Vielä riittää vitamiineja, hetkeksi

Aamupuuro mustikoilla

Kuluneena talvena ei ole tainnut olla päivää, jolloin en olisi nauttinut Kalkkisten huvilan vitamiineista. Tai tarkemmin ottaen marjoista ja hedelmistä, jotka ovat peräisin joko pihan marjapensaista tai lähiseudun metsämarja-apajilta.

Laiskoina tai kiireisinä aamuina otan jääkaapista viili- ja hillopurkin ja syön viiliä hillolla ja ruisleseillä. Omia hilloja keittelin syksyllä musta- ja punaherukasta, karviaisesta, ruusunmarjasta, vadelmasta, mustikasta, puolukasta, karpalosta ja omenasta ja hyytelöitä pihlajanmarjasta.

Karpalot ovat ainoat ostetut marjat, omenoita taas oli viime syksynä niin vähän, että hillotkin loppuivat jo syyskuussa. Viimeisiä viedään muistakin marjoista, jäljellä taitaa olla enää muutama mustaherukka-karviaispurkki.

Pakastepussista marjoja voi napsia yksitellen.

Melkein yhtä ahkerasti olen käyttänyt marjoja, jotka pakastin sellaisenaan talvea varten. Tai oikeastaan minä keräsin ja pakastin vain osan, pääasiassa mustikoita, vadelmia, ahomansikoita, sillä olin kiireimpään puutarhamarja-aikaan kolmen viikon työmatkalla Kiinassa. Pensaissa ahersivat tytär ja tämän puoliso, joita olen kyllä ajatellut kiitoksella monta kertaa talven aikana.

Useimmiten survon marjoista voimapirtelön, johon tulee karviaisten ja mustaviinimarjojen ohella esimerkiksi jogurttia, banaania, (lähes aina) pala inkivääriä, avocadoa, porkkanaa, kuivattua nokkosta ja mahdollisesti myös kaurahiutaleita. Joskus raaskin käyttää pirtelöön myös ihania vadelmia ja ahomansikoita.

Ruma mutta maistuva marjapirtelö

Saatan toki keittää myös puuron, jonka sekaan vain sekoitan jäisiä marjoja. Ja joskus illalla otan vain jäisiä marjoja kuppiin ja napsin niitä yksitellen suuhun, melkein siis kuin marjapensaista kesäiltaisin.

Mehuja olen marjoista keittänyt pitkin vuotta, mutta nyt mehumarjat ovat lopussa. Jonkin verran on vielä hyvin siivottuja mustikoita ja herukoita, joista voisi leipoa piirakoita, mutta enpä ole juuri leiponut. Pari kertaa olen tainnut tehdä mustikkakukkoa ruiskuoreen, mutta silloin on ollut useampia kuin vain kaksi syöjää pöydässä.

Tykkään ihan hirveän paljon hedelmistäkin, mutta kuluneen talven aikana olen ostanut hedelmiä vähemmän kuin vuosiin. Syystäkin, sillä ostimme viime vuonna ensin ison kaappipakastimen ja sen täydennykseksi vielä sadan litran arkkupakastimen. Kumpikin oli syksyllä ääriään myöten täynnä, nyt arkussa on enää muutama marjapussi pohjalla. Kohta on aika sulattaa ensin toinen pakastin ja sitten toinen uutta satovuotta odottamaan.

Ruusunpiikki pistää

Kuluneena kesänä on tuntunut siltä, että olen joutunut olemaan huvilalta poissa aina väärään aikaan. Kevään muuttomme sotki puutarhahommat. Heinä-elokuussa olimme purjehtimassa juuri siihen aikaan, kun joka paikassa hehkutettiin upeita sienisaaliita - palattuamme oli jäljellä vain kuivuutta.

Viimeksi olin elokuun lopussa ja syyskuun alussa kolme viikkoa opintomatkalla Kiinassa. Hieno kokemus, mutta se osui aikaan, jolloin olisi pitänyt olla keräämässä marjoja, pelastamassa pientä satoa kasvimaalta ja koluamassa metsiä edes mustikoiden ja puolukoiden toivossa. Kalkkisten kymppi -tapahtumakin meni ohi.

Mies, tytär ja miniä kuitenkin huolehtivat marjasadosta. Ehkä onneksi omenoita ei tullut juuri ollenkaan. Viime vuonna niistä saatiin mehuasemalla sata litraa mehua ja kotikeittiössä ainakin parikymmentä purnukallista sosetta.

Mutta nyt olen täällä nauttimassa syksystä! Ensiksi huomasin, että ruusunmarjat kypsyvät ja keräsin niitä mehustettavaksi. Nyt sormet ovat täynnä piikkejä, mutta vähät siitä.

Totta kai kävin myös metsässä sekä eilen että tänään. Tyhjää oli, mutta pienen puron reunalta sentään löysin puolenkymmentä hyvää kuusenherkkusientä, jotka paistoimme eilen kasvis-lammasmakkara-illallisemme lisukkeeksi. Aivan upea maku syntyi vain sienistä, voinokareesta, ruohosipulista, kirvelistä ja aivan hyppysellisestä suolaa.

Toisessa sienipaikassa oli yllättäen ihan kohtuullisesti kantarelleja - yhteensä noin litra - vaikka rinne oli rutikuiva. Viime vuonna tosin keräsin samaisesta paikasta kerralla ainakin kolminkertaisen määrn. Ne kantarellit paistoin tänään purjon, kerman ja yrttien kanssa silliaterian kastikkeeksi. Mausteena vähän suolaa ja pippuria.

Söimme sekä eilen sunnuntaina että tänään maanantaina ulkona, mikä tietysti tuntuu juhlalliselta syyskuussa. Ihan rehellisesti kuitenkin toivon sateita, jotta syksyllä saataisiin vielä sieniä. Heinäkuussa loppuneiden sateiden jälkeen mediassa hehkutettiin isoja saaliita, mutta kyllä ne ainakin Asikkalassa ovat kuivuneet elokuun ja syyskuun lämmön ja kuivuuden vuoksi.