Kiitos taas marjapensaat hilloista ja mehuista!

Yksi Kalkkisten huvilan parhaista asioista on sen marjapensaat. Kymmenet pensaat tuottavat joka vuosi paljon satoa. Ihmeen mehukkaita ovat marjat tänäkin vuonna, vaikka piha on muuten rutikuiva!

Pensaat tarjoavat keväällä kukkansa pölyttäjille ja pitkin vuotta suojaa monenlaisille eläimille. Jätän mielelläni satoa myös linnuille, joita viihtyykin puutarhassamme kesät talvet. Ampiaisten kanssa en ole ihan yhtä ystävällisissä väleissä, mutta ymmärtäähän sen, että niitä on on ollut marjojen kimpussa tänä vuonna ennätyspaljon. Etenkin karviaisissa on ollut paljon puoliksi syötyjä.

Jo lapsuudenkodissani totuin siihen, että marjoja kannattaa napsia suuhun mahdollisimman paljon tuoreena. Heinä-elokuussa en ostakaan hedelmiä, sillä syön etenkin karviaisia ja mustia viinimarjoja kahmalokaupalla. Nykyään menevät jopa punaiset suoraan pensaasta, vaikka lapsena ne tuntuivat liian happamilta.

Mutta totta kai kesän makuja ja vitamiineja kannattaa myös säilöä. Osan pakastan tuoreena, osan keitän mehuksi ja hilloksi, joukossa jokunen purkillinen maustettuja hillokkeita kuten chutneyja.

Viikonloppuna marja-apajille tulivat nuorempi tytär, tämän puoliso ja koira. Ensin lauantaina keräsimme ämpärit täyteen, sen jälkeen aloimme jalostaa. Mehutehdas piti perustaa Pulkkilanharjun kotiimme, sillä Kalkkisten kaivosta on vesi loppu.

Veimme mehukeittimen ja keittolevyn rantasaunalle, jotta kuumuus ei levinnyt koko kotiin. Hyvä ratkaisu myös pullojen desinfioinnin kannalta, sillä pystyimme keittämään vettä isossa padassa. (Eipä tullut otettua kuvaa tästä hetkisestä vaiheesta.)

Tulipahan pitkästä aikaa käyttöä lasisille patenttikorkkipulloille, sillä tyttären koti sijaitsee kerrostalossa, jossa on harvinainen kylmäkellari! Sitä kyllä häneltä kadehdin. Tai olisihan Kalkkisten huvilassa "kuoppa", jossa edelliset omistajat ovat säilöneet ainakin perunoita. Mutta sen olosuhteista ei ole niin varmaa tietoa, että uskaltaisin säilykkeeni sinne viedä. Kellari on yksi tulevien vuosien projekteista.

Lauantaina keitimme mehut punaisista viinimarjoista, tänään sunnuntaina sekoituksen valkoherukasta ja mustaherukasta. Kaikista näistä marjoista syntyi tänään myös hilloja. Aika monta purkkia sai desinfioida ja täyttää. Onneksi olen säästänyt lasipurkkeja vinttiin, vaikka aina välillä harkitsenkin karsimista.

Vähän leppoisampien marjastuspäivien aikana olen yhdistänyt syömisen, keräämisen ja pensaiden leikkaamisen. Aika monesta pensaasta olen napsaissut maata viistävät oksat marjoineen irti ja tiputellut marjat irto-oksasta suoraan ämpäriin.

Pitkin tonttia on nyt kasoja, joista pääsen tekemään haketta niiden samojen pensaiden alle.  Sen olen huomannut, että leikkaaminen ja hakkeen ja jonkin lannoitteen lisääminen kannattaa, osa vanhoistakin pensaista on selvästi virkistynyt.

Vielä riittää vitamiineja, hetkeksi

Aamupuuro mustikoilla

Kuluneena talvena ei ole tainnut olla päivää, jolloin en olisi nauttinut Kalkkisten huvilan vitamiineista. Tai tarkemmin ottaen marjoista ja hedelmistä, jotka ovat peräisin joko pihan marjapensaista tai lähiseudun metsämarja-apajilta.

Laiskoina tai kiireisinä aamuina otan jääkaapista viili- ja hillopurkin ja syön viiliä hillolla ja ruisleseillä. Omia hilloja keittelin syksyllä musta- ja punaherukasta, karviaisesta, ruusunmarjasta, vadelmasta, mustikasta, puolukasta, karpalosta ja omenasta ja hyytelöitä pihlajanmarjasta.

Karpalot ovat ainoat ostetut marjat, omenoita taas oli viime syksynä niin vähän, että hillotkin loppuivat jo syyskuussa. Viimeisiä viedään muistakin marjoista, jäljellä taitaa olla enää muutama mustaherukka-karviaispurkki.

Pakastepussista marjoja voi napsia yksitellen.

Melkein yhtä ahkerasti olen käyttänyt marjoja, jotka pakastin sellaisenaan talvea varten. Tai oikeastaan minä keräsin ja pakastin vain osan, pääasiassa mustikoita, vadelmia, ahomansikoita, sillä olin kiireimpään puutarhamarja-aikaan kolmen viikon työmatkalla Kiinassa. Pensaissa ahersivat tytär ja tämän puoliso, joita olen kyllä ajatellut kiitoksella monta kertaa talven aikana.

Useimmiten survon marjoista voimapirtelön, johon tulee karviaisten ja mustaviinimarjojen ohella esimerkiksi jogurttia, banaania, (lähes aina) pala inkivääriä, avocadoa, porkkanaa, kuivattua nokkosta ja mahdollisesti myös kaurahiutaleita. Joskus raaskin käyttää pirtelöön myös ihania vadelmia ja ahomansikoita.

Ruma mutta maistuva marjapirtelö

Saatan toki keittää myös puuron, jonka sekaan vain sekoitan jäisiä marjoja. Ja joskus illalla otan vain jäisiä marjoja kuppiin ja napsin niitä yksitellen suuhun, melkein siis kuin marjapensaista kesäiltaisin.

Mehuja olen marjoista keittänyt pitkin vuotta, mutta nyt mehumarjat ovat lopussa. Jonkin verran on vielä hyvin siivottuja mustikoita ja herukoita, joista voisi leipoa piirakoita, mutta enpä ole juuri leiponut. Pari kertaa olen tainnut tehdä mustikkakukkoa ruiskuoreen, mutta silloin on ollut useampia kuin vain kaksi syöjää pöydässä.

Tykkään ihan hirveän paljon hedelmistäkin, mutta kuluneen talven aikana olen ostanut hedelmiä vähemmän kuin vuosiin. Syystäkin, sillä ostimme viime vuonna ensin ison kaappipakastimen ja sen täydennykseksi vielä sadan litran arkkupakastimen. Kumpikin oli syksyllä ääriään myöten täynnä, nyt arkussa on enää muutama marjapussi pohjalla. Kohta on aika sulattaa ensin toinen pakastin ja sitten toinen uutta satovuotta odottamaan.

Raparperimehua

Keitin eilen kevään ensimmäiset raparperimehut. Ihan perinteisessä mehumaijassa tyyliin siiviläosa täyteen hedelmää/marjaa/raparperinvarsia ja päälle noin kilo sokeria. Jos juoma tuolla sekoitussuhteella vaikuttaa liian happamalta, kuumaan mehuunhan on helppo vielä liuottaa lisää sokeria.

Mehusta tuli oikein raikasta, etenkin kun juon sen vielä mieluiten kivennäisveteen sekoitettuna. Ainoa "vika" raparperissa on se, ettei sen paremmin mies kuin tyttäretkään suostu moista herkkua nauttimaan missään muodossa. Minä jopa säästin osan mehustimen siivilään jääneistä pehmenneistä paloista ja nautin ne aamuviilin kanssa. Ihanaa!