lauantai 30. joulukuuta 2017

Suolarouskuilla maustettu kalakukko

Pyrin tyhjentämään pakastinta säännöllisesti ruoasta, jota ei ole syytä säilytellä kuukausikaupalla. Eilen käsiin osui pussillinen katiskalla nostettuja perattuja pieniä särkiä ja ahvenia. Päätin tehdä kalakukon.  
Meillä ei ollut silavaa tai pekonia, joista en edes erityisesti pidä. Sieniä sen sijaan on vaikka kuinka, joten päätin käyttää kukkoon yhden pussillisen miedosti suolattuja karvarouskuja. Suolapuoli oli siis hoidossa. Rasvaksi valitsin voin.

En muistanut punnita kaloja, mutta niitä oli puolen litran pussillinen. Rouskuja oli n. 2 dl. (Lisään rouskuja pakastaessani pusseihin aina suolaa mauksi ja rakenteen vuoksi mutta en tönkkösuolaa niin, että sienet säilyisivät jääkaapissa tai kellarissa. Sienisalaattia varten rouskujani pitää yleensä liottaa hetken tai huuhdella ne pariin kertaan, mutta tätä ruokaa varten en nyt liottanut.)

Minulla ei ole omaa kalakukkotaikinan reseptiä, ja kuopiolaisen miniän reseptikin oli joutunut johonkin. Katselin aikani nettiohjeita, joissa yllätti se, että monessa oli sekä ruis- että vehnäjauhoa. Päätin, että minun kukkooni tulee vain ruisjauhoa. Sekoitin pienen taikinan näillä suhteilla: 1 dl kylmää vettä, 2,6 dl ruisjauhoja, ½ tl suolaa, 25 g voita.

Kaulin taikinan levyksi, mutta en yrittänytkään tehdä siitä suljettua kukkoa. Sen sijaan voitelin keraamisen vuoan, kasasin suolaamattomat kalat keskelle, ripottelin suolaiset ja pieneksi hakatut rouskut kalojen päälle ja vuolin vielä voilastuja päällimmäiseksi. Levitin taikinan täytteen päälle ja tiivistin reunat niin, että ruoka näytti päältäpäin kekomaiselta kukolta. Vuoan pohjalle ei siis tullut taikinaa.

Paistoin kukkoa ensin puolisen tuntia 250 asteessa, minkä jälkeen alensin lämmön 150 asteeseen ja jätin paistoksen uuniin noin kolmeksi tunniksi. Kun kukko oli jäähtynyt sammutetussa uunissa vielä pari tuntia, otin sen ulos, irrotin varovasti vuoasta ja käärin folioon. Samalla käänsin paistoksen niin, että avoin pohja jäi ylöspäin ja olisi valmiina tarjoilua varten.


Maistoimme kukkoa tänään eli seuraavana päivänä. Maku oli muuten erinomainen, mutta kalat olivat hieman kuivan oloisia - eivätkä särkien ruodot tietenkään olleet täysin pehmenneet. Voita (tai sitä rasvaista lihaa) olisi saanut olla runsaasti enemmän. Karvarouskujen ja pikkukalojen maut sopivat kuitenkin upeasti yhteen, ja ruiskuori oli kypsynyt todella herkulliseksi.

Toivottavasti saan keväällä kutuaikaan taas sen verran ahvenia, että voin tehdä kukon pelkästään niistä. Särjet on viisainta säästää omatekoisiin säilykkeisiin, joita paistetaan uunissa niin kauan, että kaikki kalan ruodot todella ovat pehmenneet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti