Kalenteriluukku 18, nokirousku

Nokirouskua keräsin ensimmäistä kertaa menneenä syksynä, yhdellä syyskuun loppupuolen retkellä aivan läheltä Kalkkisten huvilaamme. Olin liikkeellä tyttären ystävän kanssa, joka halusi löytää ja löysikin kohtuullisen paljon tatteja. Minä keskityin hyvän tattikauden jälkeen kaikkiin muihin lajeihin.

Hyvä niin, sillä uutta etsivät silmäni osuivat hieman oudonoloisiin tummiin lakkeihin. Tunnistin sienen vasta käännettyäni sen. Tunnistus oli kyllä varsin helppoa: tummanruskea ja samettimainen lakki päältä, alla vaaleat heltat, jalka saman värinen kuin tumma lakki. Maitiaisneste on valkoista ja alkaa kuivuessaan värjätä valkoista maltoa punertavaksi.

Innostuin niin, että taas kerran melkein unohdin kuvata sienet paikallaan. Yksi huono kuva tuli kasvavasta sienestä, yksi sienistä korissa ja viimeinen pilkotuista sienistä pannulla.

Nokirousku on siis yksi "pannulle vaan" -rouskuista, joita ei tarvitse eikä kannata esikeittää. Voissa paistettuna tuli hyvää, mutta yhdestä annoksesta ei riittänyt sen kummempiin ruokakokeiluihin. Jatkossa pidän kuitenkin ehdottomasti silmäni auki tämän lajin varalta.

Jos joku ihmettelee, miten tunnistan uusia sieniä keskellä metsää, kerron metodin. Älypuhelin on tietenkin hyvä apu nykyään, mutta se ei yksin riitä. Minä yksinkertaisesti "kuivaharjoittelen" kotona eli luen paljon sienikirjoja ja -lehtiä ja seuraan erilaisia alan sivustoja netissä. Kun metsässä sitten kohtaan jonkin uuden lajin, usein osaan sijoittaa sen vähintään oikeaan sukuun. Osan itiöemistä kerään mukaan erilliseen pussiin tai toiseen koriin - ehdottomasti erilleen varmaksi tietämistäni lajeista - ja etsin tiedot kotona. Toki valokuvaaminenkin auttaa!

En voi taas kerran olla kiittämättä Suomen Sieniseuran Facebook-ryhmää, jonka jäsenten lähettämien kuvien ja kertomien tuntomerkkien perusteella olen innostunut opettelemaan monta uutta lajia jo aiemmin tuntemieni varsin laajan kirjon lisäksi. Siihen en ole sortunut, että lähettäisin kuvan metsästä ja kysyisin pikaista lajimääritystä varmistaakseni syötävyyden. Itsekin pitää olla valmis näkemään vaivaa!

P.S. "Pannulle vaan" on yksi inhotuista ja käytännössä kielletyistä neuvoista Suomen Sieniseuran keskusteluryhmässä. Ketään muuta ei voi pelkän kuvan perusteella neuvoa paistamaan ja syömään sientä, jota kerääjä ei ole itse varmuudella tunnistanut. Luotettavaa tunnistusapua voi toki pyytää asiantuntijoilta esimerkiksi Marttojen tai Sieniseuran tilaisuuksissa. Ja jos minä neuvon jollekulle sienen maastossa, olen tunnistuksesta todella sataprosenttisen varma!