keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Pikapastaa ja sienikeittoa hirveään nälkään

Tänään tein tunnin lumitöitä ennen lounasaikaa ja tulin sisään hurjan nälkäisenä. Ruokaa en ollut ehtinyt miettiä, joten piti ryhtyä katsomaan kaappeihin.

Pöydältä löytyi kypsä avocado ja muutama tomaatti, kuivakaapista tarjouksesta ostettuja pinjansiemeniä. Kuivapastaa oli jäljellä juuri yhden hengen tarpeisiin. Jääkaapista löytyi puolikas sitruuna ja pala hieman yli-ikäistä punahomejuustoa.

Näin tein: laitoin veden kiehumaan, maustoin suolalla ja heitin tagliatelle-pastakääröt kiehuvaan veteen. Kuuden minuutin kiehumisajan aikana kaavin avocadon lihan syvälle lautaselle, pirskotin päälle sitruunan mehun, lisäsin hieman suolaa ja siivutin sekaan yhden valkosipulinkynnen. Poistin valkosipulisiivut parin minuutin kuluttua, koska en halunnut syödä raakaa valkosipulia ja henkäillä höyryjä vielä ensi yönäkin. Ehdin vielä puolittaa tomaatit, siivuttaa juuston ja heittää mukaan puoli desiä pinjansiemeniä.

Kun pasta oli kypsynyt, huuhdoin sen ja lorautin sekaan hieman oliiviöljyä. Kaadoin kuuman pastan muiden ainesten päälle ja sekoitin, jolloin juusto hieman suli. Ja sitten söin. Ihan kaiken. Nälkä lähti ja maistui!

Eilen muuten tein hieman suunnitellumpaa pikaruokaa, jossa siinäkin oli teemana "kaivellaan kaappeja". Sienikeittoa varten pilkoin hieman kuivahtaneen puolikkaan purjon, pienen sipulin sekä jääkaappiin jääneet pari siivua vahvaa chorizo-makkaraa, jotka kuullotin nopeasti kattilassa. Lisäsin litran vettä ja murensin sekaan pari reilua kourallista kuivattuja herkkutatteja ja puoli desiä mustatorvisieniä sekä itse tekemääni lipstikkasuolaa. Annoin porista ja raastoin sekaan vielä pari porkkanaa. Kun chorizon chili maistui mielestäni hieman liikaa, taivuin lisäämään purkillisen creme fraichea. Puolessa tunnissa valmistui ja maistui tietenkin ihanalta!

Talvella muuten kannattaa joskus muistaa keittää ihan oikeaa kaakaota. Tai aivan oikeaa olisi tietenkin sellainen, johon on sulatettu tummaa suklaata, mutta hyvää tulee myös makeuttamattomasta luomukaakaojauhosta maidon tai joidenkin kasvisvaihtoehtojen seassa.

Eilen innostuin jopa vispaamaan kermavaahtoa puolisolle, joka kävi hiihtämässä. No, kyllä minä sitä kermaa itsekin otin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti