lauantai 31. joulukuuta 2016

Blininpaistajan valurautapannut kuntoon

Mies ja minä käytämme valurautapannuja etenkin blinien paistoon. Jokin aika sitten huomasimme, että nyt ei paistaminen enää onnistu, taikina tarttuu kiinni. Piti ottaa haltuun rasvapoltto. Puoliso teki pikapolton ensin rypsiöljyllä ja ehtikin ihastua, miten hyvin blininpaisto onnistui. Ilo oli lyhytaikainen, vain kaksi satsia onnistui.

Oli tutustuttava aihepiiriin paremmin (netissä tietysti). Useimpien ohjeiden mukaan ainoa oikea rasva on sianihra, ja lieden pitää olla tosi kuuma, jotta rasva imeytyy pannuun, palaa kiinni raudan pintaan ja muodostaa tarttumattoman pinnan. Niinpä keräsimme kaikki omistamamme valurautapannut Pulkkilanharjulta ja Kalkkisista ja päätimme tehdä polton huvilan puuhellalla.

Vielä piti hankkia oikeaa rasvaa. Onneksi nykyään on olemassa sellainen hyöydyke kuin Muurikka-rasva, jossa siinäkin ihra on pääosassa. Ostimme pari rasvatuubia Lampisen kaupasta ja lähdimme lämmittämään hellaa.

Ihan hyvä idea muuten, mutta homma olisi kannattanut tehdä huvilaviikonlopun päätteeksi, ei perjantain aamupäivän ensimmäisenä työnä. Rasvan käry oli vahva, joten oli pakko ensin sulkea ovet muihin huoneisiin sekä hajun että palohälytinten vuoksi. Koko ajan piti vahtia, ettei vain rasva mistään kohtaa pääse leimahtamaan liekkeihin. Pari tuntia siinä puuhasin, sen jälkeen rasva oli mielestäni imeytynyt ja muodostanut tumman pinnan. Sitten olikin pakko ensin tuulettaa ja sitten lähteä käymään Pulkkilanharjulla suihkussa ja vaihtamassa vaatteita, jotta voisimme jatkaa oleskelua huvilalla.

Tänään päätin kokeilla käsiteltyä lettupannua ja paistaa siinä peruna-juusto-purjo-lettuja. Raastoin pari gouda-juuston kantaa, kolme raakaa perunaa ja siivutin ohueksi muutaman sentin purjonvartta. Lisäsin yhden munan, kuivattua kirveliä, mustapippuria ja hieman suolaa (juustoissa on suolaa) ja sekoitin. Paistoin seoksesta lettuja tai ehkä pikemmin pihvejä painelemalla seosta voideltuihin lettupannun aukkoihin. Hyvin toimi: raaka peruna liimautui juuston kanssa tiiviiksi kakkaraksi, mutta ei tarttunut pannuun. Peruna myös ehti kypsyä, kun malttoi painella seosta tiukasti kuumaa pannua vasten.

Toivotaan nyt, että pannut kestävät tarttumattomina vähän useammankin paistokerran. Valurautapannu on ehdoton suosikkini etenkin pienessä koossa, jolloin sitä jaksaa nostella. Kalkkisista löysimme myös edellisen omistajan jäljiltä täydellisen Tarte Tatin -pannun eli korkeareunaisen ja metallikahvaisen astian, jonka voi paistamisen jälkeen panna uuniin. Menee sekin jälkiruoka kokeiluun viimeistään seuraavan omenasesongin aikaan.

Ihan pelkkiä peruna-juustopihvejä emme tänään, uudenvuodenaattona, syö. Pöydässä on mm. sienisalaattia, sukulaisten valmistamaa ihanaa kalasäilykettä, tryffelisalamia ja erilaisia etikkasäilykkeitä. Hyvää uutta vuotta kaikille!