Lipstikkakeittoa, korvasieniä ja raakileita

Onneksi päätin eilen käydä vielä kerran katsomassa korvasienipaikkani! Pienet sateet olivat tehneet ihmeitä eli lopultakin nostaneet kunnollisen kokoisia ja erittäin hyväkuntoisia itiöemiä maan pinnalle. Ja kun olin löytänyt ensimmäiset viisi, ymmärsin etsiä todella tarkalla haravalla eli kurkistaa niihinkin kuoppiin, joiden päällä oli ruohoa. Kannatti!

Viiden litran ämpäri tuli täyteen, onneksi oli vielä pienehkö korikin matkassa. Saalis oli oikein sopiva, sillä sain siivutetut sienet hyvin mahtumaan kahden kuivausritilän päälle. Yön ajaksi laitoimme kuivatusritilät pikkuhuoneeseen, johon saa oven kiinni keittiöstä ja makuuhuoneena käyttämästämme salista, jotta haihtuva myrkky ei aiheuttaisi päänsärkyä nukkujissa. Vahva tuoksu tulikin aamulla vastaan, kun avasin oven.

Lipstikkapensas kuuluu niihin kevään vihertäjiin, jotka kasvavat nopeasti. Siispä oli aika kokeilla itselleni uutta reseptiä eli tehdä lipstikkakeittoa. Yhdistelin tätä ja tätä reseptiä, joissa on samat pääraaka-aineet: sipulia, perunaa, kasvislientä, kermaa ja tietenkin lipstikkaa. 

Lisäsin toisen reseptin kehotuksesta myös valkosipulia ja toisen yllytyksestä sherryä, jota olen ostanut jossain vaiheessa juuri ruoanlaittotarkoituksessa. Hyvä, vahva keitto syntyi, ohessa maistuivat lämpimät voileivät ja rapea pekoni. Ruokakuvat epäonnistuivat, joten nyt on tarjolla kuvaa vain lipstikasta.

Kovin nopeasti ovat marjapensaatkin edenneet - niissähän on jo raakileita! Omenapuissa oli vielä kukkia, vaikka terälehtiäkin oli satanut maahan valkoiseksi matoksi. Vielä en osaa nähdä, onko myös omenia tulossa, mutta pianhan sekin selviää. Pölyttäjiä on ainakin surrannut kiitettävästi.

Sunnuntain kruunasi vierailu Pihamaalla juomassa kahvit puutarhakahvilassa. Kaunista oli taas ja hyvät leivokset. Myymälästä ostimme mukaan yhden palan Sippolan mustaleimajuustoa. Kovasti jo odotamme sekä viljeltyjä tuotteita että tuoreita leipiä ja esimerkiksi kalkkislaisen Ojalan tilan kotijuustoja.

Keruuta ja lisää kierrätystä

Meillä on vaihteeksi menossa vähintään keskikokoinen roudaus- ja remonttikierros, mistä syystä huvilan pihamaalla odottaa monta ikävän näköistä kasaa sijoitusta ja jalostusta joko varastoon, polttopuuksi tai jäteasemakuormaan.

Jonkinlaista valoa on näkyvissä, sillä puoliso on viime viikkoina rakentanut ulkorakennuksen ylisille portaat ja kävelyä kestävän lattian.

Ja kuten aiemminkin, hän on käyttänyt rakennusmateriaalina 95-prosenttisesti kierrätettyä materiaalia. Ostoslistalla on ollut joitain kulmarautoja ja ruuveja.

Onhan se aika hauskaa, että nyt ylisille pääsee käyttämällä askelmina mm. entistä tietokonepöytääni ja muinaisen kaupunkiasuntomme parven osia. Portaissa ja kaiteissa on myös osia vanhoista sängyistä. Muutama järeä lankkukin on tarvittu sillaksi varaston yläpuolelle, ne taas ovat kulkeutuneet monen mutkan kautta anopin lapsuudenkodista.

Rakennustöissä tarvitaan hanslankaria sen verran usein, että minun on järkevä keksiä hommat läheltä rakennuspaikkaa. Olen siis edistänyt puutarhaa, jonne myös on kulkeutunut kierrätystavaraa kuten vanha tynnyri ja sopivasti pohjasta lahonnut puulaatikko - sopivia viljelyalustoja siis.

Koska kasvimaa ei tuota vielä juuri muuta kuin ruohosipulia, olen kerännyt luonnonantimia. Voikukannuppuja keräsin ja säilöin etikkaliemeen kapristen tapaan. Ihan onnistunut kokeilu, tosin valkosipulinkynnet jätän seuraavan kerran pois, sen verran ne dominoivat makua. Myös ruohosipulin kukat päätyivät samanlaiseen etikkaliemeen (1:1 vettä ja etikkaa, hieman sokeria ja suolaa).

Onnekseni pääsin keräämään omilta tiluksilta myös kuusenkerkkiä (jotka eivät siis kuulu jokamiehenoikeuden piiriin) ja keitin niistä siirappia tämän ohjeen mukaan. Siirappi on erityisen hyvää brie-juuston kanssa!

Ai niin, kasvaahan puutarhassa toki myös reheviä raparpereja, jotka eivät oikein tahdo kelvata kenellekään muulle kuin minulle.

Sen verran katkoin varsia talteen, että sain keitettyä raikasta mehua ja saksittua lehdet viljelylaatikoihin katteeksi ja ravinteeksi. Keitin minä yhden kiisselinkin, ihan vain itselleni. Puolet siitä syön huomenna.

Ja hedelmäpuut, ne ovat nyt kaikki kukassa! Omenankukkia on aivan valtavasti ja onneksi myös pörrääviä kimalaisia niiden ympärillä. Jospa tänä vuonna tulisi omeniakin viime katovuoden jälkeen. 

Hurjasti kukkia luumupuissa ja marjapensaissa!

Kun pari kesää sitten ostimme Kalkkisten huvilan, saimme myös hurjan määrän herukka- ja karviaispensaita, viisi vanhaa omenapuuta ja kolme nuorta luumupuuta. Entisten omistajien mukaan luumupuut eivät olleet heidän aikanaan kukkineet eivätkä tietenkään tehneet hedelmiä vielä kertaakaan.

Ei näkynyt kukkia tai luumuja viime vuonnakaan (paitsi tontin reunassa kasvavassa ikivanhassa puussa, jonka huomasin luumupuuksi vahingossa toissa syksynä, kun olin ajaa nurmikolle pudonneiden luumarjojen päältä ruohonleikkurilla). Vaan reilu viikko sitten huomasin, että yhdessä puussa on kukkia. Ja viime viikonloppuna nuppuja alkoi ilmestyä muihinkin, osa niistä ehti jo auetakin.

Kevään marjapensaiden leikkausurakka taisi kannattaa, sillä nyt etenkin herukkapensaat tuntuvat uhkuvan elinvoimaa, kukkia on aivan valtavasti.

Ja nyt kun näin pitkälle on päästy, katselen tietysti säitä ja sääennusteita huolissani. Sadetta tarvitaan, mutta onko tarpeeksi poutaa pölyttäjien pörräämiselle? Ja kunhan ei vain halla iskisi.

Yhtä huolissani seuraan mustikankukkia, joita on paljon ainakin Pulkkilanharjun kotimme ympärillä, varmaankin myös Kalkkisissa. Ja ahomansikoita ja puolukoita ja ... ja Kalkkisten omenapuita, joiden nuput vasta vähän punottavat.

Vaatimattomat vihannesviljelykseni ovat Kalkkisissa osittain vielä hallaharson ja myös katteen alla - ja niitähän voi uusiakin. Mutta puutarha- ja luonnonmarjoilla ja hedelmäpuilla on aina vain se yksi mahdollisuus kevättä kohti. Varhaiset keväät ovat ihania, kunhan normaalin kevään uhat eivät koidu jo kukkaan ehtineiden kasvien kohtaloksi.

Kierrätyspuutarha

Kuluneen viikonlopun aikana ehdin taas hieman edistää hyötypuutarhaa. Mies siivosi samaan aikaan yhtä varastoista saadakseen lisätilaa puutöidensä materiaaleille.

Puuhat toimivat tosi hyvin yhteen, sillä kätköistä löytyi mm. iso sinkkisaavi, vanhoja kangassäkkejä ja metalliämpäreitä, jotka käyvät oikein hyvin viljelyhommiin.

Ihan ensiksi peitin rikkaruohoisen maaperän vanhalla paksulla lainapeitteellä, joka ei tietenkään ole superkaunis, mutta kohtalaisen hyvin kuitenkin maastoutuu - ja ennen kaikkea toivottavasti tukahduttaa pääosan rikkakasveista.

Sen jälkeen raahasin astiat ja säkit kasvimaalle ja täytin osan mullalla. Yhdessä säkissä itää nyt kolme perunaa, loppuihin lisäilen perunoita aina viikon välein, jotta saan uusia perunoita pitkin kesää. Katsotaan, miten naistenlehtiohje pätee.

Lavoissani kasvaa vielä pääosin vain talvehtineita ruohosipulituppaita, saksankirveliä ja timjamia, jotka siirsin muualta kasvimaalta. Pistelin myös lavat täyteen valkosipulinkynsiä, joiden toivon ainakin haisevan tuholaisten mielestä pahalta, ehkä myös kasvattavan uusia valkosipuleita.

Ensimmäiset nauriin ja jääsalaatin siemenet kylvin yhteen lavaan, jonka peitin hallaharsolla. Toisen lavan yhteen reunaan tiputtelin rivin pensaspavun siemeniä, harson alle nekin. Siihen lavaan en laittanut valkosipulia, pavut eivät kuulemma tykkää.

Lisäilin muihin lavoihin katetta ja ruohosilppua odottamaan uusia taimia tai siemeniä. Ainakin tomaattia, kesäkurpitsaa, vahapapuja ja lehtikaalia on suunnitelmissa, lisäksi joitain yrttejä.

Iso helpotus oli, kun saimme ihan lopuksi viritettyä kaivoon pumpun. Pääsin kastelemaan viljelykset vielä ennen lähtöä. Toki olen pyrkinyt katteilla ja paksulla kasvualustalla varmistamaan sen, etteivät viljelykset nyt ihan heti kuivu.

Marjapensaiden lehdet kasvoivat viikonlopun aikana silmissä ja kukatkin keräsivät jo kimalaisia pörräämään! Katselin tosi ylpeänä ryhdikkään oloisia pensaita, jotka keväämmällä olin ehtinyt leikata.

Ja aina ihailen myös edellisten omistajien loihtimia kukkaistutuksia, joista vielä sitkeästi nousee kaikenlaista iloksemme, vaikka en juurikaan ole kukkapenkkejä hoitanut. Eniten odotan pioneja, jotka ovatkin jo nousemassa.

Ihana ja rasittava kevät! Päivällä menin sängylle ihan hetkeksi lepäämään, ja senhän tietää, miten siinä käy. Nukuin kolme varttia, vaikka radio pauhasi täysillä vieressä unen läpi jotain tosi ärsyttävää ohjelmaa.

Puutarhatöitä, parsaa ja vähän korvasieniä

Olipa virkistävää ja rentouttavaa viettää vappu Kalkkisissa! Lauantaina satoi aamupäivän, mutta silloin oli aikaa käydä Lampisen kaupassa ja lämmittää uuneja. Kun iltapäivällä selkeni, kiiruhdin puutarhaan.

Olin ostanut muutaman muodikkaan viljelykauluksen, jotka rakensin paikoilleen ja yhden puunvärisen maalasinkin. Puoliso taas keksi, että kyllähän meillä jotain puutavaraakin olisi, jolla viljelylaatikoita saisi helposti edellisten kylkeen ja perään. Aika monta niitä syntyi.

Kolmeen pieneen ja yhteen isompaan lavaan ehdin perustaa myös kasvualustan: pohjalle kangasta (isoimpaan rikkinäinen räsymatto), päälle sanomalehtiä ja sitten kerroksittain järviruokoa, haravoimisjätteitä, viimevuotisten perennojen kuivuneita varsia, marjapensaiden leikattuja oksia, puu-uuneista tullutta tuhkaa, säästämiäni kahvinporoja ja tietenkin kompostimultaa. Hevosenlantaa minulla ei ole, mutta täytyy parantaa maata vielä nokkosilla, ruohosilpulla ja ehkä jopa ostomullalla.

Koska laatikoilla ei ole kantta, ja yöt ovat vielä kylmiä, mitään en tietenkään kylvänyt tai istuttanut. Yhteen matalaan yrttilaatikkoon siirsin kuitenkin maasta jo nousseen timjamin ja toiseen muutaman kasvuun päässeen ruohosipulitupon. Vielä pitää malttaa, ennen kuin kylvän ensimmäiset nauriit tai pavut. Yrttien ja tomaattien taimet ostan luultavasti taas valmiina. Kesäkurpitsaakin ehkä taas yritän, pitänee esikasvattaa.

Vappuna tietenkin kuuluu syödä hyvin, joten olimme varanneet aterioita varten ennalta vihreää parsaa ja löysimme niiden täydennykseksi vielä valkoista parsaa Lampiselta. Paistoimme parsat uunissa grillivastuksen ja alla valmistimme oheen kastikkeen viime kevään korvasienistä ja tämän kevään kevätsipuleista.

Lisäksi oli parmankinkkua, päärynä-avokado-saksanpähkinä-gorgonzola-salaattia, parmesaania ja kalkkislaisen Ojalan tilan leipäjuustoa. Ja tietenkin hyvää valkoviiniä, tällä kertaa itävaltalaista. Tämän aterian söimme aattoiltana, tänään vappupäivänä tyydyimme hyviin tähteisiin ja yhteen olutpullolliseen puoliksi.

Kävin tänään myös etsimässä uusia korvasieniä eilen syötyjen tilalle, mutta saalis oli aika niukka. Neljä löytämääni sientä olivat niin pieniä, että ne olisi oikeastaan pitänyt jättää vielä paikoilleen kasvamaan. Mutta nyt tiedän, että uusia kannattaa käydä katsomassa ehkä viikon tai jopa parin päästä.

Toisenkin myrkyllisen ja kauniin havainnon sain, näsiä kasvoi hakkuuaukean reunassa. Ja ihania sinivuokkoja oli omalla pihallakin vaikka kuinka, naapurin puolella vielä laajempina mattoina.

Ihminen - ainakin minä ja moni läheiseni - herää henkiin, kun voi liikkua ja puuhastella ulkona, joko metsässä, järvellä tai puutarhassa. Keskustelimme puolisonkin kanssa siitä, että on ihana myös tehdä asioita hitaasti ja rauhallisesti ja välillä vain pysähtyä katsomaan sitä pientä siivottua plänttiä tai kuuntelemaan linnunlaulua. Täydellistä puutarhaa en edes tavoittele, mutta kuluneet kaksi päivää ovat olleet täydellisiä lomapäiviä.

Pata sai uuden kahvan

Pari vuotta sitten löysin kirpputorilta Sarpanevan rautapadan, joka on muutamaan kertaan esiintynyt tässäkin blogissa. Sain padan tosi edullisesti, todennäköisesti siksi, että siitä puuttui alkuperäinen puukahva. Sellaisen kuvan löytää esimerkiksi täältä.

Onneksi puoliso on kätevä ja osaava puutöiden harrastaja, joten hän teki pataan uuden kahvan. Katsoi toki alkuperäiset kuvat mutta samalla halusi jättää työhön oman kädenjälkensä. Tai vielä todennäköisemmin ei halunnut tehdä epäaitoa näköistuotetta jostain hävinneestä tai tuhoutuneesta.

Uusi kahva on hieman krouvimpi ja epäsymmentrisempi kuin alkuperäinen - ja mielestäni hyvin kaunis. Pääasiakin on kunnossa: kahva toimii. Sen varassa voi nostaa sekä pataa että pelkkää kantta. Eiköhän padassa hauduteta jo ensi viikolla jotain hyvää talvikeittoa tai pataruokaa.

Vielä riittää vitamiineja, hetkeksi

Aamupuuro mustikoilla

Kuluneena talvena ei ole tainnut olla päivää, jolloin en olisi nauttinut Kalkkisten huvilan vitamiineista. Tai tarkemmin ottaen marjoista ja hedelmistä, jotka ovat peräisin joko pihan marjapensaista tai lähiseudun metsämarja-apajilta.

Laiskoina tai kiireisinä aamuina otan jääkaapista viili- ja hillopurkin ja syön viiliä hillolla ja ruisleseillä. Omia hilloja keittelin syksyllä musta- ja punaherukasta, karviaisesta, ruusunmarjasta, vadelmasta, mustikasta, puolukasta, karpalosta ja omenasta ja hyytelöitä pihlajanmarjasta.

Karpalot ovat ainoat ostetut marjat, omenoita taas oli viime syksynä niin vähän, että hillotkin loppuivat jo syyskuussa. Viimeisiä viedään muistakin marjoista, jäljellä taitaa olla enää muutama mustaherukka-karviaispurkki.

Pakastepussista marjoja voi napsia yksitellen.

Melkein yhtä ahkerasti olen käyttänyt marjoja, jotka pakastin sellaisenaan talvea varten. Tai oikeastaan minä keräsin ja pakastin vain osan, pääasiassa mustikoita, vadelmia, ahomansikoita, sillä olin kiireimpään puutarhamarja-aikaan kolmen viikon työmatkalla Kiinassa. Pensaissa ahersivat tytär ja tämän puoliso, joita olen kyllä ajatellut kiitoksella monta kertaa talven aikana.

Useimmiten survon marjoista voimapirtelön, johon tulee karviaisten ja mustaviinimarjojen ohella esimerkiksi jogurttia, banaania, (lähes aina) pala inkivääriä, avocadoa, porkkanaa, kuivattua nokkosta ja mahdollisesti myös kaurahiutaleita. Joskus raaskin käyttää pirtelöön myös ihania vadelmia ja ahomansikoita.

Ruma mutta maistuva marjapirtelö

Saatan toki keittää myös puuron, jonka sekaan vain sekoitan jäisiä marjoja. Ja joskus illalla otan vain jäisiä marjoja kuppiin ja napsin niitä yksitellen suuhun, melkein siis kuin marjapensaista kesäiltaisin.

Mehuja olen marjoista keittänyt pitkin vuotta, mutta nyt mehumarjat ovat lopussa. Jonkin verran on vielä hyvin siivottuja mustikoita ja herukoita, joista voisi leipoa piirakoita, mutta enpä ole juuri leiponut. Pari kertaa olen tainnut tehdä mustikkakukkoa ruiskuoreen, mutta silloin on ollut useampia kuin vain kaksi syöjää pöydässä.

Tykkään ihan hirveän paljon hedelmistäkin, mutta kuluneen talven aikana olen ostanut hedelmiä vähemmän kuin vuosiin. Syystäkin, sillä ostimme viime vuonna ensin ison kaappipakastimen ja sen täydennykseksi vielä sadan litran arkkupakastimen. Kumpikin oli syksyllä ääriään myöten täynnä, nyt arkussa on enää muutama marjapussi pohjalla. Kohta on aika sulattaa ensin toinen pakastin ja sitten toinen uutta satovuotta odottamaan.