Leivotaan-lehdessä

Kiinalaisvaikutteinen sieniruokakirja innostaa näköjään myös leivontalehteä! Leivotaan-lehdessä oli oikein mukava kokonaisuus, jossa pari reseptiäkin kirjastamme. Ko. resepteissä sienet ovat päässeet taikinan sisään.

Suosittelen ostamaan lehden, siinä näytti olevan muitakin inspiroivia juttuja syksyn sadon hyödyntämisestä. Kirjastamme ja sienifilosofiastani oli kolme ja puoli sivua, oheisessa kuvassa näkyy avausaukeama. Päivi Kangasniemi kirjoitti, kuvat ovat kirjastamme.

Rouskuriemua ja omenaonnea

Sieniä ja omenoita on nyt niin paljon, että riemun ja onnen sijasta voisi puhua raatamisesta.

Mutta koska rakastan molempia, päätän käyttää positiivisia sanoja. Tänään on kerätty, perattu, siivutettu, lohkottu, keitetty, suolattu, kuivattu ja ties mitä.

Aamulla tosin näytti siltä, että sadonkorjuu jäisi tältä päivältä kokonaan, sillä mies oli huonovointinen ja sadettakin tuli ihan riittävästi. Jäimme suosiolla Pulkkilanharjulle, jossa ajattelin tehdä vain pienen kierroksen pihassa sienikorin kanssa. Mutta sitten puolisokin tokeni sen verran, että lähti mukaan kuljeskelemaan. Erityisesti häntä piristi se, että karvarouskujen ja punikkitattien lisäksi löysimme ihan hyvän määrän mustarouskuja ja männynleppärouskuja. Loppujen lopuksi mies kiersi puolet Vähäsaaresta ja minä loput ja saimme kaksi koria täyteen herkkuja.

Suolasieniksi menevät karva- ja mustarouskut sekä pienen määrän haapa- ja kangasrouskuja pilkoimme ja keitimme 5-10 minuuttia, jonka jälkeen suolasin ne kevyesti ja pakastin muovipusseissa kerta-annoksina. Pakastettaviin sieniin ei tietenkään tarvittaisi säilymisen vuoksi suolaa, mutta se parantaa sienten rakennetta ja tekee niistä myös sulatuksen jälkeen "suolasieniä" eli sopivia sienisalaattisieniä. Liikaa suolaa ei kannata lisätä, jotta ei sitten taas joudu liottamaan sieniä pitkään.

Leppärouskut päätimme syödä heti lounaalla. Nehän voi syödä ilman keittämistä, joten paistoin ne hyvässä öljyssä ja lisäsin vain vähän hieman suolaa. Vuolin kesäkurpitsasta ohuita suikaleita, jotka kypsensin nopeasti pannussa öljyn ja valkosipulin kanssa ja tarjosin pastan tyyliin: kesäkurpitsa alla, sienet ja parmesaaniraastetta päällä. Oli muuten hyvää!

Päivällä sää selkeni sen verran, että päätin lähteä yksin käymään Kalkkisissa hakemassa puutarhan antimia. Oikein hyvä, että menin, sillä esimerkiksi luumut olivat aivan kypsiä. Parin päivän päästä ne olisivat olleet joko maassa tai lintujen ruokana.

Omenoita keräsin muutaman ämpärin ja kassin täyteen, minkä lisäksi tarkastin tomaatti- ja kesäkurpitsatilanteen. Omat tomaatit on kohta syöty, mutta on siellä vielä muutama vihreä kypsymässä. Kesäkurpitsapenkissä on runsaasti sekä pieniä kurpitsoita että kukkia, joten satoa tulee vielä. Kolme kohtalaisen kokoista odottaa nyt keittiössä jalostusta.

Omenoista olen keittänyt mehua ja hilloa ja siivutellut kolme uunipellillistä kuivumaan kiertoilmassa - kuivuri kun hurraa täynnä tatteja. Kuistilla odottaa vielä ainakin parikymmentä litraa hedelmiä. Tarkoitus on keittää toinen mehusatsi puolukan kanssa - tänään seassa on sekä puolukkaa että pihlajanmarjaa - sillä Mehumaijassa pelkistä omenoista ja sokerista tulee aika mautonta mehua. Mehustamolla puristettu olisi tietysti parempaa ja terveellisempää, mutta nyt ei taida riittää aikaa tai voimia kerätä isoa määrää kerrallaan ja hankkiutua johonkin mehuasemalle. Netin keskustelujen perusteella voi olla niinkin, ettei mehustamoaikaa edes enää saisi.

Toki syön omenoita ihan sellaisenaankin, mutta valitettavasti tänä vuonna hedelmät ovat kovin rupisia eivätkä siksi oikein houkuta haukkaamaan. Onneksi ihan hyvää omenaa löytyy heti kuoren alta, kun viitsii vähän kuoria ja leikata. Taidanpa huomenna leipoa vielä piirakan.

Iltalehdessä ja aamu-tv:ssä

Olen ilokseni saanut antaa monta haastattelua sieniruokakirjani aihepiiristä. Yksi hieman erilainen juttu oli tänään Iltalehdessä, jossa juhlallisesti olen "Viikon nainen" ja otsikon tasolla Melkein omavarainen.

Toimittaja Hilkka Tienhaara ja kuvaaja Riitta Heiskanen kävivät luonamme Asikkalassa kuluneen viikon tiistaina ja noteerasivat jutussa mm. saamamme ravut ja ahvenet, keräämäni sienet ja marjat sekä valmistamani erilaiset säilykkeet.

Kaksi aukeamaa ja 20 kuvaa kertovat myöhäiskeski-ikäisen naisen elämänmuutoksesta eli muutosta kaupungista maalle. Kalkkisten huvila on hyvin esillä Pulkkilanharjun asuntomme ohella.

Keskiviikkona olin vieraana Ylen aamu-tv:ssä, jossa sain keskustella vajaat kymmenen minuuttia toimittaja Sanna Savikon kanssa kiinalaisesta sienestyksestä ja sikäläisistä sieniruoista. Videoklippi on ainakin vielä myös verkossa katsottavissa.

Myrsky, sähkökatko ja matsutake-ateria

Rauli-myrsky sekoitti viikonlopun viettoa. Olimme itse asiassa lauantaina katsomassa Loviisan Wanhat Talot -tapahtumaa, kun kännykkään piippasi ensin tieto Pulkkilanharjun ja sitten Kalkkisten sähkökatkosta. Loviisassakin tuuli, mutta myrsky oli pahempi pohjoisempana ja sisämaassa.

Kotiin Pulkkilanharjulle palattuamme saatoimme vain jännittää ja toivoa, että sähkö tulisi ennen, kuin pakastimet sulavat. Pakastimet kun ovat täynnä sekä luonnosta että Kalkkisten huvilan puutarhasta kerättyjä marjoja ja niistä jalostettuja mehuja ja hilloja, metsistä haettuja sieniä ja Päijänteestä kalastettuja ahvenia.

Yö meni pimeydessä, myöhään illalla tuli vielä toiveikas viesti, että sähkö palaisi Pulkkilanharjulle aamulla kello 10. Aamulla tuli uusi viesti, jonka mukaan sähköt saadaan kello 16. En oikein saanut selvää kännykän viesteistä, onko Kalkkisissa sähköt vai ei.

Kun ei oikein muutakaan voinut, lähdimme soutamaan Pulkkilanharjun itäpuolta pohjoiseen eli kansallispuiston puolelle. Rantauduimme kohdassa, josta viime vuonna löysin elämäni ensimmäisen tuoksuvalmuskan ja aloimme etsiä. Vajaan tunnin aikana tuli vastaan muutamia kuivia haperoita, tatteja ja karvarouskuja, ei vaikuttanut toiveikkaalta. Hieman napsimme mukaan myös puolukoita.

Palasimme veneelle ja siinä, alle kymmenen metriä veneestä, ne kasvoivat. Kolme tuoksuvalmuskaa eli matsutakea. Ensin en ollut ihan varma, mutta haju sen paljasti: kuin parfyymiä olisi korissa kuljettanut. Siinä vaiheessa, n. klo 9.30,  piippasi myös puhelin ja ilmoitti, että Pulkkilanharjulle on saatu sähköt. Pian siis soutamaan takaisin!

Kotona totesin, että kaappipakastimen lämpötila oli -3. Kävin kellarissa tarkistamassa arkkupakastimen, jossa mikään ei vaikuttanut sulaneelta. Siinä ja siinä oli, että selvittiin ilman katastrofia. Eihän se lämpötilan muutoskaan varmaan hyvää tee ruoille, mutta nyt niitä uskaltaa sentään käyttää. Kalat täytyy kyllä hyödyntää ensi tilassa.

Ne matsutaket eli tuoksuvalmuskat paistoimme sitten huojentuneina päivän pääateriaksi ja juhlimme pullollisella hyvää viiniä. Mukana oli vähän syntymäpäiväjuhlintaakin, sillä varsinaisena päivänä, perjantaina, tein töitä.

Tuoksuvalmuskoista tulee kahden kerran kokemuksella aivan upeita tällä tavalla: leikataan noin puolen sentin paksuisiksi siivuiksi, jotka paistetaan voissa, lisätään paistaessa korkillinen kuivaa sherryä ja lopuksi hiukan suolaa. Siinä se. Mies teki oheen hyvän päärynä-sinihomejuustosalaatin. Keitin minä oman pihan perunoitakin, mutta niiden makumaailma ei ollut ihan nappivalinta näiden sienten kanssa.

Päivän mittaan olen seurannut sosiaalisessa mediassa tuttujen ilmoituksia Kalkkisten sähköistä ja sähköttömyydestä ja muista myrskyvaurioista. Puoliso menee ehkä huomenna katsomaan tilannetta. Toivon vain, että vanhat omenapuut ja etenkin itse rakennukset ovat vielä pystyssä.

Rapujuhlat

Perheellämme ei ole rapujuhlatraditiota, mutta nyt se ehkä on aloitettu. Kotimme Pulkkilanharjulla sijaitsee rikkaiden rapukivikkojen vieressä, joten tänä kesänä päätimme ostaa merrat ja luvat. Ja sen verran on saalista tullut, että saatoimme pitää rapujuhlat. Osuipa vielä kaunis sunnuntaikin, joten pystyimme syömään ulkona!

Keitimme täpläravut taiteen sääntöjen mukaan etukäteen ja jäähdytimme (netistä löytyy viljalti hyviä ohjeita), joten niiden tarjoamisessa ei varsinaisesti ongelmaa. Sen sijaan pohdin aika paljon etukäteen sitä, mitä rapujen lisäksi pitäisi tarjota, sillä äyriäisissähän on enemmän puuhaa kuin syötävää. Oli 65 rapua ja seitsemän henkeä.

Koska vieraat olivat tulossa jo puolen päivän aikaan, päädyin tarjoamaan ensin tervetuliaissalaatin ja sen kanssa Ojalan tilan pitojuustoa ja kantarellipiirakkaa. Hyvin maistui ja antoi hyvin voimia odottaa vielä pari tuntia rapujen jäähtymistä ja maustumista liemessään, ulkopöydän kattamista, grilin virittämistä ja muuta oheistoimintaa.

Ensin käytimme grilliä paahtoleivän paahtamiseen, missä se toimikin mallikkaasti. Hyvältähän se maistuu, kun kasaa paahdetulle ja voidellulle leivälle tilliä ja vaivalla kuorimiaan ravun pyrstöjä ja kaivaa vielä vähän rapuvoita panssarin alta mausteeksi!

Syömisen ohessa puoliso piti grilliä lämpimänä, jotta voisimme valmistaa sillä pääruoan eli vihanneksia, mustaherukalla marinoituja broilerinfileitä ja jopa Vääksyn Ranskalaisesta kyläkaupasta ostettuja säilöttyjä ankankoipia. Mutta sitten kävikin niin, ettei kukaan meistä suurimmista rapuahmateista enää jaksanut edes ajatella pääruokaa.

Niinpä päätimme grillata vain jo valmistellut vihannekset ja broilerit. Ne maistuivat sille osalle seurueesta, joka oli vain maistellut rapuja. Meillä muilla oli aikamoiset kasat kuoria edessämme lopuksi. Ei mennyt ruokaa hukkaan ja kaikki olivat tyytyväisiä. Ankkasäilykkeet jäivät odottamaan seuraavaa juhlapäivää.

Toki minulla oli jälkiruokaakin. Keräsin eilen Kalkkisten huvilan pihasta litran ihania punaisia karviaisia ja laitoin ne voidellun vuoan pohjalle. Päälle tein muruseoksen, jossa oli voita, sokeria, Vääksyn Myllyn kaurahiutaleita ja vähän leivinjauhetta. Paistos uuniin reiluksi puoleksi tunniksi, jona aikana marjat pohjalla soseutuivat ja ihana kauramurupäällyste rapeutui. Maistui ihanalta vaniljakastikkeen kanssa, mutta kuvaa en muistanut ottaa sen paremmin jälkiruoasta kuin kantarellipiirakastakaan.

Tämä ateria valmistettiin ja nautittiin Pulkkilanharjulla, mutta siinä oli paljon aineksia Kalkkisista. Vihanneksia ja pitojuustot sekä tuiki tarpeelliset kruunutillit ostimme eilen Pihamaan myymälästä, osan vihanneksista keräsin omalta kasvimaalta. Sienipiirakan sienet keräsin eilen Kalkkisista. Broileriin käytetyt mustaherukat ja piirakan karviaiset keräsin omasta pensaista. Tärkeitä olivat myös mustaherukanlehdet, joita oli ravunsyöjien käsienpesukupeissa raikastamassa vettä.

Ja vielä yksi tärkeä asia, juhlapöydän kukat! Karulla ja tuulisella Pulkkilanharjun tontilla ei kukkapenkkejä kannata yrittää, sen sijaan Kalkkisissa kukoistavat vielä monet perennat. Niitä napsimme eilen mukaamme, jotta voimme nauttia kukkaloistosta myös "saaristossa". Hyvin toimii kahden kotimme yhteistyö.

Kiinalaisittain friteerattuja haperoita

Koivuhaperoita kasvaa nyt niin, että kerrankin onnistuin keräämään aivan toukattomia sieniä. Napsin aamulla Pulkkilanharjun pihaltamme toistakymmentä itiöemää enkä joutunut heittämään yhtään pois.

Päätin kokeilla haperoihin kiinalaista friteerattujen sienten reseptiä, joka oikeastaan on tarkoitettu kiinteämmille sienille, jotka voi viipaloida noin sentin paksuisiksi viipaleiksi. Nyt vain otin kokonaiset lakit ja yritin pitää ne mahdollisimman ehjinä leivittämiseen asti.

Näin sienipihvit syntyivät: rikoin pari munaa lautaselle, vatkasin kevyesti ja kastoin lakit yltympäri munaseoksessa. Sekoitin toisella lautasella pari desiä vehnäjauhoja ja noin desin jauhettua viismaustetta (tähtianis-kaneli-fenkoli-neilikka-anis) ja teelusikallisen suolaa. Pyörittelin munassa kastetut sienten lakit jauho-mausteseoksessa.

Ja kun joku kuitenkin kysyy: jauhettua viismaustetta saa ainakin Lahdesta Mauste Mestasta, joka täytti juuri 20 vuotta. Samaisesta paikasta olen ostanut muitakin kiinalaisia mausteita kuten osteri- ja soijakastikkeita. 

Lämmitin pannussa auringonkukkaöljyä friteerauslämpöiseksi eli n. 160-asteiseksi. Lämpöä voi kokeilla paistamalla sentin kokoista leivän- tai taikinanpalaa, jonka pitäisi kypsyä minuutissa kullanruskeaksi. Tärkeää on pitää öljyn lämpö mahdollisimman tasaisena eikä päästää liian kuumaksi, jottei syty tulipaloa. Kansi lähelle sammuttamista varten eikä missään tapauksessa liesituuletinta päälle!

Friteerasin lakkeja reilun minuutin molemmin puolin eli käänsin välissä. Levitin rapeat sienipihvit talouspaperin päälle valumaan.

Tarjosin pihvit osana ateriaa makean chilikastikkeen kanssa. Oikein hyviä ja yllättävän kiinteitä ollakseen haperoita eli nimensä mukaisesti hajoavaa tavaraa! Itse asiassa öljykypsennetty sieni muistutti koostumukseltaan äyriäistä tai jopa kananugetteja (mikäli muistan, "nugettiherkkujen" syömisestä on pitkä aika).

Viismausteesta tulee pikantti mutta ei liian tulinen makuvivahde mietoihin sieniin. Vielä tarkempi resepti löytyy kirjastamme. Homman voi tehdä myös ilman munaa, silloin vain jauhottamisen kanssa pitää olla tarkempi.

Julkisuudessa

Etelä-Suomen Sanomien Kaisa Hako kirjoitti eiliseen Etelä-Suomen Sanomiin, sen ruokasivulle, hienon juttukokonaisuuden sieniruokakirjastamme. Yksi artikkeleista, Ruokakirjailijat sienitutkimusmatkalla Kiinassa, on avoimesti verkossa eli sen voi lukea myös ilman tilausta ja maksettua lukuoikeutta.

Kokonaisuudessa on oikein kiva henki, toimittaja on selvästi ymmärtänyt kirjamme idean.

Onhan se hienoa, että kirjaamme koskevat kolme juttua täyttivät pääosan aukeamasta. Sami Kuusivirta otti kuvat kotonamme Pulkkilanharjulla, jossa myös kokkasin lehdessä esillä olleen keiton.