perjantai 22. joulukuuta 2017

Kalenteriluukku 22, suppilovahvero

Suppilovahvero on yksi suomalaisten hittisienistä, jonka etsintä loppusyksystä joskus muistuttaa kultaryntäystä. Hyvillä suppissaaliilla rehennellään ja toisaalta paikoista vaietaan. Ja myönnetään, että laji on monikäyttöinen ja antaa parhaissa paikoissa mattona kasvaessaan myös hurjia saaliita.

Sitä paitsi kausi on pitkä; eiköhän tänäänkin joku jossain päin lumetonta Suomea vielä kerää sieniä joulupöytään. Minäkin olen joinain vuosina sienestänyt jouluaattona ja jopa tammikuun alussa. Tämän vuoden viimeisen saaliin keräsin 26.11, mutta vielä ainakin viikkoa myöhemmin olisi lumettomuuden puolesta voinut käydä Pulkkilanharjulla etsimässä, jos olisi ollut aikaa. Joinain vuosina ja edullisissa paikoissa kausi alkaa jo elokuussa, yleensä kuitenkin syys-lokakuussa.

Suppilovahvero ei makunsa puolesta ole lähelläkään oman suosikkilistani kärkeä. En koskaan käytä lajia ruoan pääraaka-aineena, koska maku on toisaalta kovin mieto, toisaalta väärällä tavalla kitkerä minun suuhuni.

Suppiksen vahvuudet ovatkin ihan muualla. Kuivattuna sitä voi ripotella käytännössä mihin ruokaan tahansa sämpylätaikinasta lihapataan. Suppilovahverosta saa ihanaa hilloa esimerkiksi riistaruokien oheen. Sieni sopii hienosti itämaisvaikutteisiin vokkeihin vahvojenkin mausteiden ja vihannesten (ja lihan) seuraksi.

Kyllä minäkin kaikki suppilovahverot kerään ja yleensä laitan saman tien kuivumaan. Kuivatut sienet käyvät oikein hyvin lahjaksi ja ovat erinomainen reservi, kun muista sienistä alkaa olla pulaa. Tosin en vieläkään ole löytänyt Asikkalan metsistä sellaisia superesiintymiä kuin aikanaan Hollolan ja Lahden paikoilta. Hyvä näin, sillä kuivakaapit pullistelevat entisten vuosien satoa ja muiden lajien purkkeja ja pusseja.

Tarvitseeko suppilovahverosta kertoa tuntomerkkejä? Näkemieni nettikeskustelujen mukaan kyllä, sillä aina joku on sekoittamassa suppiksen mihin tahansa pieniin ruskeisiin sieniin, jotka kasvavat ryhmissä. Etenkin jotkit seitikkilajit kasvavat myös samoilla paikoilla sammaleisissa havumetsissä, joten sieniä tuppoina kahmiessa kannattaa olla tarkkana.

Suppilovahveron väri voikin vaihdella paljon keltaisesta tasaisen ruskeaan ja harmahtavaan, mutta sienen rakenne on erilainen kuin useimmilla helttasienillä. Nimensä mukaisesti sieni on suppilomainen ja sen alla olevat poimut (eivät siis heltat) jatkuvat johteisina jalan yläosaan. Tässä sieni muistuttaa sukulaistaan kantarellia eli keltavahveroa, mutta on hennompi. Harvinaisemmalla kosteikkovahverolla poimut ovat lähes sileitä.

Suppilovahveron jalka on ontto, minkä vuoksi peratessa onkin hyvä halkaista sieni ja siivota siellä mahdollisesti olevat roskat, hyönteisten munat tai pienet etanat pois.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti