päätä, minä vähän niin ja näin. Sellaisen neuvon sain, että kannattaa painaa rypyt mataliksi, jotta harjanteet eivät uunissa pala. Muuten tyyli on vapaa.

Sitten oli vuorossa paisto n. 250-asteisessa uunissa. Arvion mukaan siihen menee n. 15 minuuttia, mutta tsekkasimme kyllä jokaisen pellillisen kohdalla piirakat myös alapuolelta. Tattarijauho jää paistuessaankin varsin vaaleaksi, joten ei kannata vain odottaa ja antaa piirakoiden kuivua. Riittää, että pohja on tummentunut ja hieman kumiseva eli kypsän oloinen.

Kokemuksia täytteestä: riisimaitoon keitetty puuro kuohui aika paljon uunissa, mutta syynä voi olla myös hieman löysä puuro. Ensimmäisen litran puuromme (jota alkuperäisen ohjeen mukaan olisikin pitänyt olla kaksinkertainen annos) loppui siis kesken. Keitin sen jälkeen pikapuuron eli desin puuroriisiä vedessä kypäksi ja lisäsin lopulta kuumaan ja tahmeaan riisiin noin desin laktoositonta kermaa ja jäähtyneeseen massaan vielä munakeltuaisen. Tämän annoksen piirakat paistoimme visusti erillään edellisestä, jotta ne eivät menisi sekaisin täysin maidottomien piirakoiden kanssa.

Ja kas, vielä jälkimmäisen puuroeränkin jälkeen meille jäi joitain kuoria ilman täytettä. Helpointa olisi tietysti ollut vain paistaa niistä vaikka juustotikkuja tai heittää taikina pois, mutta halusin vielä kokeilla perunatäytettä. Niinpä kuorin neljä perunaa, pilkoin ne aika pieniksi ja keitin pikaisesti suolavedessä kypsiksi, survoin soseeksi,  lisäsin hieman laktoositonta kermaa ja jäähtyneeseen muusiin vielä yli jääneen valkuaisen.

Kannatti paistaa myös perunapiirakoita, sillä niistä tuli aivan mahdottoman meheviä ja maukkaita! Ensi kerralla taidankin tehdä täytteeksi yhden satsin riisipuuroa ja rinnalle kunnon annoksen perunamuusia.

Sitten vielä yksi tärkeä juttu: piirakoiden voitelu. Maidottomuuden vuoksi teimme sen tällä kertaa margariinillä. Kätevintä on sulattaa rasva ja kastaa piirakat siinä vielä lämpiminä. Sen jälkeen piirakat voipaperin ja pyyhkeen alle jäähtymään, jolloin kuoresta tulee juuri sopiva.

Huomenna olen menossa käymään sukulaistalouteen, johon vien parikymmentä gluteenitonta ja maidotonta riisipiirakkaa. Osan annoin mukaan kanssaleipojille, loput säilöin pakastimeen odottamaan sopivia syöjiä.  Ne viimeiset ihanat perunapiirakat syön puolison kanssa huomenna.


perjantai 13. huhtikuuta 2018

Mehut lopussa, marjoja on vielä

Kaivoin pakastimesta juuri viimeisen pullollisen herukkamehua. Eli nyt ei ole enää edes mehumarjoja, joista keittää. Minullahan on tapana sulloa pakastimet täyteen Kalkkisten marjoja kymmenistä pensaistamme ja keittää niistä vähitellen juomaa.

Kahden aikuisen taloudessamme menee paljon omia mehuja, sillä käytämme hiihto-, pyörä- ja muiden lenkkien yhteydessä vain näitä luonnon energiajuomia. Yleensä sekoitamme sokeroidun mehumaijamehun kivennäisveteen, jolloin samasta juomasta saa sekä vitamiineja, sokereita että suoloja.

Ehkä noin kuukauden verran on sinniteltävä, kunnes saa raparperia ja voi keittää siitä mehua. Mutta en sure, sillä marjat ja muutkin pakastimen antimet on hyvä syödä mahdollisimman tuoreina.

Vielä on pakastimessa mustikkaa ja tyrniä, joista surautan aamuisin tehopirtelön inkiväärin, luomubanaanin, maustamattoman jogurtin ja Puhtikauran kanssa. Aiemmin talvella oli vielä karviaisia ja viinimarjoja, joilla sai vaihtelua smoothieen. Joskus lisään myös siemeniä, pähkinöitä tai manteleita. Banaani on sen verran makea, ettei joukkoon tarvita hunajaa eikä varsinkaan sokeria.

Toistain jokakeväisen saarnani: kannattaa tyhjentää sitä pakastinta nyt, ennen kuin uutta satoa alkaa tulla. (Tosin pelkään pahoin, etten millään saa kulumaan kaikkia viime vuonna keräämiäni rouskuja, vaikka niitä on käytetty melkein päivittäin läpi talven. Muut pakastetut sienet sentään on syöty. No, viime sienisesonki oli poikkeuksellisen hyvä.)

Vitamiinitkin tulevat tosi tarpeeseen näin kevään korvalla. En ole kärsinyt edes flunssasta kuluneena talvena, mikä voi tietysti olla hyvää tuuriakin. Mutta ei marjojen syömisestä läpi talven ainakaan haittaa ole. Kuituakin niistä saa, samoin noista lisäämistäni "roskista".

lauantai 31. maaliskuuta 2018

Pääsiäisvierailu lammastilalla

Sysmän puolella Ravioskorvessa sijaitseva Korven Karitsa järjesti pitkänäperjantaina avoimet ovet, joihin mekin osallistuimme.

Pop up -kahvila ja -kauppa oli hauskasti sijoitettu lampolaan, joten me vieraat pääsimme näkemään lampaita karitsoineen, viiriäisiä ja kanoja aidossa ympäristössään. Karitsojen "mää" kuulosti todella kirkkaalta vanhempien lampaiden rinnalla!

Kahvilassa oli tarjolla kahvia ja leivonnaisia ja tilaamalla myös hampurilaisia. Me päädyimme kahviin ja pääsiäiseltä maistuviin pulliin. Puolen päivän kahvit maistuivat erityisen hyviltä, sillä olimme käyneet Kalkkisten markkinaladulla hiihtämässä. (Onpa muuten ollut hieno hiihtotalvi ja ladut upeassa kunnossa, kiitokset siitä!)

Pääsiäistä varten ostimme viiriäisen munia ja palan savulammasta. Lisäksi mukaan tarttui tulevia grillauksia varten sisäfilettä ja maksaa, jotka myytiin pakasteina.

Lihatuotteita ostamme nykyään hyvin valikoiden; en edes muista, koska viimeksi jostain ns. tavallisesta marketista. Jos ja kun lihaa syömme korkeintaan kerran viikossa, tuntuu hyvältä käydä hakemassa se tilalta tai esimerkiksi hallin tiskiltä, jossa voi kysellä tarkemmin lihan alkuperästä. Laadun kyllä tunnistaa.

Minulla on lähipiirissä useita kasvissyöjiä ja vegaaneja sekä ihmisiä, jotka syövät esimerkiksi vain riistaa. Uskon itsekin vakaasti siihen, että kasvisruoka on sekä ympäristön että ihmisen terveyden kannalta parempi vaihtoehto kuin eläinproteiineihin nojaava ruoka. Puhumattakaan siitä, että eläimillä on oikeus elää lajilleen tunnusomaista elämää, johon ei kuulu kärsimys massatuotantolaitoksissa.

Lähilihaa ja -kalaa syön ainakin toistaiseksi hyvällä omallajatunnolla, etenkin kun käytämme myös sisäelimiä eli eläinten edullisempia ja usein hyljeksittyjä osia.

Uskon tilavierailujen olevan yksi keino näyttää, että asiat ovat kunnossa. Ja toki ne tukevat myös maatalousyrittäjien elinkeinoa. Mieluummin vähän lihaa ja kalaa läheltä kuin paljon ja hieman halvemmalla maista, joiden pyynti- ja tuotanto-olosuhteista ei ole mitään käsitystä.

Pääsiäisvieraat tulivat perjantai-iltapäiväksi, jolloin tarjosimme parsaa, salaattia, sienikastiketta rouskuista, Hatanpään muikkuja, Korven Karitsan savulammasta ja viiriäisenmunia sekä juustoja. Kuuden hengen porukassamme oli monen erilaisen dieetin noudattajia, joille kaikille löytyi ja riitti syötävää.




sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Muikkuja nuotta-apajalta

Eilen oli ainutlaatuinen tilaisuus käydä seuraamassa talvinuotan nostoa Pulkkilanharjun kupeessa. Kalastaja Jyrki Hatanpäällä oli Asikkalanselän jäällä nuotta-apaja, jonka nostaminen vaikutti varsin kunnianhimoiselta ja panostuksia vaativalta hommalta.

Nuotta on todella iso - sivut vähintään kymmenien metrien pituiset -  ja levitetty selälle avantojen kautta. Oli kylältä apumiehiä ja moottorilla toimiva vinssi, jolla nuotan pystyy kerimään kasaan. Tämän enempää en ymmärrä - pahoitteluni, jos tässäkin on jo virheitä.

Korjaus: juttelin 11.3. Hatanpään kanssa ja kuulin, että nuotan sivut ovat n. 500 metriä pitkät.
Kun kävin katsomassa puuhaa kahden maissa iltapäivällä, nuotan vetäminen oli vielä kesken ja moottorin meteli aikamoinen. Menin paikalle uudestaan pari tuntia myöhemmin, ja silloin  jäällä oli jo melkein kansanjuhla, paljon ostomahdollisuutta odottavia ihmisiä. Ja autoja, mikä hieman hirvittää Päijänteen epävakaiden jääuutisten jälkeen!

Ja reilun puolen tunnin kuluttua ensimmäiset kalat pomppivatkin kapeassa avannossa. Loppuvaiheessa nuottaa kerittiin kasaan käsin, jotta kalat saatiin sopivasti kasaan. Saalis oli odotetusti enimmäkseen muikkua, seassa jonkin verran kuoretta ja ainakin yksi iso lahna.

Muikkua alettiin nostaa haavilla laatikoihin ja kylmälaukkuihin, joita fiksuimmat olivat osanneet ottaa mukaan. Onneksi minulla oli repussa muovipussi, johon kauhoin mielestäni sopivan määrän. En kotonakaan muistanut punnita saalista, mutta puolison kanssa meni puoli tuntia putsaamiseen, koska emme ole ammattilaisia.

Kalamiehille päivä oli varsin pitkä ja viileä, joten voin vain kunnioittaa ahertajia! Erityisen ihastuneesti seurasin kalastajan omia poikia, joita ei tuntunut kylmä, väsymys tai nälkä vaivaavan. Jonkinlainen pieni taukokoppi näkyi olevan henkilökunnalle tarjolla. Kaunistahan jäällä oli, kun aurinko onneksi paistoi.



Tänään oli sitten vuorossa ruoanvalmistus. Päätimme taas kerran hyödyntää yhden kauniin pakkaspäivän sytyttämällä grillin. Kalat halsteriin ja muut ainekset parilalle, niin valmistui ateriamme.

Taas tänä viikonloppuna olen pohtinut, miten hienoa elämää voi viettää Asikkalan maaseudulla kesät talvet. Eilen kävimme myös hiihtämässä Vääksyssä kauppareissun yhteydessä. Sivakoimme Vesijärven jäällä Kalmarinrannasta Varjansaaren ympäri ja vielä Pirppulanrannan kautta lähtöpisteeseen, noin 8,5 km. Nuotta-apajalla käyntien jälkeen vallitsi lähes raitisilmamyrkytys eli ihana väsymys. Eipä tarvinnut matkailla kauas näiden elämysten perässä.

keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Pikapastaa ja sienikeittoa hirveään nälkään

Tänään tein tunnin lumitöitä ennen lounasaikaa ja tulin sisään hurjan nälkäisenä. Ruokaa en ollut ehtinyt miettiä, joten piti ryhtyä katsomaan kaappeihin.

Pöydältä löytyi kypsä avocado ja muutama tomaatti, kuivakaapista tarjouksesta ostettuja pinjansiemeniä. Kuivapastaa oli jäljellä juuri yhden hengen tarpeisiin. Jääkaapista löytyi puolikas sitruuna ja pala hieman yli-ikäistä punahomejuustoa.

Näin tein: laitoin veden kiehumaan, maustoin suolalla ja heitin tagliatelle-pastakääröt kiehuvaan veteen. Kuuden minuutin kiehumisajan aikana kaavin avocadon lihan syvälle lautaselle, pirskotin päälle sitruunan mehun, lisäsin hieman suolaa ja siivutin sekaan yhden valkosipulinkynnen. Poistin valkosipulisiivut parin minuutin kuluttua, koska en halunnut syödä raakaa valkosipulia ja henkäillä höyryjä vielä ensi yönäkin. Ehdin vielä puolittaa tomaatit, siivuttaa juuston ja heittää mukaan puoli desiä pinjansiemeniä.

Kun pasta oli kypsynyt, huuhdoin sen ja lorautin sekaan hieman oliiviöljyä. Kaadoin kuuman pastan muiden ainesten päälle ja sekoitin, jolloin juusto hieman suli. Ja sitten söin. Ihan kaiken. Nälkä lähti ja maistui!

Eilen muuten tein hieman suunnitellumpaa pikaruokaa, jossa siinäkin oli teemana "kaivellaan kaappeja". Sienikeittoa varten pilkoin hieman kuivahtaneen puolikkaan purjon, pienen sipulin sekä jääkaappiin jääneet pari siivua vahvaa chorizo-makkaraa, jotka kuullotin nopeasti kattilassa. Lisäsin litran vettä ja murensin sekaan pari reilua kourallista kuivattuja herkkutatteja ja puoli desiä mustatorvisieniä sekä itse tekemääni lipstikkasuolaa. Annoin porista ja raastoin sekaan vielä pari porkkanaa. Kun chorizon chili maistui mielestäni hieman liikaa, taivuin lisäämään purkillisen creme fraichea. Puolessa tunnissa valmistui ja maistui tietenkin ihanalta!

Talvella muuten kannattaa joskus muistaa keittää ihan oikeaa kaakaota. Tai aivan oikeaa olisi tietenkin sellainen, johon on sulatettu tummaa suklaata, mutta hyvää tulee myös makeuttamattomasta luomukaakaojauhosta maidon tai joidenkin kasvisvaihtoehtojen seassa.

Eilen innostuin jopa vispaamaan kermavaahtoa puolisolle, joka kävi hiihtämässä. No, kyllä minä sitä kermaa itsekin otin...

sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Ylellistä ruokaa Päijänteen kalasta ja itse kerätyistä sienistä

Viime aikoina on näkynyt paljon uutisia siitä, miten vaikea on saada mistään kotimaista järvikalaa.
Siksi ilahduin aivan suunnattomasti, kun paikallinen kalastaja Jyrki Hatanpää ilmoitti pari viikkoa sitten, että nyt kalaa taas saa joulutauon jälkeen. Ensin oli tarjolla komeita kuhia, tänä viikonloppuna sekä muikkua että kuhaa. Ja kaikki nämä sopivasti ostettavissa huvilan ja kodin välistä!

Ensimmäisellä kerralla ostin parin kilon kuhan, josta puoliso ja minä söimme kolme kertaa. Kun perkasin ja käsittelin kalan, tein siitä kaksi nahallista fileetä ja keitin ruodoista ja päästä liemen kalakeittoon. Ensimmäisen fileen paistoin saman tien uunissa sienten ja purjon kanssa, toisen pakastin ja otin käyttöön eilistä grilliateriaa varten.

Nahallinen filee toimi oikein hyvin halsterissa, joka oli ensin grillin sivussa ja loppuvaiheessa asetettu suoraan tulen päälle. Alapuolen nahka suojasi hyvin rasvatonta kalan lihaa, joka kypsyi mehukkaaksi savussa ja kuumuudessa.  Olin maustanut kalan etukäteen sitruunamehulla, suolalla ja kuivatulla tillillä ja sivellyt molemmille puolille öljyä. Laitoin halsteriin kypsymään myös öljytyn ja pituussuunnassa halkaistun purjon, ja grillasimme myös punajuurisiivuja, pakastimesta kaivettuja punikkitatin paloja ja halloumia. Tatit marinoin nopeasti ensin öljyllä, soijakastikkeella ja tilkalla balsamicoa.
Tänään kävimme ostamassa kilon muikkuja, jotka olivatkin pienempiä kuin syksyllä. Kalat myi kalastajan poika, joka kertoi olleensa itsekin nostamassa niitä jään alta nuotalla. Kotiin tultuamme perkasin kalat samalla, kun puoliso hoiti muuta ruoanlaittoa. Lopuksi mies pyöritteli kalat ruisjauho-suolaseoksessa ja paistoi ne voissa. Samaan aikaan valmistin juhlavaa perunamuusia, johon lisäsin hieman voita, kermaa, murskattua ja kuivattua sikurirouskua sekä jääkaappiin jääneet pari ruokalusikallista parmesaaniraastetta.

Paistetut muikut olivat taivaallisen hyviä ja sikurirouskulla maustettu perunamuusi aivan omaa luokkaansa! Väittäisin, että tällä yhdistelmällä pärjäisi vähän paremmassa ravintolassakin.

Rahasta puhuminen ja kirjoittaminen on välillä vaikeaa hyvän ruoan ja laadukkaiden raaka-aineiden yhteydessä. En koskaan laita ruokaa vain sillä ajatuksella, että selviäisin mahdollisimman halvalla. En myöskään hyljeksi hyviä raaka-aineita, jotka maksavat vähän tai ovat ilmaisia. Mutta kyllähän se ilahduttaa, että saa huippulaatuista järvikalaa (ja monenlaisia muita herkkuja sesongin mukaan) omalta kylältä kohtuulliseen hintaan. Ei halvemmalla kuin tarjouslohi mutta taatusti edullisemmin kuin useimmilta kalatiskeiltä. Nämä perkaamattomat eli pyöreät kalat vaativat tietenkin myös omaa työpanosta, mutta välillä kalastajalta saa myös savustettuja ja muita valmiita herkkuja.

Niin ja muistutan vielä ilmaisista raaka-aineista eli sienistä. Meillä oli grillattujen punikkitattien ja sikurirouskuperunamuusin lisäksi pöydässä myös erinomaista sienisalaattia. Ihanaa, kun on varastoja, joista ottaa!